Uudet hallitusohjelmat usein yllättävät, kun niitä katsoo omien ammatillisten silmälasien läpi. Sipilän hallitus lakkautti aikoinaan työikäiselle suunnatun Aura-kuntoutuksen ennen kuin se ehti alkaakaan. Erityisen kirpeäksi päätöksen teki se, että olin ollut itse sitä kehittämässä innokkaan työryhmän kanssa vuosien ajan.

Uudessa hallitusohjelmassa on myönteistä se, että sen tarkoituksena on aktivoida ihmisiä kohti työelämää. Tosin tuskinpa minkään aiemmankaan hallituksen tavoitteena on ollut lisätä pitkäaikaistyöttömyyttä, osatyökykyisyyttä ja sitä kautta esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen tarvetta.

Erilaiset kannustinloukot ovat kuitenkin tunnetusti osaa ihmisistä passivoineet. Niiden kimppuun voi käydä joko sosiaaliturvaa peukaloimalla tai minimipalkkatasoa nostamalla.

Tosin en usko, että nämä ongelmat yhdellä hallituskaudella haihtuvat minnekään. Kiristyvä sosiaaliturva ja samanaikaiset haasteet terveydenhuollon toiminnassa saattavat myös edistää työelämästä syrjäytymistä.

Kaksi kohtaa ihmetyttävät

Kaksi osittain toisiinsa kietoutuvaa kohtaa hallitusohjelmassa eritoten ihmetyttää, eikä niistä ole kovin paljoa mediassa sauhuttu.

Toinen on pitkän keskustelun jälkeen aikaan saadun nuorten kuntoutuksen pääsyä helpottavan lakimuutoksen peruminen. Se mahdollisti alle 30-vuotiaiden työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien (ns. NEET-nuorten) pääsyn ammatilliseen kuntoutukseen ilman B-lausuntoa eli ilman hoitosuhdetta ja toki tavallaan siis myös ilman diagnoosia. Elämänhallinnan ongelmat ja vaikea ja haastava elämäntilanne riitti perusteeksi.

Hallitusohjelman mukaan tällä toimella saavutetaan 50 miljoonan säästöt hallituskauden aikana.

En tiedä tasan tarkkaan, mistä tuo summa on repäisty, mutta ilmeisesti tausta-ajatuksena on, että ko. nuorten kuntoutuspalveluihin menisi jatkossa 50 miljoonan euron potin verran vähemmän rahaa. Määrä ei ole valtion budjetissa suuren suuri, mutta ammatillisen kuntoutuksen näkökulmasta toki merkittävä.

Lopputulemana kyseiset nuoret eivät enää pääse nopeasti ja näppärästi matalalla kynnyksellä ammatilliseen kuntoutukseen (Nuotti, Ammatillinen kuntoutusselvitys ja TEAK).

Toisaalta kuntoutukseen pääsyn vaikeuttaminen ei tietenkään maagisesti poista ammatillisen kuntoutuksen tarvetta. Suomessa on paljon NEET-nuoria, jotka linnoittautuvat kotiinsa, eivätkä osaa tai uskalla hakea apua eivätkä saa kuntoutusta tai tarvittavia hoitoja.

Onko nyt lopputulemana se, että hoito- ja kuntoutustoimiin edetään vasta sitten, kun tilanne alkaa olla lähes toivoton ja psyykkinen ja fyysinen kunto todella heikko?

Ja jos ensin täytyy päästä hoitosuhteeseen, mikä sinänsä nykypäivänä vaatii jo melkoista ponnistelua, ja tehdä diagnostiset selvittelyt, aikaa kuluu hukkaan helposti kuukausia, ellei jopa vuosia. Vasta sen jälkeen psykiatri tai muu kiireinen lääkäri pääsee lopulta kirjoittamaan tarvittavat B-lausunnot.

Ja jos lääkärikunnalta kysytään, turhaa B-lausuntorumbaa kannattaisi kaikin keinoin välttää.

Varhainen puuttuminen johtaa aina parempaan lopputulokseen, nopeammin ja pienemmillä resursseilla. Jos hallituksen ehdotus menee läpi, ammatilliseen kuntoutuksen pääsyyn pitää jatkossa valjastaa koko hoitojärjestelmä myös alle 30-vuotiaiden kohdalla.

Eivätkä nämä nuoret oikeasti edes ole ”ilman diagnoosia”. Ahdistus-, masennus-, paniikkioireita on viljalti, nepsy-oireita epäillään useasti ja sosiaalisten ja julkisten tilanteiden pelko kampeaa heidät kotioloihin. Osan kunto on jo nytkin jo sen verran heikko, etteivät he välttämättä edes uskalla tulla kuntoutukseen. Vuosien odottelu kuntoutustoimien alkamiseen ei säästä pitemmällä juoksulla valtion menoja!

Päivärahasta luopuminen

Toinen tähän liittyvä hallitusohjelman erikoisuus on sovitellusta päivärahasta luopuminen. Tämä käytäntö on mahdollistanut niin osatyökykyisen nuoren kuin myös iäkkäämmän kuntoutujan sujuvan palkkatyöhön siirtymisen.

Meillä on paljon sellaista työkyvyttömyyttä, joka ei taivu eläkelainsäädännön kriteerien alle. Esimerkkejä ovat krooninen kipu ja vaikea väsymys sekä erilaiset toiminnalliset oireet, joissa pystyvyys työssä käyntiin on kauan sitten menetetty. Heille ainoa keino päästä palkkatyön syrjään kiinni on usein osa-aikatyö.

Tähän kohtaan soviteltu päiväraha on tuonut usein pelastuksen. Meillä ei ole käytettävissä osatyökyvyttömyyseläke- tai osakuntoutustukimahdollisuutta niille, joilla on niukka palkkatyöhistoria tai ei sitä ollenkaan. Tämä koskee käytännössä lähes kaikkia nuoria mutta myös lukuisia muita pitempään työelämästä poissaolleita.

Ministeriön arvion mukaan sovitellusta päivärahasta luopuminen kohentaa työllisyyttä, koska osa-aikatyössä olevat siirtyvät näppärästi kokoaikatöihin.

Pelkään pahoin, että useasti tulee käymään myös niin, että lupaavasti alkanut palkkatyöura katkeaa kuin korsi tuulessa. Ja eihän työantajallakaan ole välttämättä aina tarvetta kokoaikaiseen työntekijään, joskus puolikaskin riittää!

Myönnän auliisti, että oma arkitodellisuus ja vuosien saatossa kertynyt kokemus ei aina vastaa isojen aineistojen ja tilastojen todistusvoimaa. Toisaalta hetkittäin tuntuu, että järjenkäyttöä ei sallita. Pikaiset ja hätäiset säästötoimet ja lupaavalta kuulostavat työllisyystoimet saattavat aiheuttaa toisinaan vastakkaisen lopputuleman.

Elämme joka tapauksessa mielenkiintoisia aikoja.

Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.