Tämän kevään vaalikeskusteluja ei voi kehua ratkaisukeskeisiksi.

Säästöjä joko vaadittiin tai niitä vastustettiin. Erityisen ponnekkaasti puolustettiin sosiaali-ja terveyspalveluja ja koulutusta. Nämä ovatkin tärkeimpiä verovaroilla kustannettavia yhteiskunnan tarjoamia palveluja. Koska nämä palvelut ovat niin tärkeitä, olisi toivonut, että keskusteluissa olisi pohdittu myös kuinka monta sataa miljoonaa on hukattu vääriin tai huonosti toteutettuihin hankkeisiin, jotta vastaavilta virhearvioilta voitaisiin välttyä. Monet nykypäivän ongelmathan perustuvat aiempiin poliittisiin ratkaisuihin.

Vaaleissa katsotaan tietysti tulevaisuuteen. Kansanedustajiksi pyrkiviltä ja puoluejohdoilta olisi voinut vaatia rakentavia ajatuksia siitä, miten parempia terveyspalveluja ja oppimistuloksia sekä riittävää henkilökuntaa kummallekin sektorille voisi saada ilman lisärahaa. Helpoin vastaus A-studion toimittajalle on syyttää jokaisesta ongelmasta resurssipulaa ja vaatia lisää rahaa. Vaikeampi olisi vastata kysymykseen: miten tämä asia voitaisiin saada kuntoon ilman lisärahoitusta?

Erityisesti 2010-luvulla Suomen koululaitosta mainostettiin maailman parhaana ja koulutusvientiä pidettiin uutena tulonlähteenä. Nyt PISA-tulokset ovat romahtaneet, opettajat ovat uupuneita ja nuoret stressaantuneita ja ahdistuneita eikä merkittävä osa peruskoulun päättävistä osaa kunnolla lukea. Miten näin pääsi käymään?

Pieni ihme

Pari viikkoa sitten tapahtui ihme.

A-studiossa keskustelivat erityispedagogiikan professori ja nuorisolääketieteen dosentti. Edellisen puheenvuorot eivät tuoneet valoa tunneliin.

Sitä vastoin Silja Kosolan rauhalliset ja selkeät puheenvuorot sytyttivät pannaan julistetut loistelamputkin. Koululaiset saadaan rauhoittumaan, keskittymään ja oppimaan, jos älykännykät kielletään koulussa, nuoret nukkuvat riittävästi ja vanhemmat ottavat enemmän vastuuta. Kännyköiden käyttöä koulussa rajoittava kansalaisaloite on nyt jätetty. Uusi eduskunta voisi ottaa sen välittömästi käsiteltäväkseen.

Tämä korjaava toimenpide ei maksa mitään veronmaksajille. Sitä vastoin saamme tulevaisuudessa paremmin koulutettuja hyvin voivia työntekijöitä maahamme. Opettajatkin jaksavat paremmin.

Vaalikeskusteluissa ehdotettiin myös kansalaisille tehtäviä terveystarkastuksia, koska poliitikotkin ovat ymmärtäneet, että liikkumattomuus ja huolestuttavasti lisääntyvä ylipaino uhkaavat aiheuttaa yhä suurempaa painetta terveydenhuollolle, kansalaisten toimintakyvyn laskua ja varhaista eläköitymistä. Moni tietysti ihmetteli mistä henkilökuntaa löytyy näihin terveystarkastuksiin.

Muutos elintapoihin

Toinen, vielä vakavampi huoli liittyy kansalaisten kykyyn tehdä muutoksia elintavoissaan. Vaalikeskusteluissa olisi voinut panna poliitikot pohtimaan tätä.

Helsingin Sanomat julkaisi 9.4.2023 mainion jutun ”Kaikkien aikojen jumppa”, jossa kerrotaan, miten Japanin valtio päätti vuonna 1928 panostaa kansalaisten terveyteen panemalla kaikki voimistelemaan kolmen minuutin verran useita kertoja päivässä kotona, koulussa ja työpaikoilla. Hanke toteutettiin yhdessä yleisradioyhtiö NHK:n kanssa. Näin syntyi Radio taiso, jonka musiikin siivittäminä japanilaiset edelleenkin jumppaavat päivittäin. Radio taiso oli osa laajempaa kansanterveyden kohentamiseen suunniteltua hanketta.

Koulutuspolitiikkaan liittyy vahvasti raha. Tutkintojen määrä ratkaisee valtiolta tulevan tuen. Mitä enemmän tutkintoja, sitä enemmän rahaa. Vaatimustasolla on vähemmän väliä. Valtio maksaa koulutuksen peruskoulusta yliopistotutkintoon. Valmistuneet opiskelijat voivat tämän jälkeen vapaasti valita mitä tekevät. Jos valtion tavoitteena on kouluttaa nuoria ja vanhempiakin palvelemaan yhteiskuntaa sille tärkeissä tehtävissä, vaikuttaa toimintamalli tehottomalta.

Lääketieteellisten tiedekuntien dekaanit laskivat yhden lääkäriksi valmistuvan hintalapuksi 120 000 euroa. Jos ulkomainen ”kuudes tiedekunta” lasketaan mukaan, valmistuu vuodessa karkeasti arvioiden noin 1 000 lääkäriä eli valtion lasku on 120 miljoonaa joka vuosi.

Jotta tälle rahalle saataisiin täysi vastine tulisi valmistuvien lääkäreiden palvella yhteiskuntaa ainakin 120 000 euron verran, jotta valtion tilintarkastaja voisi hyväksyä kirjanpidon. Sama koskee tietysti kaikkia muitakin yhteiskunnan varoin koulutettavia.

Olisiko valtio oikeutettu edellyttämään tämän verran työskentelyä julkisella sektorilla tai maksattamaan puutuvaksi jäävä summa yksityisellä työnantajalla?

Sama pohdinta koskee tietysti muitakin valtion kouluttamia työntekijöitä. Valtion velvollisuutena olisi tietysti pitää huoli siitä, että myös työn olosuhteita parannetaan eikä tämä heikennä työntekijöiden palkkaa.

LKT, professori Eija Kalso on Husin kipuklinikan ylilääkäri.