Alkuvuodesta pelkäsin, että sota Ukrainassa ja maailmanpoliittinen tilanne siirtää jälleen hoitajien työtaistelua tulevaisuuteen, mutta niin ei käynyt.

Maanantai-iltana klo 18 valtakunnansovittelijan ovea tuijotettiin monessa paikkaa malttamattomana.

Itse istuin kaupunginvaltuuston kokouksessa, kun kännykän näytölle ilmaantui Hesarin ilmoitus sovun syntymisestä. Niille 37:lle valtuuston kokouksen livestriimiä seuranneelle: tuuletteluni takarivissä ei liittynyt Hammaslahden koulun hankesuunnitelman hyväksymiseen, mikä sekin on toki mainio asia, vaan viimein löytyneeseen työrauhaan.

Työtaistelut ovat aina kuormittavia kaikissa työyhteisöissä, joita ne koskevat. Isoja lääkärilakkoja ei ole kohdalleni vielä osunut, vaikka toki lääkärin tyttärenä seurasin vuoden 2001 lakkoa mielenkiinnolla yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneena lukiolaisena. Tänä keväänähän lääkäritkin olivat lakossa – niin pistemäisissä, että tämä tuppaa unohtumaan.

Hoitajien vuoden 2007 työtaistelun muistan hyvin. ”Tahdon asia” -pinssi taitaa edelleen löytyä opiskeluaikojen haalaristani, sen vuoden 2001 ”Lääkärit lakossa – pakosta” -pinssin vierestä. Silloinkin työtaistelua maalailtiin pitkään ja neuvottelujen päättyessä viime tipassa sopuun, tunnelma oli pettynyt, mutta samalla helpottunut. Joukkoirtisanoutuminen oli työtaistelutoimena aivan uusi ja poikkeuksellinen.

Nykyinen työtaistelu olisi varmasti ollut tuloillaan jo kaksi vuotta sitten, ellei pandemia olisi ehtinyt alkaa ennen sopimuskauden päättymistä. Pandemian aikana koko terveydenhuolto joutui venymään, kuka koronapotilaiden vuoksi teho-osastoilla, kuka muuttuneiden toimintatapojen vuoksi perusterveydenhuollossa. Hoitajat ja terveydenhuollon tilanne oli uutisissa alkuun päivittäin.

Entistä enemmän paineita

Kahden vuoden lisäaika latasi tähän sopimuskierrokseen entistä enemmän paineita. Pitkään oli tiedossa, että työtaistelu tulee, osapuolten tavoitteet olivat niin kaukana toisistaan.

Alkuvuodesta pelkäsin, että sota Ukrainassa ja maailmanpoliittinen tilanne siirtää jälleen hoitajien työtaistelua tulevaisuuteen, mutta niin ei käynyt. Onneksi, sillä taas muutama vuosi lisää painetta sopimuskattilaan olisi voinut tehdä neuvotteluista vielä vaikeammat.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto, täydennettynä vielä viime viikkoina tilapäisen siirron kiellolla, oli työtaistelutoimena varsin tehokas. Se ei maksa työntekijäjärjestölle kuten varsinainen lakko, mutta työvoimavaltaisella ja työvoimapulasta kärsivällä alalla se pistää kyllä monet työnantajat vaikeuksiin.

Samalla se on omiaan osoittamaan, miten iso osa toiminnasta perustuu henkilökunnan jokapäiväisiin venymisiin.

Kierrosten kasvaessa työtaistelun aikana tunteet ja kielenkäyttökin tuntuivat kuumenevan, mikä on hyvin tavanomaista, oli sitten kyse ahtaajien tai hoitajien lakosta. Hyvä esimerkki tästä on mielestäni suhtautuminen potilasturvallisuuslaiksi kai virallisesti nimettyyn lakiin. ”Pakkolaki” tai ”orjalaki” on tälle mediassakin paljon tutumpi nimi. Some täyttyi nopeasti pilapiirroksista, joissa poliisit raahaavat hoitajia töihin.

Kannattaa muistaa, että tuon lain myötäkin lakkoiluoikeudet työsuhteessa olevilla olisivat olleet edelleen paljon vapaammat kuin virkasuhteessa olevilla. Kummasti ovat lääkärit ja opettajatkin onnistuneet lakkoilemaan, vaikka virkamiehiä ovatkin.

Tunteet kuumina

Tunteet ovat kuumentuneet myös työpaikoilla. Työvuoroa vaihtaneita on nimitelty varsin avoimesti rikkureiksi, vaikka eivät liittoon kuuluisikaan.

Monen oma talous on perustunut siihen, että ajoittain voi tehdä ekstravuoron ja tienata samalla vaikka lomakassaa. Tunnelmat kahvipöydissä ovat ajoittain olleet hyvinkin kireitä, mikä voi jättää jälkensä työyhteisöihin vielä sopimuksen synnyttyäkin.

Työrauha vappuun 2025 asti on siis työpaikoilla nyt enemmän kuin kaivattu. Sote-sektorilla toimitaan aina vahvasti tiiminä, ja jokainen varmasti toivoo, että jokaisella tiimin jäsenellä olisi hyvät työolot ja ansaitsemansa palkka.

Julkisuudessa velloo vielä keskustelu siitä, mitä oikein sovittiin, mutta tämäkään ei ole mitenkään tavatonta. Aina, kun valtakunnansovittelijan pöydässä on jouduttu istumaan, erilaiset puheet siitä, mitä oikeastaan sovittiin, alkavat viimeistään allekirjoitusta seuraavana päivänä.

Tärkeintä on, että sopimus on syntynyt ja päästään siirtymään seuraavaan urakkaan, Suomen historian suurimpaan julkiseen organisaatiouudistukseen.