Tiet Tansanian maaseudulla olivat kuoppaisia, nopeudet suuria, ohitukset vaarallisia.

Kysyin autonkuljettajalta, miksi hän ei käyttänyt turvavyötä. ”Jos tulee kolari, haluan kuolla siinä samassa", hän vastasi. ”Olisi paljon pahempaa, jos turvavöiden ansiosta jäisin henkiin ja vammautuisin loppuelämäkseni. En halua olla muiden passattavana.”

Halusin protestoida.

Entä sellainen törmäys, josta turvavyön käyttäjä selviäisi vammoitta, mutta vyötä käyttämätön vammautuisi? Mies oli kuitenkin järkähtämätön kannassaan.

Tunne lienee tuttu vastaanotolta tai yksityiselämästä: terveydelle vaarallinen käytös hirvittää, mutta toinen ei ole motivoitunut muuttamaan tapojaan. Tupakkaa palaa, makkaraviipaleiden pino huojuu leivällä ja viskipullon pinta hilautuu hiljaa alemmas, ja tätä kaikkea voi vain seurata avuttomana vieressä kuin hidastettua junaonnettomuutta.

Siitä, miksi ihmiset tekevät epäterveellisiä valintoja, on kirjoitettu paljon: niukempiin oloihin tottuneet geenit ohjaavat suurienergisten ruokien äärelle, tulevaisuuden terveys tuntuu liian kaukaiselta ja abstraktilta suhteessa juuri nyt käsillä oleviin nautintoihin, ja niin eteenpäin. Rationaalisia eläimiä kun luulemme olevamme, valintoja voidaan oikeuttaa myös omakohtaisilla narratiiveilla.

Kuulostaako jokin seuraavista tutulta?

Mieluummin elän lyhyemmin ja nautiskellen kuin kituuttelen vanhaksi pelkillä porkkanoilla.

Kaikki suvun miehet menneet viisikymppisenä. Ei näillä geeneillä kannata muuta yrittää.

Ainakaan en pötkötä muiden hyysättävänä. Aion lähteä saappaat jalassa.

Sutkausten viljelijät ovat saattaneet aliarvioida modernin lääketieteen mahdollisuudet pitkittää elämää valtimotaudin oireiden kanssa.

Sydänperäinen äkkikuolema saattoi joskus olla ensimmäinen merkki taloksi asettuneesta ateroskleroosista, mutta yhä tavallisempaa on elää hengenahdistuksen, kipujen, impotenssin, katkokävelyn tai muistisairauden kumppanina vuosia tai vuosikymmeniä.

Ehkä hedonistisen höpöttelyn taustalla ei olekaan tietämättömyys vaan juuri tieto omien elintapojen kestämättömyydestä. Purkautuuko vähättelyn muodossa ymmärrys omasta kuolevaisuudesta ja pelko itsenäisyyden menettämisestä? Oli miten oli, valittuun kertomukseen takertuminen estää hyödyllisten muutosten teon.

Muitakin vaarallisia kertomuksia on liikkeellä: Ei köyhällä ole varaa syödä terveellisesti. Kasviksista ei oikein saa maukasta, niin laitan tätä ruokaa, mitä osaan. Ei tämän selän kanssa enää kävellä.

Moni tuntuu myös olettavan, että parempaan terveyteen vaadittaisiin täydellinen elintaparemontti ja lähes täysipäiväinen triathlonharrastus, vaikka yksi kasvisruokapäivä viikossa, kohtuullinen hyötyliikunta ja viiden kilon painonpudotus olisi jo erinomainen alku.

Onneksi sairauksien ehkäisyn ja hoidon kehittymisen ansiosta hyväkuntoiset elinvuodet pitenevät siinä kuin huonokuntoisetkin. Elintapojen murros on mahdollistanut aktiivisen ja terveen vanhenemisen, jossa elämänlaadun ja toimintakyvyn heikkeneminen jättäytyy myöhempiin ikävuosiin ja lyhenee kestossaan.

Ajatus nautiskelevasta, hymy huulillaan suoraan hautakuoppaan kaatuvasta sankarista on yksi houkuttelevimpia ja vaarallisimpia terveysmyyttejä.

Tosiasiat tunnustava ikääntyjä voi kuitenkin vaikuttaa asioiden kulkuun, ja muutosta voi tukea kyky tunnistaa haitalliset puheenparret itsessään ja muissa.

Kroonisten sairauksien kelloa on vaikea kääntää taaksepäin. Sananlaskua mukaillen paras aika ehkäistä niitä oli 20 vuotta sitten ja toiseksi paras aika juuri nyt.