Viime kuukausien aikana hyvinvointialueiden merivedenkestävyyttä on mitattu joka suunnalta.

Lunta ja neuvoja sataa tupaan medialta, emerituksilta ja kassajonoista. Kotikatsomostakin huudellaan, sillä odotuksia on ladattu parempaan johtamiseen, kykyyn uudistaa toimintamalleja ja saada tarvittavat työntekijät tehtäviinsä, mutta muutosten tulisi istua tämänhetkiseen vaativaan arkeen ilman ponnisteluja. Ministeritasolta vaaditaan toteuttamaan säästöt, mutta ne eivät saa näkyä toiminnan vähentämisenä, ainoastaan tehostamisena. Vaaditut näkymättömät muutokset ja ilmaiset säästöt saavat Schrödingerin kissan kehräämään.

Viime viikkoina erityisesti vuokratyövoimaan ja ostopalveluihin liittyvä keskustelu on kuumentanut tunteita.

Yksi on sitä mieltä, että kalliit hinnat ovat johtajien hankintaosaamisen puutetta.

Toinen taas tuomitsee keskustelun resursseista, niiden sijoittumisesta järjestelmään sekä tarve–kysyntä epäsuhdan synnyttämästä markkinavinoumasta jonkinlaisena hyökkäyksenä ammattilaisen tai yrittäjän perusoikeuksiin vastaan.

Mikä sitten on kallista?

Kallista on ainakin se, jos emme tunnista julkiseen sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen järjestelmään sisään rakennettua arvoa, emmekä ole halukkaita käymään keskustelua siitä.

Arvon tunnistaminen

Henkilökohtaisen, potilaalle tai asiakkaalle tuotetun, ja hänen kokemuksessaan syntyvän arvon tunnistamme helposti. Se voidaan täyttää julkisessa järjestelmässä ja terveydenhuollossa monesti yksityisellä puolella yhtä hyvin tai jopa paremmin, kun arvoa arvioidaan yksittäisen palvelutapahtumana.

Henkilökohtaisessa arvossa korostuu se, kuinka nopeasti ja kuinka helposti palvelu on saatavilla. Kun vertaamme yksittäistä lääkärikäyntiä tai tarjolla olevia kokonaisia hoitoketjua, voimme antaa koetulle arvolle hintalapun ja vertailla palvelun vaikuttavuutta. Yksittäisen asiakkaan tai potilaan kokema arvo on kuitenkin vain osa arvoketjua.

Tekninen arvo saa alkunsa siitä, että teemme turvallisesti ja laadullisesti parhaalla tavalla. Vältämme vahinkoja ja hukkaa. Hyvän teknisen arvon tavoittelusta hyötyy sekä julkinen että yksityinen palveluntuottaja. Virheet ja poikkeamat maksavat riihikuivan lisäksi maineen

Sosiaalinen arvo syntyy väestön osallisuuden, tietoisuuden ja yhteenkuuluvuuden kautta, elämänlaatua ja yksilöiden hyvinvointia lisäävinä tekijöinä.

Se, mistä keskustelua tulisi nyt yhdessä käydä, ja joka määrittelee myös hyvinvointivaltion ytimen, on allokatiivinen arvo.

Allokatiivinen arvo eli miten kohdentaa resursseja siten, että saavutetaan suurin arvo koko väestön tasolla, on juuri se arvontuoton lähtökohta, joka erottaa järjestelmämme esimerkiksi Yhdysvaltojen kaltaisesta vakuutuspohjaisesta järjestelmästä. Vaikka meilläkin rahalla voi saada palvelua nopeammin tai laajemmin kuin mitä julkinen puoli tarjoaa, tähän asti olemme kuitenkin toimineet perusperiaatteella, että välttämättömimmät terveyttä, toimintakykyä ja turvaa tuovat palvelut kuuluvat aivan kaikille. Mitä raskaampiin ja kalliimpiin palveluihin siirrytään, kuten vaikkapa tehohoitoon, sitä enemmän allokaatio kohtelee meitä yhdenvertaisina lompakon paksuudesta ja kotikunnasta huolimatta.

Miten edetä?

Keskustelu siitä, mihin julkiset verovarat sote-pela palveluissa riittävät ja millaisia palvelulupauksia valtio voi kansalaisilleen nyt ja tulevaisuudessa antaa on osa keskustelua allokatiivisesta arvosta.

Keskustelua ei tietenkään voida käydä ilman, että palkka- ja työolokeskustelua käydään rinnalla. Kukaan ei ajattele, että lääkäri on ammattitaitoisempi, moraalisempi tai humaanimpi vain sen perusteella, toimiiko hän julkisella vai yksityisellä puolella.

Kukaan tuskin ajattelee, että hoitajan tai sosiaalityöntekijän tulisi valita kolmasosan pienempi palkka tai kolmasosan pidempi työviikko vain toimiakseen yhteiskunnallisesti tai työnantajansa kannalta edullisemmalla tavalla.

Sote-ammattilaisten saatavuuden ja markkinoiden epäsuhta alkaa olla sitä luokkaa, että pattitilanteesta eteenpäin tulisi löytää jokin tapa edetä, enkä tarkoita kartelleja, pakottamista tai muita mafiosoilta opittua. Hyvinvointialueet yksin eivät allokatiivisen arvon ongelmaa voi ratkaista.

Ehkä tilanteen ratkaisee italialainen Schrödinger: halu tehdä tarjous, josta voi ja yhtä aikaa ei voi kieltäytyä. Allokatiivinen, hyvinvointivaltion yhteinen arvo ja itsenäinen markkina-arvo on laitettava samaan pöytään yhdessä ratkaisemaan sote-palveluiden tulevaisuus.

Romuttunut järjestelmä ei palvele edes markkinaa.

Kirjoittaja toimii palvelutehtävässä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtajana.