Libanonilaisen Kahlil Gibranin kenties kuuluisimmassa runossa on seuraavat säkeet:

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.

Vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.

Sanonnan mukaan lapset ovat lainaa vain. Fyysinen ero tapahtuu heti synnytyksen jälkeen, kun napanuora katkaistaan.

Konkreettisempaa haikeutta vanhemmat tuntevat usein lapsen lähtiessä päivähoitoon. Alkaa uusi elämänvaihe, jossa vanhemmat eivät ole enää kaikessa läsnä. Vanhemmat tietävät silti koko ajan, missä lapsi on fyysisesti, ja päivähoidosta lasta hakiessaan he saavat ehkä pienen raportin lapsen päivästä.

Sitten lapsi lähtee kouluun ja opettelee kulkemaan koulumatkan itse. Vanhempien ja opettajien viestintä on alkuun tiivistä, mutta yläkoulussa lapsi saa useita aineenopettajia. Siirtymäriittinä kohti aikuisuutta valtaosa nuorista osallistuu rippi- tai Prometheus-leirille. Näin lasten irtautuminen vanhemmista tapahtuu, kasvun myötä oma reviiri ja vapaus kasvavat vähitellen.

Vai kasvavatko sittenkään?

Mullistuksia

Muutaman vuoden aikana vanhemmuus on mullistunut.

Uuden normin mukaan pienen lapsen kouraan tarjotaan älypuhelin tai ainakin älykello, jonka liikkeitä vanhemmat seuraavat sovelluksesta. Jos laite lipsuu sovitulta reitiltä, vanhemman otsalle kohoaa kylmä hiki, hän soittaa välittömästi lapselleen ja komentaa lasta palaamaan oikealle tielle.

Vanhemmat tekevät tämän varmaankin hyvää tahtoen, mutta kuinka moni heistä tulee ajatelleeksi tekojensa seurauksia?

Millaisen viestin vanhempi välittää lapselleen maailmasta?

Onko koko maailma täynnä varjoja ja uhkakuvia, voiko mihinkään luottaa?

Entä mitä tapahtuu lapsen itsetunnolle? Miten hän luottaisi omiin kykyihinsä pärjätä, arvioida ajan kulua tai selvitä pienistä arkea värittävistä yllätyksistä, jos vanhempikaan ei luota häneen?

Minkä ikäisen lapsen kohdalla kyttääminen lopetetaan? Missä menee huolenpidon ja vainoamisen raja?

Jotkut vanhemmat vastustavat myös koulujen kännykkärajoituksia, koska heidän on saatava lapsi kiinni milloin tahansa.

Luottamuksesta

Miksi vanhemmat eivät enää luota opettajiin ja siihen, että jos koulussa sattuisi jotain aivan kamalaa, opettajat kyllä soittaisivat vanhemmille? Tai jos vanhemman todella tarvitsisi saada lapsi kiinni kesken koulupäivän, koulun aikuiset kyllä hakisivat lapsen puhelimeen?

Miten käy nuoruusiän itsenäistymisen, jos lapseen ei ole koskaan luotettu?

Onko seurauksena kuristava ahdistus, kun pitäisi ihan yksin uskaltautua ulos pelkästään pelottavalta näyttävään maailmaan? Vai joutuuko nuori repimään raivokkaasti itsensä itsenäiseksi?

Kyttäämisen ja hylkäämisen väliin mahtuu lämmin, luottavainen vanhemmuus.

Luottavainen vanhempi on jousi, josta lapset, nuo elävät nuolet, lentävät kohisten kohti omaa tulevaisuuttaan.

Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.