Kun mietin nyt omia lapsiani, heidän sukupolvikokemuksensa lapsuudesta tulevat olemaan aivan toisenlaiset.

Lasten kanssa uutisia katsoessa jäin miettimään, mitä asioita muistan niiltä ajoilta, kun olin heidän ikäisensä. Gorbatsovin otsan syntymämerkkiä muistan monesti ihmetelleeni uutislähetyksissä. Berliinin muurin murtumisesta ei ole jäänyt muistikuvia, mutta Neuvostoliiton hitaasta hajoamisesta on.

Oman ikäpolveni merkittävin lapsuuden sukupolvikokemus oli kuitenkin lama. Ei sitä termiä toki silloin lasten kielenkäytössä kuullut, mutta tietty yleistunnelma välittyi aikuisten maailmasta. Isolla osalla kaveripiiristä oli vähintään toinen vanhempi työttömänä. Ihan alimmilla luokilla olin ollut vähän pettynyt, kun minun vanhempani olivat töissä eikä meillä kukaan ollut koulupäivän jälkeen vastassa.

Aika pian aloin huomaamaan, että olinkin etuoikeutettu. Meillä oli aina sopivan kokoiset pyörät ja omakotitalossa lapsille omat huoneet. Moni kaverini oli joutunut muuttamaan perheineen pienempään kotiin. Muistiin on jäänyt erityisesti yhdelle kaverilleni nerokkaasti kaupungin vuokrakolmion vaatehuoneeseen rakennettu oma huone, joka oli hädintuskin sängyn kokoinen.

Lama näkyi myös koulussa. Vuosi vuodelta ryhmäkoot kasvoivat. Ala-asteen lopulla meitä oli jo 31 yhdellä luokalla. Jotenkin ihmeellisesti opettaja pärjäsi yksin meidän kanssamme niin äidinkielen kuin käsityötunnit, ei silloin mitään kouluavustajia kouluilla näkynyt. Koulukirjat kiersivät lapselta toiselle, myös tehtäväkirjat. Ysiluokalla sain käyttööni englanninkirjan, joka oli ollut koulussa yhtä kauan kuin minä, yhdeksän vuotta. Kolmas kontaktimuovikerros varmisti sen, että se pysyi kasassa vielä sen kouluvuoden, sitten sekin sai peruskoulunsa viimein suoritettua.

Kun mietin nyt omia lapsiani, heidän sukupolvikokemuksensa lapsuudesta tulevat olemaan aivan toisenlaiset. Suurin viisivuotiaan ja kahdeksanvuotiaan tähänastisen elämän mullistus on ollut korona, etenkin kahden vuoden takainen kevät. Serkuilla Helsingissä olisi ollut vapaana seuraavan koon pyörä, mutta sitä ei pystynyt hakemaan Uudenmaan sulun vuoksi. Videopuheluita meillä oli harrastettu jo vauvasta saakka kaukana asuvien isovanhempien vuoksi, mutta niistä tuli tuona keväänä rutiinia.

Eniten lasten arki muuttui, kun päiväkodista jäi yhdessä yössä pois valtaosa lapsista. Päiväkoti järjesti tilanteen pitkittyessä hienosti yhteisiä etäleikkihetkiä kotona olevien lasten kanssa, jotta kaverisuhteet eivät kärsineet, vaikka vapaa-ajallakaan ei saanut tavata.

Sitten tulivat maskit. Aluksi lapsia päiväkotiin tuoville ja vieville vanhemmille, sitten päiväkodin opeillekin. Ekaluokkalainen on päässyt jo käyttämään maskia itsekin niillä tunneilla, joilla luokkia sekoitetaan. Lapset ovat jo niin tottuneita siihen, että kodin ulkopuolella asioidessa on oltava maski, että huomauttavat, jos äiti epähuomiossa on säntäämässä jäähallille ilman.

Paljon on kannettu huolta siitä, miten etenkin pienet lapset oppivat lukemaan tunteita, kun aikuisten kasvot ovat usein isolta osalta peitettynä. Ainakin töissä taaperoiden kanssa jutustellessa olen saanut valloittavia vastahymyjä. He näyttävät osaavan lukea silmiä ja äänensävyjä hyvin taitavasti ja reagoivat niihin.

Tänä keväänä lasten maailmaan on hiipinyt myös uusi sukupolvikokemus, sota. Sotaa myös me kylmän sodan ja Bosnian sodan varjossa kasvaneet aikanaan aistimme, mutta se oli jossain kaukana. Ukrainan tilanne on nykylapsille jotain konkreettisempaa. Ainakin meillä lapset ovat kinunneet osallistumaan esimerkiksi radiossa tai bussipysäkillä mainostettuihin keräyksiin – toisten lasten hätä tulee lähelle. Piirustuksiin tai leikkeihin ei sota ole ainakaan vielä siirtynyt.

Aikuisten maailman mustavalkoistuminen säteilee lastenkin maailmaan. Lasten harrastuksissa, koulussa ja päiväkodissa on paljon venäläistaustaisia lapsia, ja olemme käyneet lukuisia keskusteluja siitä, että ketään ei saa kiusata vallanpitäjien tekemisten vuoksi. Kunpa se muistettaisiin, myös aikuisten maailmassa.

Kolmas lasten elämään jo nyt suuresti vaikuttava asia on ilmastonmuutos. Päiväkodissa jo opetellaan kierrätystä ja sähkön säästämistä. Kahdeksanvuotiaalla on jo aistittavissa pientä ilmastoahdistustakin: miten käy lumiukkojen rakentamisen tulevina talvina? On aikuisten asia ahdistua ja tehdä kaikkensa, että lapset saisivat tehdä lasten työtä, leikkiä, ja rakennella niitä lumiukkoja tulevaisuudessakin.

Kirjoittaja on ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu ja tuore aluevaltuutettu, joka yli kolminkertaisti äänimääränsä kuntavaaleista aluevaaleihin – eikä taatusti hyvin näkymättömäksi jääneen poliittisen työnsä ansiosta.