Uutisvirta on jälleen onnistunut yllättämään synkkyydellään kuluneen kuukauden aikana.

Omakohtaisesti läheisimmältä epäonniselta käänteeltä tuntuivat kuitenkin viime viikkojen huhut lääketieteen koulutuksen henkilöstökulujen leikkaamisesta Oulussa. Yt-neuvotteluilta tällä erää ilmeisesti onneksi vältyttiin. Toisaalla taas Hus leikkaa lääketieteellisen tutkimuksen rahoitusta rankalla kädellä. Koulutus- ja tutkimusleikkaukset ovat laina huomisen hoidosta ja kilpailukyvystä.

Peruskoulutuksen suhteen tilanne on sikäli absurdi, että opiskelijaedunvalvojien tasaisesta räksytyksestä huolimatta vähä vähältä on ensin sisäänottomäärät hilattu niin korkeiksi, etteivät tilatkaan tahdo enää riittää.

Tähän päälle seuraavana askeleena vaikuttaa olevan jo valmiiksi vähäisten resurssien kiristys. Kerrannaisvaikutusta lisännee ennestään (toistaiseksi eri laidoissa maata ilmennyt) tutkimusrahoituksen leikkaus. Tutkimusleikkauksetkin näkyvät herkästi opetuksessa, sillä merkittävä osa tutkijoista opettaa ja toisin päin. Jostain on joustettava ja valitettavan usein jousto toteutuu innokkaiden lääketieteen edistäjien (siis opettajien ja tutkijoiden) vapaa-ajasta.

Tehostamisen varaa?

Olisiko peruskoulutuksessa tehostamisen varaa?

Voisihan keuhkojen ja sydämen auskultaatiota opetella jonkinlaisella simulaationukella tai kaveria kuunnellen henkilöstöresurssia kuormittavien potilasopetusten sijaan.

Voisihan lääkärinkiertoa seurata vaikkapa erikoistuvalle puetulla GoPro-kameralla ja rakenteellista kirjaamista harjoitella vaikkapa pelaamalla ristinollaa. Tämän jälkeen kandidaatti alkaakin olla valmis siirtymään osaksi työvoimaa ratkaisemaan periferian lääkäripulaa.

Tutkimusleikkauksien suhteen kohdennus on onnistunut sentään hieman paremmin. Rahoitustahan on saatavilla aina EU-tasolta, erinäisiltä säätiöiltä sekä yhdistyksiltä.

Varmaan lienee totta sekin, että kliinisen työn, opettamisen ja tutkimuspotilaiden rekrytoimisen uuvuttamilta yksilöiltä jää jokunen tilaisuus rahoituksen hakemiselle hyödyntämättä. Mielenkiintoista oli havaita, että valtion talousarviossa yliopistollisille sairaaloille budjetoitu tutkimus- ja kehittämisrahoitus on itseasiassa hivenen nousussa .

Huomattavia vaikutuksia

Nuoren lääkärin näkökulmasta tutkimusrahoituksen leikkauksen vaikutus on huomattava. Isompien apurahojen hakeminen tulee harvoin aloittelevalle tai siipiään kokeilevalle tutkijalle kyseeseen. Tutkijaksi harvoin loikataan pää edeltä. Ensiaskeleet tutkijana otetaan esimerkiksi syventävän tutkielman kautta tai omaan mielenkiinnonkohteeseen syventymällä. Jos kokemus on positiivinen, alkaa vähä vähältä ymmärrystä ja intoa karttua. Ylikuormittamalla ohjaajat ja tutkijanversot on helppo tappaa orastava innostus.

Tutkimuksen mahdollistaminen voi olla etu myös työnantajan imagolle.

Merkittävä osa nuorista lääkäreistä, noin 26 % NLY:n Koulutuspaikkakyselyyn vastanneista, tekee tutkimustyötä potilastyön ohella. Vähemmän riemukkaasti näistä nuorista tutkijalääkäreistä 59 % teki tutkimusta vapaa-ajallaan. Kädentaitoja vaativilla aloilla (kirurgiset) toistomäärien uhraaminen tutkimukselle erikoistumisaikana on tietysti haastavaa, mutta joustoa olisi hyvä olla ja se järjestyy rahoituksella.

Tutkimus on myös osa laadukasta hoitoa monilla erikoisaloilla. Erityisesti tämä on tärkeää aloilla, joilla lääkekehittely on jatkuvaa, esimerkiksi onkologialla . Siis vaikka ei välittäisikään siitä, että nuorten tutkimaan ryhtyvien lääkäreiden määrä laskisi, on vaikutus potilaiden saaman hoidon laatuun, ainakin tietyillä mittareilla, joillakin aloilla hyvinkin pikainen.

Nykytilanteen sijaan itseäni huolestuttaa lähinnä kehityskulku. Valmistuneita lääketieteen lisensiaatteja tai potilaiden hoitotapahtumia tuottamattomat toiminnot vaikuttavat olevan uhan alla yliopistoissa ja yliopistosairaaloissa. Aivan ei voida vielä puhua katastrofista, mutta pinnan alla kuplii kuin Itämerellä konsanaan.

5. vuosikurssin kandi, Duodecimin hallituksen opiskelijaedustaja. Havaintoja lääkäriksi kasvamisesta, koulutuksesta ja terveydenhuoltojärjestelmästä.