Priorisointi on muotisana. Priorisointi, asioiden tärkeysjärjestykseen asettaminen, on ratkaisevan tärkeä osa lääkärin työtä, mutta tämä priorisointi tarkoittaa julkisen terveydenhuollon palveluvalikoiman rajaamista. Kun lääketiede pystyy ainakin mielikuvien tasolla melkein mihin vaan, kansantalous ei kestä sitä, että jokaiselle potilaalle tehdään yhteiskunnan laskuun ihan mitä vaan.

Tehokkaiden hoitojen ja hoidon rajaamisen tavoite on hyvä, mutta en suostu toteuttamaan sitä yksin.

Haluan tuekseni lain, joka perustuu huolelliseen valmisteluun ja keskusteluun asiantuntijoiden kanssa, jonka perusteella tehdään poliittinen päätös. Tämä asia on liian tärkeä yksittäisen lääkärin vastuulle jätettäväksi.

Lääkäriliiton uudessa podcastissa toiminnanjohtaja Janne Aaltosen puheesta jäi vahvasti sellainen käsitys, että yhteiskunnalla on suuria haasteita päättää, mihin julkisesti rahoitetun hoidon rajat vedetään. Hän käyttää jokseenkin absurdia esimerkkiä, kaihileikkausten lopettamista julkisin varoin, mutta arvioi kyllä aika tarkasti, missä tällaisen päätöksen kipupisteet sijaitsevat.

Jos yksittäisen lääkärin pitää tehdä jokaisen yksittäisen potilaan osalta päätös siitä, mitä hoitoa potilas saa ja mitä ei, lääkärille koituu sekä oikeudellinen riski että liian raskas eettinen punninta.

Lääkäriliiton tärkein tehtävä on huolehtia suomalaisten lääkärien työehdoista ja niihin liittyvistä asioista. Kun hyvinvointialueet ovat jotenkuten toiminnassa ja talous sakkaa, lääkärin etu on, että ammattiliitto painostaa yhteiskuntaa käymään vaikeaa priorisointikeskustelua.

Kohteena jo nyt

Periaatteessa jokainen potilas joutuu lääkärin priorisointiharkinnan kohteeksi jo nyt.

Kenet lähetetään eteenpäin, millä kiireellisyydellä, mikä hoitolinja valitaan?

Tämä on kliinistä harkintaa ja lääkärin ydintyötä. Samoin kiireellisessä tilanteessa lääkäri joutuu tekemään raskaitakin hoidon rajaamispäätöksiä. Sitten on olemassa suurempia, systeemitason päätöksiä, joita ei voi sälyttää yksittäisen lääkärin niskoille. Ei riitä, että priorisointi tapahtuu yksittäisten lääkäreiden työhuoneissa suljetun oven takana.

Hukkajahti ja muut vähähyötyisiä tai jopa hyödyttömiä hoitoja perkaavat hankkeet ovat elintärkeitä koko terveydenhuoltojärjestelmän kehittymiselle ja oikeastaan selviytymiselle. Se on perusteltua tehdä valtakunnan tasolla. Yksittäiset kansanedustajat ovat asiaa pitäneet esillä, mutta suurempaa liikettä ei ole syntynyt, vaikka asia on päässyt hallitusohjelmaan saakka. Sosiaali- ja terveysministeriö ei ole tähän vielä pystynyt. Kuka pystyisi?

Arvostan lääkärien ammattikuntaa. Opiskelutovereista ja lähipiiristä muutenkin löytyy lääkäreitä, joilla on korkeimmat näkemäni eettiset standardit, älykkäitä, ahkeria, taitavia ihmisiä. Mutta on toisenlaisiakin.

Suomen terveydenhuolto on epätasa-arvoista (1 ), jopa siinä määrin, että maa on saanut tästä kansainvälisiä moitteita. Joidenkin selvitysten mukaan Suomi on Euroopan rasistisin maa (2 ).

Lääkärin koulutus ja ammattietiikka eivät tee lääkäreistä immuuneja epäluuloille tai riippumattomia perusteettomista ennakkoasenteista. Kieltäydyn ottamasta vastuuta terveydenhuoltojärjestelmän rakenteellisista vinoumista, tasa-arvosta terveydenhuollossa, parhaista ja tehokkaimmista hoitolinjoista yksin. Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa, joissa olen voinut. Arkadianmäki on täynnä poliitikkoja. Hallitusohjelman mukaisesti: politikoikaa laki priorisoinnin periaatteista ja käytännöistä.

Olen suunnitellut pitkää uraa julkisessa terveydenhuollossa. Tehkää siitä mahdollista.

Kirjoittaja on viidennen vuoden kandi sekä Medisiinariliiton yhteiskunnallisen vaikuttamisen erikoissihteeri, jonka lapsenomainen into lääketieteeseen ei ole vieläkään sammunut.