Phoebe Tesoriere, opettaja Walesista, kärsi vuosien ajan oudoista tasapainovaikeuksista. Lääkärit ajattelivat oireiden johtuvan synnynnäisestä lonkkaviasta, mutta aikaa myöten oireet pahenivat. Tuli kouristuksia, tunnottomuutta, hiustenlähtöä ja virtsankarkailua. Tesoriereä tutkittiin vuosia ja lopulta oireiden tulkittiin johtuvan masennuksesta ja ahdistuksesta. Turhautuneena Tesoriere kirjasi kaikki oireensa chatbotille, joka ehdotti diagnoosiksi perinnöllistä spastista paraplegiaa.

Tesoriere vei tulokset lääkärilleen, joka suostui lähettämään potilaan geenitestiin. Tulokset: diagnoosi oli oikea.

Entäpä tarina Alexista, amerikkalaisesta pikkupojasta, joka alkoi neljävuotiaana saada outoja kipukohtauksia. Hän kiemurteli lattialla ja huusi ja pureskeli esineitä. Äiti vei Alexia lääkäriltä toiselle, mutta kolmen vuoden ja 17 lääkärin jälkeenkään heillä ei ollut diagnoosia eikä apua. Äiti kirjoitti chatbotille kaiken mitä luki Alexin lääketieteellisissä dokumenteissa ja chatbot ehdotti, että Alexilla on todennäköisesti kiinnittynyt selkäydin. Äiti vei Alexin kuvat spesialistille, joka vahvisti diagnoosin saman tien.

Voisin kertoa näitä tarinoita monta muutakin, ja niitä tulee koko ajan lisää. Tekoälydiagnoosit näyttävät nimittäin olevan täysin toista maata kuin google-diagnoosit, joita lääkärit tähän asti ovat karsastaneet. Rinta rinnan näiden diagnoosien kanssa kuitenkin lisääntyvät myös lääkäreiden huolestuneet kirjoitukset siitä millaisiin ongelmiin tekoälydiagnosointi voi johtaa.

Tavallisimmat argumentit tekoälyä vastaan ovat:

a) tekoälyllä ei ole intuitiota

b) tekoäly ei käytä kliinistä harkintaa ja

c) tekoäly ei voi ymmärtää potilaan maailmaa.

Intuitio, kliininen harkinta ja psykologinen ymmärrys ovat tietenkin tärkeitä asioita, mutta kun en ole lääkäri, sallikaa minun kommentoida asiaa potilaan näkökulmasta. Kun potilaalla on mystisiä, pelottavia ja kivuliaita oireita, jotka ovat kestäneet pitkään ja joille ei löydy selitystä, potilasta ei kiinnosta kuin yksi ainoa asia: että hän saa oikean diagnoosin.

Häntä ei kiinnosta, tuleeko diagnoosi akateemisesti kanonisoidun prosessin kautta – mikä näyttää olevan hyvin tärkeää lääkäreille – vai tuleeko se chatbotilta.

Jos intuitio ja kliininen harkinta johtavat siihen, että potilas harhailee vuosikausia järjestelmässä vaihtelevin diagnoosein, joista mikään ei ole oikea, mutta chatbot löytää oikean diagnoosin minuuteissa, onko meidän silti ajateltava, että kliininen harkinta ja intuitio ovat aina ensisijaisia?

Tarkoittaako kliininen harkinta sitä, että harkinta on aina laadukasta?

Filosofi Charlotte Blease kirjoittaa uudessa teoksessaan Dr Bot: Why Doctors Can Fail Us—and How AI Could Save Lives, että lääkärit eivät ole jumalia, vaan kuormittuneita ja erehtyväisiä ihmisolentoja, joilta odotetaan yli-inhimillisiä kykyjä. Kukaan lääkäri ei kuitenkaan voi tietää yhtä paljon kuin chatbot, jolle on syötetty kaikki maailman tieto. Hyvä esimerkki on Erdosin yksikköetäisyysongelma, jota paraskaan matemaatikko ei kyennyt ratkaisemaan 80 vuoteen, mutta tekoäly ratkaisi sen 32 tunnissa. Ratkaisu ei perustunut ”superälykkyyteen”, vaan siihen, että tekoäly oli lukenut 1900-luvun saksalaisia ja venäläisiä matemaattisia sarjoja, jotka olivat akateemikoilta unohtuneet kauan sitten – vastaus löytyi sieltä.

Potilaan näkökulmasta tohtori Botti vaikuttaa siis todella hyvältä keksinnöltä. Ja jos se on hyvä potilaiden kannalta, sen on oltava sitä koko järjestelmän kannalta.

Virheelliset diagnoosit ovat yleisiä. Ne heikentävät potilaiden elämänlaatua ja voivat joskus koitua kohtaloksi. Jos niiden eliminoimiseksi on olemassa hyvä työkalu, sitä ei kannata hyljeksiä vain siksi, ettei se sovi vanhaan prosessiin.