Lääkäriportaalin kyselyyn vastanneista kollegoista yli neljännes oli ollut tekemisessä uskomushoitoihin liittyneiden kliinisten ongelmien kanssa tilanteissa, joissa potilas ei halunnut ottaa vastaan lääketieteellisesti perusteltua hoitoa.

Sen sijaan on turvauduttu hoitomuotoon, jolla ei ole mitään uskottavaa hoitotehoa kyseiseen sairauteen.

Osa tapauksista oli saanut traagisen lopun, ja olenpa sellaisia itsekin nähnyt ns. raskaan psykiatrian parissa. Kuolemantapauksia, jotka erittäin suurella todennäköisyydellä olisi voitu estää lääketieteellisellä standardihoidolla. Omaisiaan ilman mitään väkivalta- tai päihdetaustaa surmanneita potilaita, jotka ovat syvässä psykoottisessa harhamaailmassaan saaneet ”hoidokseen” vain esimerkiksi homeopatiaa tai yrttejä, joilla ei ole mitään antipsykoottisia ominaisuuksia. Hyvinkin kirjavien, lääkepakkauksia muistuttavissa laatikoissa myytävien ja jostain syystä luontaisiksi kutsuttujen rohtojen markkinointilupaukset suotuisista vaikutuksista psyykkisiin toimintoihin hipovat kuitenkin usein tähtitaivasta.

Kyseisten potilaiden harhaisuus on sitten väistynyt noin kuukauden kuluessa Psykiatrisessa vankisairaalassa antipsykoottisen lääkityksen, suotuisan ympäristön, psykoedukaation ja realiteettitajua tukeneiden keskustelujen avulla.

Valitettavasti se todellisuus, johon he ovat heränneet, on ollut kuolemantapausten vuoksi ankeaakin ankeampi.

Käsitykseni ja kuulemani mukaan tällaisiin tapauksiin on aiemmin suhtauduttu usein täysin fatalistisesti, eikä niitä ole haluttu tai jaksettu nostaa näkyville. Aikana, jolloin esimerkiksi eräiden syövän hoitojen vaikutus ennusteeseen oli vähäinen, tämä oli hyvin ymmärrettävääkin. Potilailla tulee ilman muuta olla valinnan vapaus, ja jos aktiivisen hoidon haittavaikutukset ovat huomattavia, voi ratkaisu olla perin ymmärrettävä ja saada lääkärinkin tuen.

Lääketieteen tarjoamien hoitojen vaikuttavuuden kasvettua vuosikymmenten varrella näiden kysymysten eettisen pohdinnan tulee kuitenkin pysyä kehityksen kelkassa.

Vuonna 2009 STM:lle luovutettu ja toimeksiannon mukaan hallituksen esityksen muotoon kirjoitettu lakiluonnos edustaa minimaalisinta mahdollista säätelyä tälle harmaalle alueelle, mutta sitä ei ole viety eteenpäin vedoten hallitusten muihin kiireisiin.

Sen ydin on, että kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevien pienten potilasryhmien osalta vakavimpien sairauksien hoito lääketieteen ulkopuolisin metodein edellyttäisi, että potilaalle varataan mahdollisuus lääkärin tarjoamaan informaatioon sairaudesta ja sen hoidosta lääketieteen valossa. Myös huoltajiensa ratkaisujen varassa olevat lapset on sisällytetty ehdotukseen, samoin kuin eräiden rohtojen teratogeenisten vaikutusten vuoksi odottavat äidit.

Lakiluonnosta vastaan alettiin jo sen ilmestyessä kerätä nettiadressia, joka ei kuitenkaan menestynyt.

Hyvä näin, sillä siinä vastustettiin lakiehdotusta, jota ei ollut. Kenenkään valinnanvapautta tai mitään hoitoa ei näet rajoitettaisi. Lakihan vain lisäisi valinnanvapautta pienissä erityisryhmissä, eikä yhdenkään homeopaatin tai yrttikauppiaan elinkeino vaarantuisi.

Viime vuosina yhä useampi arvostettava kollega on ryhtynyt aktiivisesti jakamaan tietoa, mistä hoidoista on näyttöä, ja mistä vain markkinointiväitteitä. Se johtaa ajoittain henkilöön kohdistuviin lapsellisiin solvauksiin, ja uhitteluun käräjille joutumisesta varsin mielikuvituksellisin perustein.

Nähdäkseni jokaisella lääkärillä on kuitenkin omalla sarallaan eettinen velvoite varjella potilaita vaaralliselta disinformoinnilta.