Olen parin viime vuoden ajan saanut opettaa turkulaisille kolmannen vuosikurssin lääketieteen opiskelijoille vaikuttavaa potilasviestintää. Luotsaamiini opetustilaisuuksiin tullessaan opiskelijat eivät ole vielä päässeet kohtaamaan potilaita itsenäisesti, vaan opintojen kliininen vaihe häämöttää vasta nurkan takana.

Kyseinen lähtöasetelma on määritellyt selkeät reunaehdot opetuksen tavoitteille.

Prekliinisessä vuorovaikutusopetuksessa keskeistä on, että opiskelijat omaksuvat sujuvasti etenevän potilaskohtaamisen rakenteen. Hyödyllistä on nojata opiskelijoiden omiin kokemuksiin potilaan roolista ja luoda näin perustaa potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittavalle työotteelle.

Pitkät perinteet

Suomessa lääketieteen koulutusohjelmaan alettiin sisällyttää systemaattista vuorovaikutusopetusta 1990-luvulla (1). Perinteisen luento-opetuksen ja mallioppimisen rinnalle on tuotu kokemukselliseen oppimiseen perustuvia opetusmenetelmiä (esim. simuloidut potilaat, roolipeli ja työpajateatteri), joiden on havaittu parantavan oppimistuloksia (2). Myös yksilöllisen palautteen on todettu edistävän vuorovaikutustaitojen kehittymistä (3).

Vaikka vuorovaikutusopetus on ollut osa lääkärien peruskoulutusta yli 30 vuotta, Lääkäri 2023 -tutkimuksen mukaan joka kolmas Suomessa kouluttautunut lääkäri arvioi peruskoulutuksen aikaisen vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen opetuksen riittämättömäksi (4 ).

Vuosi vuodelta paisuvat ryhmäkoot haastavat yksilöllisen ohjauksen tarjoamista. Vuorovaikutusopetuksen kehittämiselle on siis edelleen ilmeinen tarve.

Tavoitteet edellä

Linjakas vuorovaikutusopetus edellyttää hyvän vuorovaikutuksen osatekijöiden ja vuorovaikutusopetuksen tavoitteiden huolellista määrittelyä. Perinteisesti tätä on lähestytty määrittelemällä lääkärin viestinnällisiä tehtäviä (esim. tiedon kerääminen ja tiedon jakaminen) ja selvittämällä, millaisia taitoja kunkin tehtävän menestyksekäs suorittaminen lääkäriltä vaatii (5).

Suomessa lääkärien peruskoulutus sai vuonna 2020 valtakunnalliset osaamistavoitteet (6 ), joista suuri joukko määrittelee valmistuvan lääkärin vuorovaikutus- ja viestintäosaamista. Suomalaisten osaamistavoitteiden mukaan valmistuvan lääkärin tulee olla sekä sanallisen että sanattoman viestinnän taitaja ja toimia tehokkaasti mutta empaattisesti kaikenlaisissa vuorovaikutustilanteissa.

Tavoiteluettelon mukaan peruskoulutuksen tulee antaa lääkärille valmiudet potilaslähtöiseen työhön, jossa hän paitsi osallistaa potilastaan hoitoa koskevaan päätöksentekoon ja huomioi tämän yksilölliset tarpeet, myös tiedostaa omien henkilökohtaisten arvojensa ja kokemustensa potentiaaliset vaikutukset potilastyöhön.

Valmistuvan lääkärin odotetaan olevan taitava vuorovaikuttaja myös moniammatillisen tiimin jäsenenä sekä johtajana ja kykenevän jatkuvasti kehittämään omaa osaamistaan kokemustensa ja saamansa palautteen avulla.

Rajansa kaikella

Sekä suomalaiset että monet ulkomaiset osaamistavoitteet jättävät vastaamatta kysymykseen, miten vastavalmistuneen lisensiaatin vuorovaikutusosaaminen saa erota kokeneemman lääkärin taitotasosta.

Mitkä ovat ne perustaidot, joita lääkäri työelämään siirryttyään vähitellen jatko- ja täydennyskoulutuksessa vahvistaa hyödyntämällä työssä kohtaamiaan vuorovaikutustilanteita?

Venktaramana ja kumppanit ovat vuonna 2022 julkaistussa katsauksessaan jakaneet lääkärin vuorovaikutustaidot ydintaitoihin ja edistyneisiin taitoihin (7). Ydintaitoja ovat muun muassa yleistajuinen puhe, luottamuksellisen hoitosuhteen muodostaminen, jaettu päätöksenteko ja omien tunteiden hallinta. Edistyneitä taitoja tarvitaan oman viestintätavan räätälöinnissä kuhunkin vuorovaikutustilanteeseen sopivaksi (esim. nuoruusikäisen potilaan kohtaaminen, huonojen uutisten kertominen ja hoitohaitan käsittely).

Tanskassa lääkärien peruskoulutuksen vuorovaikutusopetukselle on luotu kansallinen opetussuunnitelma (8). Kun kyseistä opetussuunnitelmaa muutama vuosi sitten laadittiin, toistuvien arviointikierrosten tuloksena syntyi lista 56:sta tärkeysjärjestykseen asetetusta vuorovaikutustaidosta.

Listan ulkopuolelle jätettiin tietoisesti monia sellaisia taitoja, joita arviointiryhmän mukaan ei vielä voida edellyttää vastavalmiilta lääkäriltä. Vastaavaa tavoitteiden rajaamista kaivattaisiin meilläkin.

Askel askeleelta

Vuorovaikutusosaamisen kehittäminen on koko uran mittainen prosessi, minkä vuoksi tavoitteet vuorovaikutusosaamiselle tulee asettaa erikseen sekä perus-, jatko- että täydennyskoulutukselle. Vuorovaikutustaitojen harjaannuttaminen perustuu omien kokemusten reflektointiin, mikä jo itsessään asettaa rajat peruskoulutuksen osaamistavoitteille.

Peruskoulutuksessa tulee keskittyä vuorovaikutuksen ydintaitoihin.

Pelkkä tavoitteiden asettaminen ei kuitenkaan riitä, vaan niitä kohti pitää pyrkiä määrätietoisesti opetus- ja arviointimenetelmiä uudistamalla ja oppiainerajat ylittävällä yhteistyöllä. Kun uransa alkuvaiheessa oleva lääkäri on päässyt rakentamaan vankan perustan vuorovaikutustaidoilleen, on osaamista mielekästä syventää ohjatusti jatko- ja täydennyskoulutuksessa.

Kirjoittaja on yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri, kansanterveystieteen kliininen opettaja ja 1-vuotiaan taaperon äiti.