Vuoden 2020 Suomessa on ollut 979 yli 100-vuotiasta ihmistä. Yleisten elinolosuhteiden paranemisen ja terveydenhuollon läpimurtojen vuoksi, joista antibioottien keksiminen ja rokotukset ovat mainittavimpia, ihmiset elävät yhä useammin pidempään ja yhä useammin pidempään terveenä ja toimintakykyisenä.

Samana vuonna 2020 eläkeläisiä Suomessa oli noin 1,5 miljoonaa, eli noin 27 % maan väestöstä.

Suuret ikäluokat ovat siirtyneet pois työelämästä samaan aikaan, kun lasten määrä on ollut pitkään laskussa. Suuret ikäluokat ovat tehneet raskaan työn hyvinvointivaltion eteen ja odottavat oikeutetusti saavansa sen, mikä heille kuuluu. Suomen väestökehityksen ja talouden skenaarioissa edellisiltä sukupolvilta maksettavaksi jäävät velvoitteet, kuten julkisen sektorin velat ja eläkelupaukset, jäävät kuitenkin seuraavina vuosikymmeninä entistä pienemmän joukon hoidettavaksi.

Risto Murto arvelee kirjansa nimen mukaisesti, että jos haluamme pitää talouskasvumme vaikkapa Ruotsin vauhdissa, meillä tulisi olla vuonna 2060 puoli miljoonaa suomalaista enemmän kuin nykyinen väestöennuste olettaa.

Merkittävä dilemma

Velvoitteista selviäminen edellyttää siis nopeasti kasvavaa taloutta ja väestöä.

Koska talouden kasvu toteutuu tässä mittakaavassa ensi sijassa työtunteja lisäämällä eli työväestöä kasvattamalla ja vasta toissijaisesti tuottavuuden kasvulla investointien, työvoiman laadun parantamisen ja kokonaistuottavuuden kautta, on edessämme merkittävä dilemma. Vaikka tuottavuutta onnistutaankin edistämään, meitä on liian vähän huolehtimaan nykyisin tavoin ja nykyisellä tasolla käsillä olevista palvelutarpeista.

Tämä näyttäytyy aivan erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa paikoin jo nyt laajamittaisena henkilöstöpulana.

Laastariksi on kaavailtu tehokkaampaa keskittämistä mm. päivystysten ja jopa suoraan henkilökunnan osalta, jolloin ainakin suurimmissa kaupungeissa lyhyellä tähtäimellä palveluiden saatavuutta voidaan turvata. Palveluiden kansallisen kannibalisaation ilo jää lyhytaikaiseksi ja haitat maamme tasa-arvoisessa elinvoimaisuudessa pysyviksi, jos fundamentaaliset toiminnan muutokset jäävät tekohengittämisen jalkoihin.

On toki aivan selvää, että joka notkelmaan palveluita ei lähipalveluina ole mahdollista tai edes kannattavaa järjestää ja palveluverkkojen uudistaminen on tarpeen.

Ihmisten palveluiden käyttötavat kehittyvät ja mahdollistavat niiden saavutettavuutta ja oikea-aikaisuutta aiempaa paremmin. Jos palvelun ääreen lähdetään harvoin, kulkumatkan kipuraja on tyystin eri kuin viikoittain tarvittavalla palvelulla.

Samoin resurssitehokkuuden ja toiminnan häiriöresilienssin kannalta yksi miehitetty ja toimiva palveluasema tulee hyväksyä kulkumatkaa venyttävänä tekijänä kahden vajaalla miehityksellä toimivan sijasta silloin, kun teknologia ja liikkuvat palvelut tarjoavat samanaikaisesti vaihtoehtoja, joita aiemmin ei ulottuvillamme ollut.

On hyvä pysähtyä kuitenkin etukäteen vakavasti arvioimaan liian suurien tai liian nopeiden säästöjen vaikutuksia alueiden elinvoimaan ja mm. oppilaitosten olemassaoloon. Myös jatkuvasti ilmassa olevalla lakkautusuhalla tai punaisten korttien vilauttamisella voi olla yllättäen itseään toteuttavan ennustuksen vaikutuksia.

Dystopiassa

Julkisen talouden haasteiden lykkääminen seuraaville sukupolville ja silmien sulkeminen pysyvältä työvoiman vähenemiseltä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Hyvinvointialueiden aivan uunituoreiden tilikauden ennusteiden mukaan noin 1.5 miljardin euron alijäämät – tämä suurelta osin alueiden hartioille jäänyttä lähtötilanteen alirahoitusta – ja päälle lyödyt säästövaateet saavat tällä hetkellä toiminnan ja talouden yhteen sovittamisen näyttäytymään orwellmaiselta dystopialta.

Historiaa joudutaan ainakin siltä osin ehkä oientamaan, että lupaus vähemmällä rahalla enemmästä on mahdoton toteuttaa työvoiman tai julkisen talouden raameissa ja kuulostaa enemmän Elisan vuosituhannen vaihteen mainoslauseelta kuin vakavasti otettavalta skenaariolta.

Vuonna 2084 ikäluokastani yhä elossa olevat ovat 107-vuotiaita. 107-vuotiaaksi elää todennäköisesti aiempaa useampi.

Vuonna 2084 useimmat todennäköisesti pääsevät eläkkeelle noin kymmenen vuotta myöhemmin kuin tänään vanhuseläkkeelle jäävät. Tämä on sinällään ymmärrettävää, ovathan he paljon pidempään terveitäkin.

2084 terveydenhuollon ja sosiaalihuollon maksut määräytyvät pitkälti elintapojen mukaan ja pääosa ikääntyneiden hoivavastuista on palautettu perheille. Vain harvalla on varaa ympärivuorokautiseen hoivaan, etenkin kun eläkejärjestelmä kaatui jo 2060-luvulla.

Sielläkin hoivaavat kädet kuuluvat useammin työperäisen maahanmuuton myötä tänne tulleelle kuin Suomessa syntyneelle. Jossakin päin Saharan etelänpuolista Afrikkaa, jonne myös maailman väestön painopiste on siirtynyt, on suuri kylä, jossa puhutaan Suomea peruskoulusta alkaen, siirtyväthän he valtiollisen sopimuksensa mukaisesti koulutuksen saatuaan Suomeen töihin ja asumaan.

Suomen maankamaralla kauhtuneessa peräkammarissa lastensa riesana asuva sote-veteraani mumisee: ”Parhaamme yritimme, mutta sitten kävi kuten aina.” Saa oientaa.

Kirjoittaja toimii palvelutehtävässä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtajana.