Omalääkärimalli 2.0 – onnistuuko toinen yritys paremmin?
Hoidon jatkuvuus on noussut keskeiseksi kehittämiskohteeksi myös muissa Pohjoismaissa.
Suomi yrittää jälleen rakentaa omalääkärimallia perusterveydenhuoltoon. Edellinen yritys hiipui 1990-luvulla talouspaineisiin ja lääkärivetoisuuteen. Nyt uudistus käynnistyy tilanteessa, jossa hyvinvointialueet kamppailevat alijäämien kanssa.
Flowmedic Learning Instituten omalääkärimalliseminaarissa uusi sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman korosti hoidon jatkuvuuden merkitystä. Tutkimusnäyttö osoittaa, että pitkä hoitosuhde parantaa sairauksien hoitotasapainoa, vähentää komplikaatioita ja vahvistaa potilaiden luottamusta terveydenhuoltoon.
– Suomessa hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa on heikentynyt jo vuosien ajan. Potilas kohtaa usein eri ammattilaisen, ja hyvinvointialueiden välillä on suuria eroja, Rydman totesi.
Ministerin mukaan hoidon jatkuvuus on noussut keskeiseksi kehittämiskohteeksi myös muissa Pohjoismaissa, mutta Suomessa kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan.
Vaiheittainen eteneminen
Hallitus ei tavoittele yhtä valtakunnallista mallia nopeasti, vaan uudistusta edistetään vaiheittain.
Vuoden 2026 talousarviossa on varattu 40 miljoonaa euroa hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille omalääkäri-, omatiimi- ja ammatinharjoittajamallien kehittämiseen.
– Yhteen ainoaan malliin emme tällä hallituskaudella pääse, eikä se ole tavoitekaan. Tavoitteena on realistinen eteneminen vaiheittain, ministeri linjasi.
Oppia historiasta
Terveyspolitiikan emeritusprofessori Ilkka Vohlonen muistutti, että suomalainen terveydenhuolto on muuttunut merkittävästi 1980-luvulta.
Palveluntuottajia on nykyisin enemmän, ja hoito on erikoistunut huomattavasti. Myös ammattilaiset ovat muuttuneet.
– Suomessa 80-luvulla valinnan vapaus tarkoitti käytännössä mahdollisuutta sanoa ei valitulle omalääkärille ja mahdollisuutta vaihtaa tarvittaessa, Vohlonen summasi.
Nykyisin erikoissairaanhoito on keskittyneempää ja perusterveydenhoito kehittyneempää, minkä ansiosta paljon enemmän asioita voidaan hoitaa ilman erikoissairaanhoitoa.
Käytännön haasteet
Asiantuntijoiden mukaan hoidon jatkuvuuden hyödyt ovat tutkimuksissa selviä, mutta käytännön toteutus riippuu monista tekijöistä.
Keskeistä on, kuinka korvausjärjestelmä julkisella ja yksityisellä puolella saadaan tasapainoon, tiedonvälitys toimimaan ja rahoitusmekanismit selviksi.
Ratkaisevaa on, pystytäänkö perusterveydenhuoltoa vahvistamaan tilanteessa, jossa koko järjestelmä on samanaikaisesti taloudellisessa paineessa. 90-luvulta saatu näyttö on vahvaa. Jatkuvuus kannattaa. Tästä ei tarvita enää uusia mittareita vaan kulttuurimuutos, jotta monialainen kenttä ja ammattilaiset saadaan toimimaan yhteen.
