Ovatko työpaikkanne pomot sillanrakentajia vai vastentahtoisia kliinikoita?
Antti Heikkilän mukaan lääkärijohtajat painivat lääkäri-identiteetin ja johtamisidentiteetin välisen ristiriidan kanssa.
Lääkärin tehtävä on parantaa, ja hänelle potilas on tärkein.
Hänen työnsä taustalla on vahva lääkäri-identiteetti ja kutsumus lääkärin ammattiin.
Mutta mitä tapahtuu tälle identiteetille lääkärin siirtyessä johtajan rooliin?
– Johtamisen ja johtajuuden nähdään edustavan erilaisia, jopa vastakkaisia arvoja lääkäriydelle, ja siitä voi syntyä ristiriita lääkärijohtajan sisällä, sanoo Antti Heikkilä.
Heikkilä on tutkinut lääkärijohtamista tuoreessa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -työssään. Heikkilä analysoi kirjallisuuskatsauksessaan 38 vertaisarvioitua englanninkielistä tieteellistä lääkärijohtamiseen liittyvää artikkelia.
Artikkeleissa tunnistettiin lääkärin vahvan ammatti-identiteetin ja johtamisroolin välinen ristiriita.
– Lääkärit suhtautuvat johtamiseen eri tavoin kuin yritysmaailmassa. He eivät arvosta johtajuutta samalla tavalla. Johtamiskuviossa on vahvasti mukana myös raha, eikä se vastaa enää lääkärin aiempaa kutsumusta, Heikkilä sanoo.
Lääkärijohtajan neljä arkkityyppiä
Lääkärillä johtamisen haasteet eivät tule Heikkilän mukaan osaamisen puutteesta, vaan ensisijaisesti juuri identiteettihaasteesta.
Heikkilä muodosti tutkimuksensa tuloksena lääkärijohtaja-identiteettiruudukon ja esittelee neljä arkkityyppiä, jotka kuvaavat lääkärijohtajien erilaisia tapoja käsitellä lääkäri-identiteetin ja johtamisidentiteetin välistä ristiriitaa.
Vastentahtoinen kliinikkojohtaja
Vastentahtoiselle kliinikkojohtajalle johtaminen on tyypillisesti epämiellyttävä lisävelvollisuus, ja hän välttelee johtamisen omaksumista. Hän on käytännössä vain ajautunut johtajapestiin ja elää ristiriidan keskellä.
Johtaminen on vastantahtoiselle kliinikkojohtajalle ei-potilastyötä. Hän vähättelee sitä ja yrittää delegoida johtotehtäviä. Organisaatiolle on haastavaa, jos johtaja ei näe omassa roolissaan arvoa, koska tällöin hän ei kykene saamaan muutoksia aikaiseksi.
Pragmaattinen kliinikkojohtaja
Pragmaattinen kliinikkojohtaja käyttää johtajuutta välineenä, jolla hän pyrkii suojelemaan kliinistä autonomiaa ja kollegoitaan hallinnon byrokratialta.
Hän johtaa lääkärinä, ei varsinaisesti johtajana. Hän ei arvosta johtamista ammattina, mutta on sinut roolinsa kanssa, koska pystyy auttamaan kollegojaan. Hän ylläpitää vastakkainasettelua ja tiettyä siiloutumista sen sijaan, että edistäisi aitoa yhteistyötä hallinnon ja kliinisen työn välillä.
Strateginen vastuunkantaja
Strateginen vastuunkantaja on dynaamisempi johtaja, joka näkee johtamisen arvon ja haluaa päästä vaikuttamaan asioihin. Toisaalta hän käy sisäisesti kamppailua, koska hän pelkää menettävänsä kliinisen uskottavuuden kollegojen silmissä.
Sisäinen kamppailu on vastuunkantajalle välivaihe, ja hän etsii vielä paikkaansa. Tämä lisää riskiä uupumiselle, mutta tarjoaa myös mahdollisuuden kasvaa ja löytää yhdistelmä lääkäriydestä ja johtajuudesta.
Organisaation tuki vastuunkantajalle on erittäin tärkeää, jottei hyvää lääkärijohtajaa hukata silloin, kun tämä vaihe on meneillään.
Sillanrakentaja
Sillanrakentaja on löytänyt sopusoinnun kahden identiteetin välille. Hän toimii työpaikalla välittäjänä tai tulkkina ja ymmärtää sekä kliinistä että hallinnollista puolta.
Sillanrakentaja on sinut johtajatilanteensa kanssa. Hän pystyy rakentamaan aktiivisesti yhteistyötä ja luottamusta eri ammattiryhmien välille.
Lääkärikunnan keskuudessa hän saa uskottavuutta kliinisestä taustastaan, mutta hän arvostaa johtamistaitoja, joita hän pystyy hyödyntämään koko työyhteisön ja potilaiden parhaaksi.
Hyvinvointialueiden ja organisaatioiden olisi hyvä tukea näiden sillanrakentajien syntymistä.
Lääkäreitä pitäisi tukea johtamisessa
Antti Heikkilä korostaa, että johtajuus ei ole synnynnäinen ominaisuus vaan identiteettityön ja organisaation tuen tulosta.
Lääkäriä ei saisi jättää yksin kamppailemaan johtajuuteen liittyvien asioiden kanssa.
– Lääkäreitä pitäisi tukea johtamisessa heidän identiteettinsä kautta, eikä niin, että sanellaan ulkopuolelta, mitä pitäisi tehdä.
Heikkilää kiinnostaisi päästä teoriasta käytäntöön ja kysymään lääkäreiltä, vastaako nelikenttäjako heidän kokemustaan: tunnistavatko he johtajan arkkityypit itsessään ja ympärillään?
– Minua kiinnostaisi myös tietää, onko vastakkainasettelu lääkäri-identiteetin ja johtajaroolin välillä lisääntynyt hyvinvointialueuudistuksen myötä, vai onko tullut ilmeisemmäksi tarve esimerkiksi sillanrakentajajohtajille, jotka ymmärtävät molempia maailmoja?
