Epäily erektiolääkkeiden osuudesta melanooman synnyssä lienee väärä hälytys Pelko PDE5:n estäjien osallisuudesta melanooman syntyyn perustuu näiden suun kautta otettavien erektiolääkkeiden vaikutusmekanismiin: fosfodiesteraasientsyymi (PDE5), on osa pahanlaatuisen melanooman kehittymiseen johtavaa signalointireittiä. Erityisesti BRAF-geenin mutaatiot johtavat PDE5:n vähenemiseen. Sen seurauksena sytoplasman kalsiumpitoisuus suurenee, mikä johtaa lopulta melanoomasolujen invasiivisuuden lisääntymiseen. Runsas vuosi sitten julkaistussa 14 amerikkalaispotilaan seurantatutkimuksessa sildenafiilin käyttäjillä todettiin suurentunut melanoomariski. Nyt kansainvälinen tutkijaryhmä on selvittänyt epäiltyä yhteyttä tapaus-verrokkitutkimuksella käyttäen apuna ruotsalaisten rekisteritietoja. Ossi Lindell Lääketieteen maailmasta 37/2015 Kommentteja
Testosteronilisä ja sepelvaltimotauti Yhä useampi vanheneva mies käyttää testosteronia nostamaan mataloituvia testosteronitasojaan ja niihin liittyviä ilmiöitä. Testosteroni voi vaikuttaa haitallisesti sydäntapahtumien vaaraan, vaikka näyttääkin siltä, että sen vaikutus valtimonkovettumistaudin etenemiseen on vähäinen. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 37/2015 Kommentteja
Sydänsairaudet ja raskaus Noin yhdellä sadasta raskaana olevasta on sydänsairaus. Risto Kaaja Katsausartikkeli 37/2015 Kommentteja
Rytmihäiriöt raskausaikana Lievät rytmihäiriöt, kuten sinustakykardia ja lisälyönnit, ovat tavallisia odottavilla äideillä. Petri Korhonen Katsausartikkeli 37/2015 Kommentteja
Silmäkuopan akuutit sairaudet Silmäkuopan akuutit sairaudet ovat harvinaisia, mutta ne voivat johtaa pysyvään näönmenetykseen tai levitä aivoihin. Perusterveydenhuollon tehtävänä on tunnistaa nämä potilaat ja ohjata heidät erikoissairaanhoitoon. Paula Virkkula, Marita Uusitalo Katsausartikkeli 37/2015 Kommentteja
Neljän vuoden seurantatutkimus helsinkiläisistä ja espoolaisista muistisairaista Palvelujen käyttö, pitkäaikaishoito ja kuolleisuus Helsingissä käytetään kotihoitoa enemmän, Espoossa perusterveydenhuollon vastaanottokäyntejä. Espoossa kuolleisuus näytti olevan suurempaa ja pitkäaikaishoidon käyttö vähäisempää, mutta erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä. Vastedes tulisi saada tietoa myös taudin vaikeusasteesta, jotta voitaisiin arvioida, missä määrin erot selittyvät järjestelmään liittyvistä ja missä määrin potilaskohtaisista tekijöistä sekä miten palveluja tulisi kehittää. Sosiaali- ja terveydenhuollon arkivaikuttavuuden selvittämiselle muistisairauksissa on suuri tarve myös muualla Suomessa. Ari Rosenvall, Hanna Rättö, Harriet Finne-Soveri, Unto Häkkinen, Merja Juntunen, Jutta Järvelin, Ismo Linnosmaa, Anja Noro, Mikko Kuronen, Antti Malmivaara Terveydenhuolto 37/2015 Kommentteja
Matriksin metalloproteinaasi MMP-7:llä ja -13:lla ennusteellista merkitystä kielisyövässä Etenkin matriksin metalloproteinaasi MMP-7:llä ja -13:lla näyttäisi olevan ennusteellista merkitystä kielisyövässä. TLR-2, -4 ja -9 -proteiinien ilmentyminen säätelee mahdollisesti kielisyövän invaasiota. Nämä TLR:t ilmentyivät sekä emokasvaimissa, kaulan etäpesäkkeissä että uusiutuneissa kasvaimissa, joten on todennäköistä, että TLR:eilla on jonkinlainen rooli kielisyövän synnyssä ja etenemisessä. Laura Mäkinen Väitös 37/2015 Kommentteja
Ohjattu ryhmähoito kustannustehokas vaikean synnytyspelon hoidossa Psykologin ohjaamasta ryhmähoidosta on selvästi hyötyä vaikeasta synnytyspelosta kärsiville naisille, ja hoidon todettiin olevan myös kustannustehokasta. "Synnytyspelko-VAS" osoittautui hyväksi ja yksinkertaiseksi tavaksi seuloa synnytyspelkoa, sillä mittari tunnisti hyvin vaikeasta synnytyspelosta kärsivät naiset. Hanna Rouhe Väitös 37/2015 Kommentteja
Uusia perinnöllisen immuunipuutoksen aiheuttajia Tutkimus kuvasi kolme geneettiseltä pohjaltaan uudenlaista immuunipuutosta: STAT3-proteiinin ylitoiminnan aiheuttama monen elimen autoimmuniteettioireyhtymä, sekä DOCK2- ja HYOU1-puutoksen aiheuttama yleistynyt infektioherkkyys. Geenimuutokset löydettiin eksomisekvensoinnilla. Emma Haapaniemi Väitös 37/2015 Kommentteja
Veren merkkiaineet avuksi veritautipotilaiden infektioiden havaitsemiseen ja riskinarviointiin Veren varhaisten merkkiaineiden avulla on mahdollista tunnistaa veritautipotilaista ne, joilla neutropeniaan liittyvä infektio saattaa johtaa hengenvaarallisiin komplikaatioihin. Kokeellisista merkkiaineista P Matti Vänskä Väitös 37/2015 Kommentteja
Vauvaiän minipuberteetti kuuluu normaaliin kehitykseen Vauvaiän minipuberteetin eroja keskosten ja täysiaikaisina syntyneiden lasten välillä selittää kehitysikä ja täysiaikaisten lasten pitempi altistus korkeille kohdunsisäisille hormonipitoisuuksille. Tanja Kuiri-Hänninen Väitös 37/2015 Kommentteja
Lisääkö digoksiini eteisvärinäpotilaiden kuolleisuutta? Digoksiinia on käytetty sydänlääkkeenä yli 200 vuotta. Sen kapea terapeuttinen leveys ja lääkeyhteisvaikutukset ovat ongelmallisia, ja uudet analyysit viittaavat siihen, että lääke saattaa lisätä hieman kuolleisuutta etenkin eteisvärinän hoidossa. Juhani Airaksinen Lääketieteen maailmasta 36/2015 Kommentteja
Antibioottia vai puukkoa umpilisäke-tulehdukseen? Umpilisäkkeen poisto on yleisin päivystysajan leikkaus useimmissa sairaaloissa, ja valtaosa operaatioista tehdään illalla tai yöllä "listan viimeisenä". Riski sairastua umpilisäkkeen tulehdukseen väestötasolla on noin 7-14 %, eli joka kymmenes kansalainen - ja hoitava lääkäri - joutuu joskus pohtimaan otsikon kysymystä. Sitä pohtii myös David Flum tuoreessa katsauksessa. Hannu Paajanen Lääketieteen maailmasta 36/2015 Kommentteja
Intention to treat -analyysin ”modifiointi” vääristää tuloksia Tutkimuslääkkeen teho näyttäytyy parempana sellaisissa tutkimuksissa, joissa on poikettu intention to treat -analyysistä (ITT). Hoitoaikeen mukaiseen ITT-analyysiin sisällytetään kaikki potilaat, jotka tutkimukseen on satunnaistettu, vaikka he eivät olisi ottaneet yhtäkään annosta tutkimuslääkettä tai käyneet yhdelläkään seurantakäynnillä. Tutkimustulosten lopullisessa analysoinnissa ja raportoinnissa tästä saatetaan poiketa eri syistä ja monin tavoin. Pertti Saloheimo Lääketieteen maailmasta 36/2015 Kommentteja
Mitä seuraa, jos PSA-tutkimuksia rajoitetaan? Yhdysvaltalainen ehkäisevien terveyspalvelujen työryhmä, vaikutusvaltainen US Preventive Services Task Force (USPSTF), suositteli vuonna 2008 yli 75-vuotiaiden ja vuonna 2012 kaikenikäisten oireettomien miesten PSA-perusteisesta eturauhassyövän seulonnasta luopumista. National Health Interview Surveyn (NHIS) tutkimus osoitti, että eturauhassyövän seulonta väheni selvästi viimeisimmän suosituksen antamisen jälkeen. Siitä huolimatta seulonta jatkuu kolmasosalla yli 75-vuotiaista ja suurella osalla miehistä, joilla kuoleman riski tutkimusta seuraavien 9 vuoden aikana on suuri. Ossi Lindell Lääketieteen maailmasta 36/2015 Kommentteja
Sydämen kroonisen vajaatoiminnan hoito nyt ja tulevaisuudessa Beetasalpaajat, ACE:n estäjät ja angiotensiinireseptorin salpaajat ovat edelleen sydämen systolisen vajaatoiminnan hoidon kulmakiviä. Heikki Ukkonen Katsausartikkeli 36/2015 Kommentteja
Sydämen vajaatoiminnan mekanismit ja vanhusten vajaatoiminnan erityispiirteet Sydämen vajaatoiminta on oireyhtymä, jota potee lähes 10 % yli 75-vuotiaasta väestöstä. Joka toinen sitä sairastava on 80-vuotias tai sitä vanhempi. Markku Kupari Katsausartikkeli 36/2015 Kommentteja
Sydämen pitkälle edenneen vajaatoiminnan palliatiivinen hoito Oireenmukainen, palliatiivinen hoito ei tarkoita samaa kuin saattohoito kuoleman lähestyessä. Reijo Tilvis, Riitta Antikainen Katsausartikkeli 36/2015 Kommentteja
Liikunta sydämen vajaatoiminnan hoidossa Sydämen vajaatoiminta on oireyhtymä, jossa todetaan muutoksia paitsi sydämessä myös mm. verisuonissa, autonomisessa hermostossa, luurankolihaksissa ja keuhkoissa. Kai Kiilavuori Katsausartikkeli 36/2015 Kommentteja
Sydämen vajaatoiminnan omahoito Sydämen vajaatoiminnan omahoidolla tarkoitetaan toimia, joilla potilas itse voi terveydenhuollon ammattilaisten ohjeiden perusteella vaikuttaa oireisiin, oireyhtymän etenemiseen ja ennusteeseen. Jyri Lommi Katsausartikkeli 36/2015 Kommentteja
Muutosneuvottelut: THL:stä lähtee yli 200 Terveydenhuolto Muutosneuvottelut: THL:stä lähtee yli 200 THL:n maaliskuussa alkaneet muutosneuvottelut päättyivät erimielisinä. Avoin artikkeli
STM pyytää lausuntoja uudesta Kela-korvausmallista Terveydenhuolto STM pyytää lausuntoja uudesta Kela-korvausmallista Tavoitteena on parantaa perusterveydenhuollon hoitoon pääsyä. Avoin artikkeli
33 vuotta saman väestön omalääkärinä Kliininen työ 33 vuotta saman väestön omalääkärinä – Malli voisi houkutella ja sitouttaa myös nuoria lääkäreitä terveyskeskuksiin, Riitta Siiskonen sanoo.
Käypä hoito -suositukset jälleen myös ruotsiksi Kliininen työ Käypä hoito -suositukset jälleen myös ruotsiksi God Medicinsk Praxis -suositukset koetaan tärkeiksi etenkin kaksikielisissä kunnissa.
Paksu- ja peräsuolisyövän ilmaantuvuus kasvaa alle 50-vuotiailla Tiede Paksu- ja peräsuolisyövän ilmaantuvuus kasvaa alle 50-vuotiailla Kasvua selittänevät suurelta osin elintapojen muutoksiin liittyvät tekijät. Avoin artikkeli
Multialla on oma terveysasema ja lääkäri, mutta tuskin kauan Kliininen työ Multialla on oma terveysasema ja lääkäri, mutta tuskin kauan Lähipalvelujen lakkauttaminen huolettaa pikkukunnassa, jonne ei kulje julkista liikennettä.