Miksi lääkäri valitsee maaseudun terveyskeskuksen?

– Parasta ovat potilasläheisyys, itsenäisyys ja työn laaja skaala. Tässä joukossa ei ole sinun ja minun töitä, eikä lääkäriä jätetä yksin huoneeseensa, iloitsee Kuhmalahden ter­veyskeskuslääkäri Saija Laurila. Aidoilla maalaislääkäreillä on muutama muukin vinkki valkotakkiensa taskuissa.

http://www.laakarilehti.fi/pics/SaijaLaurila_vaaka_kertajulk.jpg

Kyltit reunustavat metsäisen maantien viertä. ”Tervetuloa Kuhmalahdelle!” Maisemaan nousevat Osuuspankki, apteekki, terveyskeskus ja kirjasto. Heti niiden jälkeen kyltti toivottaa ”Kiitos käynnistä!”.

Kuhmalahti on noin tuhannen asukkaan taajama 50 kilometrin päässä Tampereelta. Kunta liitettiin suurempaan Kangasalaan viime vuonna. Ter­veyskeskuslääkäri Saija Laurila on viihtynyt Kuhmalahdella, yhden lääkärin terveysasemalla, jo 15 vuotta.

– Parasta ovat potilasläheisyys, itsenäisyys ja työn laaja skaala. Tässä joukossa ei ole sinun ja minun töitä, eikä lääkäriä jätetä yksin huoneeseensa. Työt eivät myöskään kulje kotiin. Ainoa miinuspuoli on 44 kilometrin työmatka, Laurila kertoo.

Hän iloitsee sopivasta työmäärästä ja samanhenkisestä työporukasta. Kahvihuoneessa lounastellaan yhdessä sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja säännöllisesti vierailevan suuhygienistin kanssa. Kollegoja Laurila ei pöytäseuraksi erityisesti kaipaa, sillä ”lääkärijutut ovat tylsiä”.

Vastaanotolle 
ilman akuuttia asiaa

Helsingissä lääkäriksi opiskellut laukaalainen oli suunnitellut jatkavansa pe­diatrialla, mutta lähti miehensä kanssa kokeilemaan maalaiselämää. Kuhmalahdellekin Laurila soitti, mutta Helsingin perspektiivistä yhden naisen terveyskeskus tuntui hurjalta. ”Ei koskaan”, hän vannoi, ja suuntasi Keuruulle.

Keuruulla Laurila innostui monipuolisesta terveyskeskustyöstä, ja kun palomiespuoliso tuskastui virka-aikatyövuoroihinsa, Laurila päätti testata Kuhmalahtea parin kuukauden sijaisuudessa. Sillä tiellä hän edelleen on.

Laurila tukee kyläläisten terveyttä muiden menetelmien lisäksi keskustelemalla. Hän sallii potilaiden tulla vastaanotolle, vaikkei akuuttia asiaa olisikaan – pääsylipuksi ei tarvita polvivaivaa. Potilaat puolestaan luottavat ­lääkärinsä näkemyksiin, eikä vastaanotolle tulla valmiin nettidiagnoosin kanssa.

Kun yleislääketieteen erikoislääkäri Laurila kaipaa toista lääkäriä, hän soittaa kollegalle. Lähialueen lääkärit tapaavat joukolla viikoittain.

Nuoria lääkäreitä 
opetetaan hahmottamaan

Nuoret lääkärit eivät halua terveyskeskuksiin, väitetään julkisuudessa. Laurila ei usko tähän. Hänen kohtaamansa nuoret lääkärit ovat olleet innostuneita vastuullisesta terveyskeskustyöstä. ­Yksin oleminen sen sijaan pelottaa, ­joten puhelinyhteys senioriin on tärkeä.

– Myös säännöllinen tapaaminen, esimerkiksi puoli tuntia viikossa, antaa tarvittavaa rohkaisua. Potilaan tutkimiseen täytyy nuorella itsellään kuitenkin olla valmiutta.

Laurila opettaa, ettei kaikkia eteen ­tulevia asioita tarvitse hoitaa yhdellä kertaa ja että kyse on kokonaisuuden hahmottamisesta. Sydämen sivuääneen voi palata kiireellisempien vaivojen taltuttua.

Kuhmalahden terveyskeskuksen tulevaisuudesta Laurilalla ei ole arvausta. Kuntatyöryhmän ehdottama kymmenen kunnan Suur-Tampere ei juuri saa kannatusta Pirkanmaalla, mutta jotain on Laurilankin mielestä tehtävä.

– Kuntien alasajo on jo alkanut. Oleellista olisi nyt tarkasti miettiä, mitkä asiat terveydenhuollossa tulee hoitaa, nimenomaan lääketieteellisin, ei rahallisin perustein.

Kuhmalahden perjantai taittuu iltapäivään ja Saija Laurila lopettelee työviikkoaan. Vapaalla hän lenkkeilee, suunnistaa, jumppaa sekä harrastaa hiihtosuunnistusta ja avantouintia. Rannekelloa hän ei käytä koskaan.

Jaana Ahlblad
kuva: Laura Vesa

Lue myös kahden muun lääkärin kokemukset maaseudun terveyskeskuksista perjantaina 15.6. ilmestyvästä Lääkärilehdestä.