Ajan­kohtai­sta

Lääkärivaihdosta tuskin syntyy kansanliikettä

Terveydenhuoltolaissa muistutetaan potilaan oikeudesta vaihtaa lääkäriään, jos hoitosuhde ei toimi. Asiaa halutaan painottaa erityisesti perusterveydenhuollon hoitoyksiköille, STM kertoo.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/sll24kuva.jpg

Jo nykyisestä erikoissairaanhoitolaista löytyvä ajatus siitä, että potilaalla pitää –mahdollisuuksien mukaan – olla vapaus valita lääkärinsä, kirjataan terveydenhuoltolain pykäläksi. Sen mukaan "potilaan olisi voitava vaihtaa lääkäri, sairaanhoitaja tai muu terveydenhuollon ammattihenkilö, jos hoitosuhde hänelle osoitettuun tai hänen itsensä valitsemaan henkilöön ei toimi".

STM:n mukaan nostamalla asia uuteen lakiin sitä halutaan painottaa erityisesti perusterveydenhuollon hoitoyksiköiden suuntaan.

Valinnanmahdollisuudesta tuskin syntyy kansanliikettä, uskoo Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen.

– Omalääkärijärjestelmä on osoittanut, että terveyskeskuksen sisällä lääkäreiden vaihtofrekvenssi on ollut 1-2 %, vaikka vaihdon on voinut tehdä yhdellä puhelinsoitolla.

Ihalaisen mukaan lain tarkoitus ei voi olla se, että ylisuositut lääkärit kuormittuvat ja palavat loppuun.

– Mielestäni on hyvä, että potilas valitsee hoitoyksikkönsä periaatteella "kaikki tai ei mitään". Jos naapurikunnan terveyskeskuksesta löytyy ihana lääkäri, joka hoitaa niskaa taitavasti, on hampaansa porautettava samassa terveyskeskuksessa, Ihalainen maalailee.

Hän muistuttaa, että hoitosuhteen jatkuvuus on erittäin tärkeää myös lääkärille.

Erikoislääkäreitä ja laitteita terveyskeskuksiin?

Perusterveydenhuollon jamaan halutaan puuttua viemällä erikoislääkäreitä terveyskeskuksiin. Peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan kunnat voivat sairaanhoitopiirien sisällä päättää keskenään, mille terveysasemalle esimerkiksi gastroenterologin tarvitsemat laitteet hankitaan. Muina jalkautuvina erikoisaloina Risikko mainitsi viime viikolla lakia esitellessään gynekologian ja lastentaudit.

Ihalainen suhtautuu jalkautumisajatukseen hieman skeptisesti.

– Lähivuosina paljon erikoislääkäreitä on jäämässä eläkkeelle, eikä heidän tilalleen löydy riittävästi tekijöitä. Ei ole järkevää, että jäljelle jäävät erikoislääkärit viettävät aikaa autossa ajellen sairaalan ja terveyskeskuksen väliä.

Uhkana on myös kilpavarustelu laitteissa.

– Jo nykyinen 20:n keskussairaalan verkosto on liian tiheä monien kalliiden laitteiden kohdalla, Ihalainen sanoo.

Lue lisää 18.6.2010 ilmestyvästä Lääkärilehdestä.

Jaana Ahlblad
kuva: Stockdisc

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030