Työryhmä esittää: Suositus lääkäreille sairauspoissaolon tarpeen ja keston arviointiin Ohjeistus olisi nykyisen lainsäädännön puitteissa annettu suositus lääkäreille hyvästä toimintatavasta. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 26.8.2016 Kommentteja
Sivupolkuja ja oivalluksia Lääkäri voi ryhtyä kliinikoksi tai tutkijaksi, tai sitten joksikin ihan muuksi. Kaksi kollegaa kertoo valinnoistaan. Miia Soininen Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Tulevat lääkärit ja sairaanhoitajat opiskelevat yhdessä Tampereen korkeakoulujen yhdistyminen lisää lääketieteellisen tiedekunnan yhteistyötä teknillisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa. Minttu-Maaria Partanen Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Opetustilat venyvät isoille ryhmille Lääketieteen opiskelijoita on tänä vuonna enemmän ja kurssit ovat isompia kuin takavuosina. Useimmissa yliopistoissa opetustilojen ei uskota kuitenkaan loppuvan kesken. Opiskelijamäärän kasvu on pystytty ottamaan huomioon rakennushankkeiden suunnittelussa. Anne Seppänen Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Akuuttilääketieteen oivalluksia kesäkoulusta Kesälääkäri saa pestistään eniten irti, kun hän saa työn ohessa niin käytännöllistä kuin teoreettistakin opetusta akuuttilääketieteen erityispiirteistä. Hertta Vierula Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Lääkäriopiskelijat ideoivat terveysteknologiaa Oulussa Nuorten lääkärien ennakkoluulottomia ideoita tarvitaan, kun kehitetään terveydenhuollon toimintatapoja ja tietojärjestelmiä. Pitkien etäisyyksien Pohjois-Suomessa on tärkeää kehittää terveydenhuollon teknologiaa ja hyödyntää etälääketieteen mahdollisuuksia. Näin kertoo Lääkäriliiton piiriylilääkäri Annu Tertsunen. Ulla Toikkanen Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Kliininen opettaja on innostuksen tartuttaja – Opiskelijat tietävät aivan uskomattomia asioita, sanoo kliininen opettaja Jarmo Gunn. Hertta Vierula Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Medisiinari voi pian saada huippuyliopiston oppia verkosta Tulevaisuuden medisiinarit opiskelevat kaksi ensimmäistä vuotta online-kursseilla. Niitä tuottavat ne maailman yliopistot, jotka kunkin alan parhaiten osaavat. Toimenpiteitä opiskelijat harjoittelevat ensin virtuaalitodellisuuksien ja simulaatioiden avulla. Anne Seppänen Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Pekka Nykäsestä uusi päätoimittaja Lääkäriliiton hallitus on valinnut Lääkärilehden vastaavaksi päätoimittajaksi DI Pekka Nykäsen, 55. Nykänen siirtyy Lääkäriliittoon Kauppalehdestä, missä hän on toiminut kehityspäällikönä. Hän aloittaa työskentelynsä lehdessä 26.9. Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Uusi ministeri on entinen anestesiahoitaja Sosiaali- ja terveysministerin pestin jättävän Hanna Mäntylän tilalle nousee toisen kauden kansanedustaja Pirkko Mattila (ps). Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Enterovirus aiheuttaa vakaviakin oireita Euroopassa on havaittu tänä vuonna poikkeuksellisen paljon enteroviruksen aiheuttamia vakavia sairaustapauksia. Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Potilaan kohtaamisen merkitys pysyy – Olkaa läheisten kanssa, siinä oppii. Kovaa dataa opinnoissa tulee riittävästi, muistuttaa yleislääketieteen erikoislääkäri Anni Seiskari. Anne Seppänen Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Trombektomian ja liuotushoidon yhdistelmä tehokkain aivohalvauksessa Tutkimuksen mukaan potilaiden toimintakyky paranee, kun laskimonsisäiseen liuotushoitoon lisätään mekaaninen trombektomia. Miia Soininen Ajankohtaista 25.8.2016 Kommentteja
Kelain käyttöön syys-lokakuussa Kela lupaa Kelain-palvelun olevan käyttövalmis viimeistään lokakuussa. Hertta Vierula Ajankohtaista 25.8.2016 Kommentteja
Pekka Nykänen on uusi päätoimittaja Nykänen siirtyy Lääkäriliittoon Kauppalehdestä, missä hän on toiminut kehityspäällikönä. Hertta Vierula Ajankohtaista 23.8.2016 Kommentteja
Kirjoittaisitko pelireseptin? – Pelien kuntouttavista vaikutuksista kertyy koko ajan lisää näyttöä, sanoo ylilääkäri Kauko Pitkänen kuntoutuskeskus Neuronista. Mari Vehmanen Lehti 33: Ajankohtaista 33/2016 Kommentteja
Soten valvonta voi siirtyä valtiovarainministeriöön Sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaan kaavaillaan suuria muutoksia. Hallitus on linjannut – jo huhtikuussa – että aluehallintovirastot lakkautetaan ja sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan päällekkäisyydet perataan. Samaan aikaan valtiovarainministeriön alle perustetaan uusi lupaohjaus- ja valvontavirasto. Anne Seppänen Lehti 33: Ajankohtaista 33/2016 Kommentteja
Ortopedit ovat huolissaan implanttirekisteristä THL:n supistusten jäljiltä rekisterin ylläpitoon ja kehittämiseen on aiempaa vähemmän resursseja. Hertta Vierula Lehti 33: Ajankohtaista 33/2016 Kommentteja
Sote muuttaa myös työterveyshuoltoa Sote-uudistus ei muuta työterveyshuollossa mitään, mutta toisaalta se muuttaa koko työterveyshuollon toimintaympäristön. Kukaan ei vielä tiedä, mitä siitä seuraa. Anne Seppänen Lehti 33: Ajankohtaista 33/2016 Kommentteja
Löytyykö mikrobeista selitys Alzheimerin tautiin? Toukokuussa Science Translational Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus vahvistaa ajatusta mikrobien osuudesta Alzheimerin taudissa. Tutkijat ruiskuttivat salmonellabakteeria hiirten hippokampukseen, jolloin beeta-amyloidi aktivoitui ja alkoi muodostaa liukenematonta sakkaa. Siitä syntyi tiivis verkko tunkeutujan ympärille. Aivot alkoivat muistuttaa Alzheimerin tautia sairastavan aivoja. Mari Heikkilä Lehti 33: Ajankohtaista 33/2016 Kommentteja
Harjoittele ennen tosipaikkaa – simulaatio paljastaa hoitoketjun heikot kohdat Tiede Harjoittele ennen tosipaikkaa – simulaatio paljastaa hoitoketjun heikot kohdat Pelkkä kliininen osaaminen ei riitä, jos yhteistyö takkuaa.
Tietosuoja murenisi – tästä on kyse lääkärien ilmoitusvelvollisuutta laajentavassa lakihankkeessa Jäsen Tietosuoja murenisi – tästä on kyse lääkärien ilmoitusvelvollisuutta laajentavassa lakihankkeessa – Siinä on hyvät saumat saada aikaiseksi enemmän haittaa kuin hyötyä, Lääkäriliiton Jukka Mattila katsoo.
Psykedeelistä lupaavia tuloksia vaikeahoitoisessa masennuksessa Lääkeuutisia Psykedeelistä lupaavia tuloksia vaikeahoitoisessa masennuksessa Professori Jyrki Korkeilan mukaan hoidon vaikutus oli ”silmin havaittava”.
Lääkärin kädet – supervoima tekoälyä vastaan Arkkiatrilta Lääkärin kädet – supervoima tekoälyä vastaan Potilaan somaattinen tutkiminen on myös rituaali, joka synnyttää hoitosuhdetta, kirjoittaa arkkiatri Päivi Hietanen. Avoin artikkeli
Pohde sai taas risuja hoitojonoista Terveydenhuolto Pohde sai taas risuja hoitojonoista Lupa- ja valvontaviraston mukaan ongelmat ovat jatkuneet perusterveydenhuollossa pitkään ja tilanne on selkeästi lainvastainen. Avoin artikkeli
Kela-kokeilussa lääkäri hoitaa lievempiä vaivoja kuin julkisella Terveydenhuolto Kela-kokeilussa lääkäri hoitaa lievempiä vaivoja kuin julkisella – Valinnanvapauskokeilun kautta lääkärin hoitoon on päässyt varhaisempia vaiheita tai pienemmän riskitason sairauksia kuin julkisessa sairaanhoidossa keskimäärin, sanoo Kelan tutkijalääkäri Tero Kujanpää. Avoin artikkeli