Sote-malli tarkentuu kohta kartaksi Hallituksen sote-malli tuo jo mieleen keisarin uudet vaatteet, ?kritisoi Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen. Helmikuun lopussa malli konkretisoituu karttakuvaksi. Ajankohtaista 7.2.2013 Kommentteja
Kela: Hintasäännöstely yksityisille terveyspalvelumarkkinoille Jos vastaanottokäynnin enimmäishinnaksi tulisi keskimääräinen hinta ja kaikki lääkärit veloittaisivat sen, potilaille kertyvä vuotuinen säästö olisi noin 6 miljoonaa euroa, toteaa johtava tutkija Timo Maljanen Kelasta. Ajankohtaista 7.2.2013 Kommentteja
Tyypin II diabeteksen insuliinipuutteen kehittymisessä tuntemattomia tekijöitä Insuliinipuutetta esiintyi eniten diabeetikoilla, jotka olivat GAD-positiivisia ja joilla oli tyypin I diabeteksen sukutausta. Ajankohtaista 6.2.2013 Kommentteja
Pelkkä masennuslääke ei paranna Masennuslääkkeet palauttavat tiettyjen aivoalueiden mahdollisuuden korjata virheellisiksi muodostuneita hermosoluyhteyksiä. Kytkennät ohjataan oikeiksi harjoittelulla, kuntoutuksella tai terapialla, sanoo Helsingin yliopiston tutkimus. Ajankohtaista 6.2.2013 Kommentteja
THL esittää vesirokkorokotetta kansalliseen rokotusohjelmaan Rokote voi tulla ohjelmaan aikaisintaan vuonna 2014, jos tähän myönnetään varat valtion talousarviossa. Ajankohtaista 6.2.2013 Kommentteja
Vastasyntyneiden pienipainoisuudella ja ilmansaasteilla yhteys Mitä enemmän äidit altistuivat ilmansaasteille, sitä pienempi oli syntyvien lasten keskimääräinen paino, osoittaa Environmental Health Perspectives –lehden laaja tutkimus. Ajankohtaista 6.2.2013 Kommentteja
Kannabiskokeilut yleistyivät Kannabiskokeilut ja kannabiksen kotikasvatus ovat lisääntyneet Suomessa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti. Ajankohtaista 5.2.2013 Kommentteja
Syövän syntyä voidaan jäljitellä laboratoriossa Väitöstutkimuksen mukaan syövän syntyä voi jäljitellä laboratoriossa pelkästään solujen jakaantumista estämällä. Ajankohtaista 5.2.2013 Kommentteja
Askorbiinihapolla yhteys munuaiskivien riskiin Säännöllisesti C-vitamiinilisää käyttävillä miehillä voi olla suurentunut riski saada munuaiskiviä. Ajankohtaista 5.2.2013 Kommentteja
Työiän stressi vaikuttaa toimintakykyyn vanhana Suomalaistutkimuksen mukaan työiässä koetulla stressillä on pitkäaikaisia vaikutuksia vanhuuden fyysiseen toimintakykyyn. Ajankohtaista 5.2.2013 Kommentteja
Tippuri voi vaatia kaksi antibioottia Uusissa eurooppalaisissa ohjeissa neuvotaan antamaan tippuripotilaille samanaikaisesti kahta antibioottia. Suomessa pelkkään keftriaksoniin perustuva hoito on toistaiseksi tehonnut hyvin, mutta tilannetta seurataan. Ajankohtaista 4.2.2013 Kommentteja
Kandit-sarja alkoi Kandit on dokumenttisarja viiden lääketieteen kandin kesästä Kokkolan terveyskeskuksessa. Se oli kuin sukellus tuntemattomaan, kuvaa Elias Vaattovaara, yksi kandeista. Ajankohtaista 4.2.2013 Kommentteja
Erot lääkärien vaihtuvuudessa suuria Kuopiossa kolme neljästä vastaajasta kävi saman terveyskeskuslääkärin vastaanotolla useamman kerran, Espoossa vajaa neljäsosa, osoittaa Kuntaliiton selvitys. Ajankohtaista 4.2.2013 Kommentteja
Suomalaisten lihominen pysähtyi ? Suomi on ensimmäisten maiden joukossa, joka on onnistunut pysäyttämään 1970-luvulla alkaneen lihomisen, dosentti Satu Männistö THL:sta kertoo. Ajankohtaista 1.2.2013 Kommentteja
Venäläisklassikko tukee teoriaopintoja Kirjallisuusseminaareissa on mahdollista oppia ?oman kokemuksen kautta. Leo Tolstoi valottaa opiskelijoille kärsimyksen ja toivon tunteita. Ajankohtaista 1.2.2013 Kommentteja
Muna päivässä ei lisää verisuonitauteja Kananmuna päivässä ei meta-analyysin mukaan näytä lisäävän sepelvaltimotaudin tai aivohalvauksen vaaraa. Ajankohtaista 1.2.2013 Kommentteja
Lonkkaproteesit tarkastetaan tuhansilta Tarkastuksiin kutsutaan potilaat, joiden lonkkatekonivelessä on metalli-metalliliukupari. Ajankohtaista 1.2.2013 Kommentteja
Vuokralääkäri kuuluu porukkaan Vuokratyön vetovoima ei aiheuta ongelmia erilaisin ehdoin työskentelevien lääkäreiden välille. Sen sijaan rekrytoinnissa suuntaus näkyy virkojen täyttämisen entistä suurempana vaikeutena. Mari Vehmanen Lehti 5: Ajankohtaista 5/2013 Kommentteja
Saattohoitopotilaan omaisia informoitava riittävästi Valvira muistuttaa lääkäreitä ja hoitajia siitä, että saattohoitopotilaan omaisille on annettava riittävästi ja ymmärrettävällä tavalla tietoa potilaan hoidosta, voinnista ja voinnin muutoksista. Näin voidaan myös vähentää tiedon puutteesta johtuvia hoitovirhe-epäilyjä. Ulla Toikkanen Lehti 5: Ajankohtaista 5/2013 Kommentteja
Opiskelijapoliitikko astui remmiin Tamperelainen viidennen vuosikurssin lääketieteen opiskelija Pyry Jylhä-Vuorio aloitti Lääkärilehden uutena blogistina. Aktiivinen opiskelijapoliitikko aikoo kirjoittaa blogissaan nimenomaan opiskelijoiden asioista. Ulla Toikkanen Lehti 5: Ajankohtaista 5/2013 Kommentteja
Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” Terveydenhuolto Uusi lääkityslista tulee: ”Tämä lääkärien täytyy oppia” THL:n ylilääkäri Heikki Virkkunen uskoo Kanta-lääkityslistan helpottavan lääkärien työtä, mutta yksi keskeinen muutos voi vaatia kliinikolta totuttelua. Avoin artikkeli
Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Terveydenhuolto Liikennelääkärit tiukentaisivat ajoterveyden arviointia Liikennelääketieteen yhdistyksen mukaan lääkärinlausuntojen tulisi olla tiukemmassa: – Ajokorttilausuntoshoppailu on aivan tosiasia. Avoin artikkeli
Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Terveydenhuolto Vauva-arki medikalisoituu – Helsingin lääketieteellisen uusi kurssi tarjoaa tutkittua tietoa Opetusvaradekaani Kaija-Leena Kolhon mukaan tiedontarve koskee myös vauvojen parissa työskenteleviä ammattilaisia. Avoin artikkeli
THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Terveydenhuolto THL: Hyvinvointialueiden väliset erot syvenevät Palvelujen yhdenvertainen saatavuus on vaarassa. Avoin artikkeli
Sillä, mitä teet, on väliä Kommentti Sillä, mitä teet, on väliä Emme tarvitse työelämään lisää ylätason jargonia työn merkityksellisyydestä, kirjoittaa Sally Leskinen. Avoin artikkeli
Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Terveydenhuolto Turussa palkittiin elvytyskoulutuksesta ja väkivaltariskin arvioinnista Vuoden erikoislääkärikouluttajaksi Lääketiedepäivillä valittu lastentautien erikoislääkäri Kjell Helenius kannustaa päivystäjää pohtimaan itse ratkaisuja. Avoin artikkeli