Seulonta riittävän luotettavaa Myös rintasyöpäseulontojen alueelliset erot ovat pieniä. Ajankohtaista 4.11.2010 Kommentteja
Lääkärien kaksoislaillistus loppuu Peruspalveluministeri Paula Risikko haluaa saada muutoksen vielä nykyisen eduskunnan käsiteltäväksi. Ajankohtaista 4.11.2010 Kommentteja
D-vitamiinin puutos saattaa lisätä ennenaikaisen kuoleman riskiä Kuopiolaistutkimus vahvistaa viime vuosina voimakkaasti lisääntynyttä tutkimustietoa D-vitamiinin puutteen yhteydestä kroonisten sairauksien riskiin. Ajankohtaista 4.11.2010 Kommentteja
Maitohappotaso voi kertoa aivojen iän Tuore tutkimus luo kiinnostavaa pohjaa uusille hypoteeseille Alzheimerin taudin patologian synnyn tutkimisessa. Ajankohtaista 4.11.2010 Kommentteja
Kela-korvaus yksityisistä terveyspalveluista laskenut Yksityisten terveyspalvelujen käytöstä maksettava Kela-korvaus on laskenut lähes jatkuvasti 15 viime vuoden ajan, toteaa Pellervon taloustutkimuksen uusi selvitys. Ajankohtaista 3.11.2010 Kommentteja
Uniapneapotilaiden toiminnanohjauksen taidot saattavat häiriintyä Suurin osa uniapneaa sairastavista kuitenkin välttyy kognitiivisilta muutoksilta, jos sairautta hoidetaan, sanoo PsL Tiia Saunamäki väitöskirjassaan. Ajankohtaista 3.11.2010 Kommentteja
Etenkin teinityttöjen masennus uusiutuu Vaikka useimmat teini-ikäisistä paranevat masennuksesta saatuaan hoitoa, sairastuu lähes puolet heistä jälleen lähivuosien aikana. Ajankohtaista 3.11.2010 Kommentteja
Professori Seppo Seitsalo sai Duodecimin kulttuuripalkinnon Sairaala Ortonin johtava ylilääkäri, professori Seppo Seitsalo sai tänään Duodecimin 10 000 euron kulttuuripalkinnon. Ajankohtaista 3.11.2010 Kommentteja
Mitä republikaanit tekevät terveydenhuoltouudistukselle? Republikaanien vaalivoitto voi hidastaa, muttei kumoa Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistusta, arvioi Yhdysvaltain politiikan tutkija Markus Kantola Turun yliopistosta. Ajankohtaista 3.11.2010 Kommentteja
Suuri osa espanjalaisista kannattaa eutanasian laillistamista Kuolinapua vastustaa voimakkaimmin katolinen kirkko. Ajankohtaista 3.11.2010 Kommentteja
Lääketutkimuksia luisuu Suomesta Viroon Virossa terveydenhuoltopalvelut on keskitetty suuriin yksiköihin, infrastruktuuri on muutenkin kehittynyt ja asenteet ovat tutkimusmyönteiset. Ajankohtaista 2.11.2010 Kommentteja
Diabeteslääkkeiden Avandian ja Avandametin myynti lopetetaan marraskuussa Euroopan lääkevirasto on suositellut rosiglitatsonia sisältävien lääkkeiden Avandian ja Avandametin myyntiluvan väliaikaista peruuttamista, koska viimeisimmät tutkimukset ovat viitanneet iskeemisten sydänsairauksien mahdollisesti kasvaneeseen riskiin. Ajankohtaista 2.11.2010 Kommentteja
Sikiön verenkierron uudelleenjakautuminen ei turvaa pikkukeskosen normaalia aivojen kasvua Ultraäänitutkimuksella saadaan aivojen sivukammioiden koko mitattua vähintään yhtä tarkasti kuin aivojen magneettitutkimuksella, toteaa LL Jonna Maunu väitöstutkimuksessaan. Ajankohtaista 2.11.2010 Kommentteja
Sisäasianministeriö alkoi valmistella aselakiuudistuksen asetusta Uusi laki ja asetus tulevat voimaan kevään 2011 aikana. Ajankohtaista 2.11.2010 Kommentteja
Liikunta ehkäisee nuhakuumeita Yhdysvaltalainen tutkimus osoitti, että säännöllinen liikuntaharrastus parantaa vastustuskykyä ja estää nuhakuumeita. Ajankohtaista 2.11.2010 Kommentteja
Lääkärien kaksoislaillistus puretaan Peruspalveluministeri Paula Risikko haluaa saada muutoksen vielä nykyisen eduskunnan käsiteltäväksi. Ajankohtaista 2.11.2010 Kommentteja
PET ja TT tutkii sepelvaltimoa miellyttävämmin Pet-kuvantamisen ja tietokonetomografian yhdistäminen parantaa sepelvaltimotaudin diagnostiikkaa, todettiin Sami Kajanderin väitöstutkimuksessa. Ajankohtaista 1.11.2010 Kommentteja
Hyvä fyysinen kunto suojaa sydänperäiseltä äkkikuolemalta Uuden suomalaisen väestötutkimuksen mukaan huono fyysinen kunto ennustaa kohonnutta äkkikuoleman vaaraa, kun taas hyvä kunto on suojaava tekijä. Tutkimustieto perustuu keski-ikäisten miesten sydämen rasituskokeisiin. Ajankohtaista 1.11.2010 Kommentteja
Vammaisfoorumi huolestui ensihoidosta Vammaisfoorumin mukaan ensihoidon ohjeisto ei saa rajoittaa hoitoa ihmiseltä esimerkiksi sen perusteella, että hänellä on jokin vamma tai sairaus tai että hän asuu hoitolaitoksessa, palveluasunnossa tai muussa vastaavassa yksikössä. Ajankohtaista 1.11.2010 Kommentteja
EU-säädöksiä rajat ylittävästä terveydenhuollosta selvennetään EU-parlamentti äänestää tammikuussa lainsäädäntöehdotuksesta, joka määrittelee potilaan oikeudet hänen hakiessaan hoitoa muista EU-maista. Uusi direktiivi on tulossa, koska nykyiset säädökset asiasta eivät ole selkeitä. Ajankohtaista 1.11.2010 Kommentteja
Pohjois-Savo vähentää melkein 50 sihteeritehtävää Terveydenhuolto Pohjois-Savo vähentää melkein 50 sihteeritehtävää Henkilöstöjohtaja Mari Antikaisen mukaan toimintatapojen muutos vaikuttaa myös lääkäreihin. Avoin artikkeli
Seulonta on hiljainen hengenpelastaja Pääkirjoitus, tiede Seulonta on hiljainen hengenpelastaja Tulevaisuuden haasteena on tasapainottaa laatu, kustannukset ja yhdenvertaisuus, kirjoittavat Tanja Skyttä ja Karolina Louvanto.
Kaupalliset geenitestit eivät riitä selvittämään perinnöllistä syöpäalttiutta Pääkirjoitus, tiede Kaupalliset geenitestit eivät riitä selvittämään perinnöllistä syöpäalttiutta Tulokset voivat johtaa kuluttajaa mutta myös lääkäriä harhaan, kirjoittavat Eveliina Salminen, Kirsimari Aaltonen ja Minna Pöyhönen.
Rintasyöpää seulotaan jatkossa nykyistä enemmän Katsausartikkeli Rintasyöpää seulotaan jatkossa nykyistä enemmän Ikäryhmän laajentaminen etenkin nuorempiin on kustannusvaikuttavaa.
Suolistosyöpä yleistyy – pitäisikö seulontaa laajentaa? Katsausartikkeli Suolistosyöpä yleistyy – pitäisikö seulontaa laajentaa? Alle 50-vuotiailla ilmaantuvuus kasvaa nopeammin kuin iäkkäämmillä.
Keneltä seuloa keuhkosyöpää? Katsausartikkeli Keneltä seuloa keuhkosyöpää? Sairastuneiden viiden vuoden elossaolo-osuus on jäänyt Suomessa jälkeen muista Pohjoismaista.