Kelan kuntoutuspsykoterapia jäämässä soten jalkoihin Kuntoutuksen uudistamiskomitea esitti viime vuonna, että Kelan vaativan lääkinnällisen ja kuntoutuspsykoterapian järjestämisvastuu siirtyisi maakunnille aikaisintaan vuonna 2025. Tuomas Keränen Lehti 14: Ajankohtaista 14/2018 Kommentteja
Laboratoriotulokset siirtyivät Kantaan väärin Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä on havaittu virheitä laboratoriotulosten siirtymisessä Kantaan. Tuloksille on määritelty viive, jonka jälkeen ne ovat asiakkaiden nähtävissä Omakannassa. Päijät-Hämeessä viiveeksi on määritelty patologian tutkimuksille 30 vuorokautta ja muiden laboratorion erikoisalojen tutkimuksille yksi vuorokausi. Hertta Vierula Lehti 14: Ajankohtaista 14/2018 Kommentteja
Ranteet vaarassa leijulaudalla Leijulauta eli tasapainoskootteri eli hoverboard on ollut suosittu lasten leikkiväline. Tutkijat selvittivät, millaisten vammojen vuoksi leijulautailevia lapsia Yhdysvaltain päivystyksissä hoidettiin vuosina 2015 ja 2016. Hertta Vierula Lehti 14: Ajankohtaista 14/2018 Kommentteja
Tutkijat selvittävät lasten ahdistuksen digihoitoa Tampereella ja Orivedellä alkoi tutkimus, jossa selvitetään matalan kynnyksen digitaalisen hoito-ohjelman tehoa lasten ahdistuneisuuden hoidossa. Minna Pihlava Lehti 14: Ajankohtaista 14/2018 Kommentteja
Lääkäri paloi loppuun sydänkirurgina – uusi ura löytyi päivystyksestä Sydän- ja verisuonikirurgian erikoislääkäri Anne Lahti ehti toimia yli 20 vuotta sydänkirurgina TYKS:ssä. Työhön sisältyi pahimmillaan 11 ympärivuorokautista takapäivystystä kuukaudessa. Minna Pihlava Lehti 14: Ajankohtaista 14/2018 Kommentteja
Miten kiusaamista pitäisi selvitellä työpaikalla? Epäkohdasta voi puhua rakentavasti, sanoo Susanna Kalavainen Työterveyslaitokselta. Anne Seppänen Lehti 14: Ajankohtaista 14/2018 Kommentteja
Biotiinivalmiste voi vääristää laboratoriotestituloksia Kysy potilaalta biotiinin käytöstä, jos testitulokset eivät täsmää taudinkuvan kanssa. Anne Seppänen Lehti 14: Ajankohtaista 14/2018 Kommentteja
Helsinkiläinen konkaripoliitikko ja lääkäri suomii sotea Perusterveydenhuollosta puuttuu kyllä kapasiteettia, mutta ei sen korjaamiseen tarvita lainsäädäntöä, Sirpa Asko-Seljavaara sanoo. Minna Pihlava Ajankohtaista 5.4.2018 Kommentteja
Masennus vie joka päivä yhdeksän henkilöä eläkkeelle Yhä useampi työkyvyttömyyseläke myönnetään osaeläkkeenä. Minna Pihlava Ajankohtaista 5.4.2018 Kommentteja
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri palkitsee työntekijänsä 200 eurolla Palkitsemista ehdotti sairaanhoitopiirin johtoryhmä. Minna Pihlava Ajankohtaista 5.4.2018 Kommentteja
Oulun lääkärivaje kärjistyi Myllyojan hyvinvointikeskuksen akuuttivastaanotto on suljettu toistaiseksi. Minna Pihlava Ajankohtaista 4.4.2018 Kommentteja
Kansalaisaloite eutanasialain säätämiseksi puhutti Hanasaaren kulttuurikeskuksen seminaarissa keskusteltiin muun muassa siitä, onko mahdollista sekä sallia eutanasia että kehittää palliatiivista hoitoa. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 4.4.2018 Kommentteja
Syöpää sairastavat lapset liikkuvat liian vähän Neljäsosalla syöpää sairastavista lapsista oli riski saada motorisia vaikeuksia tai heillä oli jo vaikeuksia liiketaidoissa. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 4.4.2018 Kommentteja
Geriatrit kokosivat sote-huoliaan – "Erikoissairaanhoidossa vakanssit ovat enimmäkseen perustamatta" Muun muassa kotihoidon lääkäripalvelut, hoidon pirstaloituminen ja epätarkoituksenmukainen keskittäminen puhuttivat geriatrien sote-kokouksessa. Minna Pihlava Ajankohtaista 4.4.2018 Kommentteja
Adrenaliinikynien saatavuus tökkii – näin Fimea neuvoo toimimaan Tilanne paranee Fimean tietojen mukaan lähiviikkoina. Minna Pihlava Ajankohtaista 3.4.2018 Kommentteja
Pikatesti nopeuttaa neuroborrelioosin diagnostiikkaa Suomalaiset ovat kehittäneet pikatestin keskushermoston borreliainfektion diagnosoimiseen. Hertta Vierula Ajankohtaista 3.4.2018 Kommentteja
Työyhteisö rakentaa vastuuta vuorovaikutuksessa sairaalassa Vaikutusmahdollisuudet eivät aina luo työhyvinvointia väitöstutkimuksen mukaan. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 3.4.2018 Kommentteja
Lääkäriyrittäjien toimintaa ei saa rajoittaa Suomen Yrittäjien ja Lääkäriliiton yhteinen kannanotto julkaistiin Helsingin Sanomien mielipideosastolla. Tuomas Keränen Ajankohtaista 3.4.2018 Kommentteja
Opetusministeriö myönsi miljoona-avustuksia lääketieteen ja sote-alan koulutuksen kehittämiseen Yksi avustuksen saaja oli Oulun yliopiston luotsaama MEDigi-hanke. Minna Pihlava Ajankohtaista 3.4.2018 Kommentteja
Lääkäri paloi loppuun sydänkirurgina – uusi ura löytyi päivystyksestä Erikoislääkäri Anne Lahti kertoo Lääkärilehden podcastissa uravalinnoistaan. Minna Pihlava Ajankohtaista 3.4.2018 Kommentteja
"Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" Terveydenhuolto "Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" – Lääkärin työn erityispiirteet, etenkin päivystysvelvollisuus, jäävät vaille huomiota, sanoo Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Anna Zibellini. Avoin artikkeli
"Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Terveydenhuolto "Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Päijät-Hämeessä pääsyä on rajoitettu tuntuvasti, kertoo pääluottamusedustaja Natasha Simonen. Avoin artikkeli
Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Kommentti Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Olisiko aika päästää irti äärimmäisyyteen menneestä yksilökeskeisyydestä ja tehokkuusajattelusta, kysyy Silja Kosola.
Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen Tiede Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen – Emme pystyneet osoittamaan syytä sille, miksi ylähuulijänne pitäisi leikata, kertoo lastenlääkäri ja neonatologi Outi Aikio.
Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeuutisia Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeyhtiön mukaan survodutidi vähensi erityisesti viskeraalista ja maksaan kertynyttä rasvaa.
Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Lääketieteen maailmasta Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Toimenpide vähentää merkittävästi rintakipuoireita.