Aivovaltimopullistumien luokitus parantaa leikkaustuloksia Martin Leheckan väitöstutkimuksessa kehitettiin aivovaltimopullistumien leikkaushoitoa. Ajankohtaista 5.2.2009 Kommentteja
Jyväskylässä lääkärit kärkkyvät päivystysvuoroa – Päivystäminen on joukkuepeliä, sanoo ylilääkäri Heikki Janhunen. Ajankohtaista 5.2.2009 Kommentteja
Pirkanmaa poimii lääkärin verkosta Terveyskeskukset liittyvät kisaan lääkäreistä uusin asein. Ajankohtaista 5.2.2009 Kommentteja
Onko nykynuorilla vaikeampaa? Nuorten psyykenlääkitys kolminkertaistui kymmenessä vuodessa. Ajankohtaista 5.2.2009 Kommentteja
Uusi blogisti vie viattomuuden aikaan Toisen vuoden lääketieteen opiskelija Sonja Sulkava raottaa ovea aikaan, jolloin lääkärinura on vielä nupullaan. Ajankohtaista 5.2.2009 Kommentteja
Kardiologi-astronautti: Ilmailusta voi oppia paljonkin "Sairaalahoito on yhtä vaarallista kuin moottoripyörällä kisaaminen tai vuorikiipeilyn extreme-muodot", sanoo Andrew Gaffney. Ajankohtaista 5.2.2009 Kommentteja
Komissiolta uutta tietoa sähkömagneettisten kenttien riskeistä SCENIHR:n tuoreen raportin mukaan epätodennäköistä, että esimerkiksi matkapuhelinten lähettämät radiotaajuiset sähkömagneettiset kentät aiheuttaisivat syöpää. Ajankohtaista 5.2.2009 Kommentteja
Lääkäreiden sv-numerosta tulee yksilöintitunnus Laillistettujen lääkäreiden ja hammaslääkäreiden sairasvakuutusnumerot muuttuvat yksilöintitunnuksiksi automaattisesti. Ajankohtaista 5.2.2009 Kommentteja
Terveydenhuollon osuus BKT:sta jatkoi laskuaan Terveydenhuoltomenot kasvoivat vuodessa puoli miljoonaa euroa. Ajankohtaista 4.2.2009 Kommentteja
Valvira huolestui hoitajien lääkevarkauksista Terveydenhuollon valvontatapausten määrä on kasvanut, varsinkin hoitajista tehdyt ilmoitukset huolestuttavat Valviraa. Ajankohtaista 4.2.2009 Kommentteja
Ennätysmäärä lupia pois terveydenhuollon ammattilaisilta Ammatinharjoittamisoikeutta rajoitettiin 19:ltä terveydenhuollon ammattihenkilöltä, kokonaan lupa otettiin pois 36:lta ammattilaiselta. Ajankohtaista 4.2.2009 Kommentteja
Raskauskilot kuriin neuvolan ohjauksessa Tehostettu elämäntapaohjaus neuvoloissa auttoi karistamaan raskauskiloja. Ajankohtaista 3.2.2009 Kommentteja
Tupakointi näyttää lisäävän alttiutta muille riippuvuuksille Proviisori Tanja Kivinummen väitöstyö tukee käsitystä, että tupakointi voi toimia porttina muiden päihteiden käytölle. Ajankohtaista 3.2.2009 Kommentteja
Mitä seuraa lapsuuden syövän jälkeen? Lasten selviytymistä aikuisuudessa tutkitaan parhaillaan aktiivisesti. Ajankohtaista 3.2.2009 Kommentteja
Työryhmä: Työpanos verotettava ansiotulona Lopullisen esityksensä verotuksen kehittämisryhmä antaa ensi vuoden lopulla. Ajankohtaista 3.2.2009 Kommentteja
Meilahtikin saa robottinsa töihin HUS:n robottiavusteiset leikkaukset ovat alkamassa ja odotukset ovat korkealla. Ajankohtaista 2.2.2009 Kommentteja
Matkapuhelinten terveysriskeistä käynnistyy uusi tutkimus Hanke kestää vuoden 2011 loppuun ja sen kokonaisrahoitus on 1 832 000 €. Ajankohtaista 2.2.2009 Kommentteja
Päihdeäideille oikeuksia, lääkäreille velvoitteita Mikäli syntyvä lapsi on vaarassa, äiti voidaan määrätä pakkohoitoon. Ajankohtaista 2.2.2009 Kommentteja
Idästä apu lääkäripulaan Kahdeksan Pohjois-Karjalan kuntaa kääntyi valkotakkivajeessa itänaapurin puoleen. Viedäänkö Luoteis-Venäjältä nyt viimeisetkin osaajat? Mia Flygar, Jukka Siukosaari Lehti 5: Ajankohtaista 5/2009 Kommentteja
Kuopio lomauttamassa lääkärit Kuopion kaupungin henkilöstö on elänyt pian puoli vuotta epävarmuudessa odottaen lomautuksia. Mia Flygar Lehti 5: Ajankohtaista 5/2009 Kommentteja
Erikoislääkäri luopuisi virkaa varten toimitettavista terveystodistuksista Terveydenhuolto Erikoislääkäri luopuisi virkaa varten toimitettavista terveystodistuksista Karri Vanttaja pohtii, onko nykyinen ”pakollinen virkavalintasakko” työnantajien imagonkaan kannalta järkevää. Avoin artikkeli
Altistaako kansalaistottelemattomuus masennukselle? Lääketieteen maailmasta Altistaako kansalaistottelemattomuus masennukselle? Protesteihin osallistuminen saattaa aiheuttaa riitoja sukulaisten ja ystävien kanssa.
Sanktiohoidosta palkkiohoitoon Kommentti Sanktiohoidosta palkkiohoitoon Palkkiohoito tulee nähdä osana vaikuttavaa ja ihmisarvoa vahvistavaa päihdehoitoa, kirjoittaa Jarmo Kantonen.
Uudeltamaalta huutia hallitukselle Terveydenhuolto Uudeltamaalta huutia hallitukselle Uudenmaan, Helsingin ja Husin johtajat pitävät rahoituslain muutosesitystä epäoikeudenmukaisena. Avoin artikkeli
Etelä-Savokin 2,6 miljoonaa ylijäämäinen Terveydenhuolto Etelä-Savokin 2,6 miljoonaa ylijäämäinen – Kovalla työllä olemme saaneet ison laivan viimein kääntymään, iloitsee Santeri Seppälä. Avoin artikkeli
Sairauspoissaolojen syyt vaihtelevat aloittain Terveydenhuolto Sairauspoissaolojen syyt vaihtelevat aloittain Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt korostuvat julkisessa hallinnossa, maanpuolustuksessa ja sote-palveluissa. Avoin artikkeli