Lehti 32: Ajan­kohtai­sta 32/1997 vsk 52 s. 3781

EHEC:n esiintymistä suomalaisessa karjassa seurataan

E coli 0157:H7 -bakteerin erittymiseen ja yleisyyteen liittyvät tekijät ovat vielä varsin tuntemattomia, osastopäällikkö Tuula Honkanen-Buzalski Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksesta kuvasi EHEC-tutkimuksen nykytilaa syksyn eläinlääkäripäiviin liittyneessä tiedotustilaisuudessa.

EHEC-bakteeria esiintyy nautakarjan sekä muiden märehtijöiden suolistossa ja pötsissä, josta se satunnaisesti erittyy ulosteisiin. Maitoon se ei erity, mutta saattaa joutua sinne lypsyhygienian pettäessä. Bakteerin ei ole todettu aiheuttavan tautia eläimille, ainoastaan kokeellinen infektio on sairastuttanut vastasyntyneen vasikan.

Nautaeläinten lisäksi bakteerin reservoaareina voivat mahdollisesti olla siipikarja, ja hyvin vähäiset epäilyt kohdistuvat koiraan.

Ihmiset saavat tartunnan suun kautta, sairastumisriski ei ole suuri. Bakteeri elää jonkin aikaa ihmisessä, mutta sen varsinainen reservoaari ihminen ei todennäköisesti ole.

EHEC:a arvellaan useissa maissa esiintyvän 1-2 %:ssa naudoista. Nautakartoitustutkimuksia on Euroopassa tehty esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Hollannissa. Hollannissa EHEC löydettiin 10 %:sta naudoista.

EELA on viime kesästä alkaen kartoittanut EHEC-bakteerin esiintymistä suomalaisissa naudoissa. Ulostenäytteitä on otettu sattumanvaraisesti 14-15 teurastamossa. Positiivisia löydöksiä Suomessa on tähän mennessä todettu kaikkiaan vajaat 20, joista osa teurastamokartoituksessa ja osa epidemiatapausten yhteydessä. Esiintyvyydeksi suomalaisissa naudoissa on laskettu noin 1 %.

Tutkimuksia jatketaan niillä tiloilla, joilta kartoituksessa on löytynyt EHEC-positiivisia eläimiä, koska tieto EHEC:n esiintymisestä ja varsinkin säilymisestä eläimissä sekä ympäristössä on puutteellista.

Ruotsin viranomaiset ovat antaneet suosituksia ja ohjeita EHEC-positiivisille tiloille. Missään maassa näille ei toistaiseksi ole asiasta lainsäädännöllisiä määräyksiä.

Lue myös

Koska bakteeri ei ole eläintaudin aiheuttaja, ei Suomessakaan ole annettu eläintautilain nojalla karjatilaa tai eläimiä koskevia määräyksiä. Tiloille, joiden eläinten ulosteista on eristetty EHEC-bakteeri, on annettu mm. tilan maidon käyttöä, navetta- ja lypsyhygieniaa sekä eläinten teurastusta koskevat suositukset. Maitoa ei näissä tapauksissa tulisi myydä pastöroimattomana suoraan kuluttajille eikä käyttää kuumentamatta omallakaan tilalla. EHEC-positiivisuudesta tulisi kertoa, kun eläimiä lähetetään teurastamolle. Navetassa työskentelevien ja vierailevien henkilöiden käsien pesuun suositellaan kiinnitettäväksi erityistä huomiota.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030