Hoidon tarvetta saattaa pian arvioida tekoäly – Lääkäriliiton mukaan lakiesityksessä on yhä ongelmia
Esityksen mukaan perusterveydenhuollon hoidon tarvetta voisi jatkossa arvioida automaattisesti. Potilaan suostumuksella tietoja voitaisiin hakea myös Kannasta.
Lakihanke digitaalisesta hoidon tarpeen arviosta etenee. Lääkäriliiton näkökulmasta esitykseen liittyy edelleen suuria ongelmia, katsoo liiton terveyspolitiikan erityisasiantuntija Soila Karreinen.
– Pääasiallinen kritiikkimme on kohdistunut siihen, että tässä ajatellaan hoidon tarpeen arvion olevan yksinkertainen asia, joka voidaan automatisoida, hän sanoo.
Hallitus esittää, että hoidon tarvetta voisi jatkossa arvioida perusterveydenhuollossa automaattisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukaan tavoitteena on nopeuttaa hoitoon pääsyä.
Myös ammattilaisten työaikaa halutaan vapauttaa rutiininomaisesta alkuarvioinnista potilaiden hoitoon ja vaativampiin arviointeihin. Ehdotettu sääntely koskee myös suun terveydenhuoltoa.
Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle torstaina.
Tietoja voisi hakea Kannasta
Digitaalisen arvion tekisi lääkinnällinen laite, jossa voitaisiin käyttää tekoälyä. Ajatuksena on, että se voisi ohjata potilaan eteenpäin oikeaan palveluun, kuten ammattilaisen arvioon tai ajanvaraukseen. Kiireellisissä tai vaikeaselkoisissa tilanteissa potilas olisi ohjattava ammattilaiselle.
Karreinen näkee, että suoraviivaisissa asioissa koneellisesti tehdyt oirearviot voivat olla toimivia ja niistä on jo kokemusta.
– Ratkottavina ei läheskään aina ole yksinkertaisia asioita, vaan varsinkin perusterveydenhuollossa ne ovat monesti aika monipolvisia, hän kuitenkin huomauttaa.
Potilaalla olisi yhä oikeus päästä halutessaan ihmisen tekemään arviointiin. Varsinaisesta hoidosta päättäisi edelleen ammattilainen.
Täsmennetyn hallituksen esityksen mukaan potilas voisi myös valita, käyttääkö automaatio vain hänen itse ilmoittamiaan tietoja vai myös Kanta-palveluihin kirjattuja potilastietoja ja lääkityslistaa.

Esityksen luonnoksessa ehdotettiin, että digitaalisen arvion tekemiseen olisi vaadittu potilaan nimenomainen suostumus. Valmiissa esityksessä tämä on vaihtunut hyvinvointialueen velvoitteeksi kertoa potilaalle selkeästi ja ymmärrettävästi automaation merkityksestä.
Taustalla oli se, että nimenomainen suostumuksen kysyminen katsottiin liian raskaaksi hallinnolliseksi toimeksi. Neuvotteleva virkamies Outi Äyräs-Blumberg STM:stä sanoo, että kun automaattinen arvio on potilaalle vapaaehtoinen, ei erillisen suostumuksen kysyminen välttämättä ole oleellista.
– Merkityksellistä on enemmänkin se, että ihminen tietää, mitä tapahtuu ja että kyse on automaatiosta.
Hyvinvointialueille esitetään myös muun muassa automaation käytön valvontaan ja vaatimustenmukaisuuden varmistamiseen liittyviä velvoitteita.
Myös ihmisen arvioon on päästävä
Lausuntokierroksella esitys jakoi mielipiteitä. Lääkäriliitto mainitsi lausunnossaan muun muassa huolen siitä, että käytännössä automaatio voisi myös rajoittaa ja viivästyttää hoitoon pääsyä.
Äyräs-Blumberg tähdentää, että on hyvinvointialueiden vastuulla huolehtia siitä, että myös ihmisen tekemää arviota haluavat potilaat saavat hoidon tarpeensa arvioitua.
– Koko esityksessä lähtökohta on se, että hoitoon pääsy voisi nopeutua, hän sanoo.
– Mutta myös se on tunnistettu, että digitaalinen asiointikanava ei voi muodostua ainoaksi oikeaksi tai käytettävimmäksi kanavaksi. Hyvinvointialueiden pitää tarjota hoidon tarpeen arviointiin myös muita keinoja.
Lääkäriliiton mukaan kyse on myös laajemmasta vastuukysymyksestä.
– Meidän mielestämme on suorastaan epäreilua olettaa, että potilas itse pystyisi arvioimaan, milloin hän tarvitsee ihmisen (arvioimaan hoidon tarvettaan), Karreinen sanoo.
– Ei potilaalle voi tällaista tehtävää sälyttää.
Epäselviä vastuita
Keskustelua on käyty myös uudistuksen vaikutuksista ammattilaisten virkavastuuseen. Karreinen pohtii esimerkiksi tilannetta, jossa tekoäly neuvoisi potilasta seuraamaan tilannetta kotona, vaikka hoitoon lähdöllä olisi todellisuudessa jo kiire.
– Mikä taho on silloin vastuullinen? Kyllä se on hyvinvointialueen vastaava lääkäri, hän arvioi.
Äyräs-Blumberg toteaa, että vastuukokonaisuus on mutkikas ja sen sääntely on hajautunut useisiin säädöksiin sekä kansallisella että EU-tasolla.
– Näkisin, että kun selvitetään tätä kansallista ratkaisua, niin kysymykset näistäkin asioista selkenevät pikkuhiljaa, hän sanoo.
Lakiuudistuksen on tarkoitus tulla voimaan ensi keväänä. Jos esitys menee läpi, Karreisen mukaan muun muassa vastaavien lääkärien roolia olisi tarpeen terävöittää.
– Että he eivät ole vain nimellisesti vastuussa, vaan heillä on mahdollisuus vaikuttaa ratkaisuihin, joita vaikkapa hyvinvointialueilla tehdään teknologioiden käyttöönoton suhteen.




