Lehti 23: Ajan­kohtai­sta 23/2017 vsk 72 s. 1480

Aivovammojen pikatesti hakee tukea joukko­rahoituksella

Miia Soininen

Turkulainen bioteknologiayhtiö Medicortex Finlad Oy on lanseerannut joukkorahoituskampanjan aivovammojen pikatestiä koskevan tutkimuksen rahoittamiseksi.

Testin on tarkoitus helpottaa aivovamman diagnosointia virtsasta tai syljestä saatavien biomerkkiaineiden avulla.

Kliinisen tutkimuksen rahoittaminen joukkorahoituksella on epätavallista. Medicortexin toimitusjohtaja ja neurobiologian tohtori Adrian Harelin mukaan joukkorahoitukseen päädyttiin, koska rahoitusta ei ole muuten helppo saada.

– Olemme hyvin pieni yhtiö, eikä meillä ole paljon yhteyksiä suomalaiseen sijoittajakenttään. On vaikeaa löytää rahaa alkuvaiheessa olevalle yritykselle.

– Toinen ongelma on, että aivovammoista ei haluta puhua, vaikka niitä esiintyy paljon. Yhdysvalloissa niitä kutsutaan hiljaiseksi epidemiaksi.

Yhtiön mukaan testin ensimmäiset kliiniset kokeet toivat lupaavia tuloksia. Seuraavaksi suunnitelmissa on laajempi kliininen tutkimus, joka käsittää enintään 160 henkilöä.

Lue myös

Yhtiön lääketieteellisen johtajan, dosentti Mårten Kvistin mukaan tavoitteena on vakuuttaa tiedeyhteisö uuden biomerkkiaineen kliinisestä käyttökelpoisuudesta ja osoittaa, miten testi pystyy määrittämään aivovamman vaikeusasteen. Tarkoitus on saada testistä diagnostinen apuväline ensihoidon henkilökunnalle.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030