Ajan­kohtai­sta

Alituisesti toistuvat syyt kuormittavat aivotyön tekijöitä

Yleisimmät kuormitustekijät heikentävät työn sujuvuutta ja tuloksellisuutta.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Aivotyötä tekevät suomalaiset kamppailevat monitekemisen, aikapaineen, onnettomien ohjeiden ja häiriöiden kanssa päivittäin. Useampi kuin neljä viidestä kuormittuu aivotyössä samoista toistuvista syistä, selviää Työterveyslaitoksen aivotyökyselystä.

– Tiedot kuormittavimmista tekijöistä ovat aivan yksiselitteisiä. Kuormittavimmiksi koetut osa-alueet aivotyössä liittyvät työskentelyyn vaativissa olosuhteissa. Keskeytyksiä, häiriöitä ja monitekemistä on yli 80 prosentilla vastaajista päivittäin, sanoo tutkimuspäällikkö Virpi Kalakoski Työterveyslaitoksesta tiedotteessa.

Yleisimmät kuormitustekijät heikentävät työn sujuvuutta ja tuloksellisuutta. Kuormittaviin olosuhteisiin voi liittyä myös terveydellisiä haittoja.

Sen sijaan innostavina koetut aivotyön alueet lisäävät työhyvinvointia ja voivat suojata kuormittumiselta. Tällaisia ovat esimerkiksi tehtävät, joissa tarvitaan perustiedonkäsittelyä, kuten lukemista, pitkäjänteistä keskittymistä tai käden ja silmän yhteistyötä. Myös oppiminen, ideointi ja yhdessä tekeminen on palkitsevaa.

Lue myös

Aineistossa on yli 11 000 vastaajaa. Aineiston perusteella aivotyö on jaoteltu 14 osa-alueeseen, jotka liittyvät tiedonkäsittelyn perusvaatimuksiin, aivotyön tehtäviin ja tilanteisiin sekä kognitiivisesti vaativiin olosuhteisiin.

Työhön liittyy ammatista riippumatta koko ajan aivotyötä, kuten tiedolla työskentelyä ja ajatustyötä, asioiden huomaamista, kirjaamista ja muistamista, ongelmien ratkaisua, päätöksentekoa, lukemista ja uusien tietojen ja taitojen oppimista.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030