Jäsen Suom Lääkäril 2026;81:e48459, www.laakarilehti.fi/e48459

Työkuorma on monilla lääkäreillä liian suuri

Lääkärien työhyvinvoinnissa on vielä paljon kehitettävää – työryhmä listasi ongelmakohtia.

Sari Kosonen

Lääkäriliiton hallituksen asettaman työhyvinvointityöryhmän loppuraportti on valmistunut. Tehtävänä oli arvioida lääkärin työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja tehdä ehdotuksia ongelmien ratkaisemiseksi.

– Työhyvinvointi on hyvin laaja-alainen ja moniulotteinen asia. Millään yksittäisillä tempuilla ei ongelmia voida ratkaista, toteaa työryhmän puheenjohtaja, anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Maaret Laakso.

Suurimmaksi konkreettiseksi asiaksi, johon kaivataan parannusta, Laakso nostaa työkuormituksen.

– Hyvinvointialueilta kuuluu huolestuttavia viestejä henkilöstön kuormituksesta. Jatkuvat muutokset ja säästöpaineet ovat lisänneet kokonaiskuormitusta entisestään.

Lähtökohtana tulisi olla, että työt ehtii suorittaa varsinaisen työajan puitteissa. Liiton tavoitteena tulee työryhmän mukaan olla niin sanotun harmaan ylityön lopettaminen. Tällä tarkoitetaan säännöllisen työajan ylityksiä, joita ei korvata ylityönä.

Myös työsuojelussa ja työnantajan huolehtimisvelvoitteen noudattamisessa on parantamisen varaa. Velvoitteesta säädetään työturvallisuuslaissa: työnantaja on velvollinen huolehtimaan tarpeellisilla toimenpiteillä työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä.

– Myös psyykkistä työkuormitusta tulee seurata. Lisäksi on velvollisuus puuttua epäasialliseen käytökseen ja häirintään, Laakso painottaa.

Muita tärkeitä työhyvinvointiin vaikuttavia asioita ovat muun muassa oikeus täydennyskoulutukseen, päivystämiseen liittyvät erityiskysymykset ja johtaminen.

Työryhmä työsti useita suosituksia. Ne liittyvät muun muassa ylipitkiin työviikkoihin, lääkärien laajaan osaamiseen ja lääkäriesihenkilöiden työn tukemiseen.

– Suositukset ovat vielä liiton sisäisessä käsittelyssä – niitä työstetään sekä toimistotyönä että valiokunnissa. Käytännön suunnittelu jatkuu loppuvuoteen saakka. Konkreettiset toimenpide-ehdotukset esitellään liiton valtuuskunnalle joulukuussa, Laakso kertoo.

Parannuksia pyritään saamaan aikaan erityisesti Lääkärisopimuksen ja paikallisen vaikuttamisen kautta.

Lue lisää: Mitkä ovat päivystämisen kipupisteet?

Lue lisää: Kuinka voit, lääkäri?

Lue lisää: "Täytyy varmistaa, että työntekijät voivat hyvin"

Kirjoittaja

Sari Kosonen


Faktat

Lääkärin työhyvinvoinnin peruselementit

Olennaista on, että:

- lääkärillä on mahdollisuus keskittyä pääasialliseen työtehtäväänsä

- työ on sujuvaa ja hallittavissa, ja lääkäri kokee onnistuvansa työssään

- työ ja vapaa-aika ovat tasapainossa, päivystysvelvollisuus huomioiden

- työskentelyolosuhteet ovat terveelliset ja turvalliset (psyykkisesti, fyysisesti ja eettisesti).

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030