Aluesairaaloita on karsittu kovalla kädellä, ja muutama saattaa vielä lähitulevaisuudessa kadota. Mitä jäljelle jääville pitäisi tehdä? Ideoita löytyy.

Aluesairaalat ovat noin 60- vuotiaita. Edessä ei kuitenkaan häämötä leppoisa eläkeikä, vaan kiihkeät muutoksen vuodet.

Aluesairaalat rakennettiin Suomessa täydentämään hankalien matkojen päässä sijaitsevia yliopisto- ja keskussairaaloita. Parissakymmenessä vuodessa harjakaisia saatiin viettää noin 30 työmaalla. Aluesairaaloiden yleiskirurgit ja yleissisätautilääkärit osasivat monenlaista, sairaaloissa oli täysi päivystysvalmius ja synnytykset olivat keskeinen osa toimintaa.

Sitten tuli 1990-luku, lama ja sairaanhoitopiirit. Tuberkuloosisairaaloita ja psykiatrisia sairaaloita ajettiin alas, ja runsaan 20 vuoden aikana synnytystoiminta on lopetettu puolessa aluesairaaloista. Ja kun synnytykset päättyvät, päättyy usein myös operatiivinen päivystys. Päivystysleikkausten konsepti on viime vuosina muuttunut ja päiväkirurgian osuus kaikesta leikkaustoiminnasta lisääntynyt. Osaaminen keskittyy isompiin yksiköihin.

Yleiskirurgeja tai yleissisätautilääkäreitä ei enää valmistu, ja eläkkeelle lähtevien paikkoja on vaikea saada täytettyä. Isompien sairaaloiden erikoislääkärit suhaavat moottoritietä pitkin pitämään vastaanottoa pienempään sairaalaan. Palvelut ja tieto liikkuvat.

Lisäksi useilla paikkakunnilla väkimäärä on vähentynyt muun muassa paperiteollisuuden työpaikkakuolemien myötä. Jos ei ole riittävästi väestöpohjaa, sairaalan pito ei kannata, taloustieteilijät laskevat. Mihin rahat yleensäkään riittävät, on kunnanjohtajien kestokysymys.

Moni aikanaan aktiivinen aluesairaala onkin hiipunut tai supistanut merkittävästi toimintaansa. Niitä on liitetty terveyskeskusten yhteyteen ja sulautettu keskussairaaloihin, ja osa on irtautunut sairaanhoitopiiristään. Myllerrys jatkuu, uskovat asiantuntijat.

Päiväkirugiaa ja kroonikko-osastoja?

Miten jäljellä olevaa noin pariakymmentä aluesairaalaa kannattaisi lähitulevaisuudessa hyödyntää?

Aluesairaaloihin voitaisiin keskittää iäkkäiden potilaiden kroonisten sairauksien hoito, sanoo lääkintöneuvos

Timo Keistinen

STM:stä.

Niihin voitaisiin keskittää päiväkirurgia sekä pitkää toipumista vaativien sairauksien hoito raskaamman erikoissairaanhoidon jälkeen, sanoo terveystaloustieteen professori

Pekka Rissanen

Tampereen yliopistosta.

Aluesairaala voi toimia osana terveyskeskusjärjestelmää esimerkiksi päiväkirurgian toiminnoilla tai sen kautta voi tuoda erikoislääkäripalveluita lähemmäksi väestöä, sanoo terveyshallintotieteen professori

Juha Kinnunen

Itä-Suomen yliopistosta.

Suurimmat tulevat jatkamaan lähes keskussairaaloina ja pienet keskittyvät esimerkiksi diagnostiikkaan ja elektiiviseen päiväkirurgiaan, arvioi kehityspäällikkö

Heikki Punnonen

Kuntaliitosta.

Yhteen muottiin eivät erilaiset sairaalat taivu. Konseptin suunnittelu ja päätösvalta ovat seutukuntien ja sairaanhoitopiirien käsissä. Terveydenhuoltolaki edellyttää, että yliopistolliset erityisvastuualueet määrittelevät päivystyspisteet laatimassaan erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa. Lisäksi aluesairaaloiden kohtalo kytkeytyy muun muassa perusterveydenhuollon organisoitumiseen ja kuntauudistukseen.

"Synnytyksessä matkan merkitys pieni"

60 000 asukasta on eräs laskennallinen minimi suppean palveluvalikoiman aluesairaalalle. Synnytysten turvalliseksi alarajaksi on ministeriössä arvioitu 1 000 tapahtumaa vuodessa. Raja ei ole rikkumaton etenkään pitkien välimatkojen Lapissa ja Kainuussa.

- Laatuvaatimukset kasvavat ja synnytyksessä tulisi aina olla käytössä täysi kapasiteetti teknologiaa. Matkan merkitys tapahtumassa on varsin pieni, sanoo Timo Keistinen.

Suurempi ei aina ole parempi potilaan kannalta, kuten tapaus Tammisaari osoitti.

- Suuren sairaalan laatu ei kaikissa yksittäisissä potilastapauksissa automaattisesti ole parasta. Selvityksen mukaan riskisynnyttäjien seulonnan jälkeen synnytyksen riskit eivät ole alle 1 000 synnytyksen sairaalassa sen suurempia kuin isoissa. Kahden-kolmen tunnin matka synnytyssairaalaan on pitkä, Heikki Punnonen sanoo.

Punnonen toteaa, että keskittämisen ongelmaksi muodostuu alkuun tilojen riittämättömyys, mutta moniin keskussairaaloihin mahtuu vielä hyvin lisää potilaita. Aluesairaalakuntien näkövinkkelistä keskittäminen uhkaa työpaikkoja ja turvallisuusimagoa.

Ruotsinkielisiä palveluita ei ehkä kannattaisi tiukasti keskittää joihinkin sairaaloihin, vaan hoitaa kaikkia potilaita hoitotarpeen pohjalta, pohtii Juha Kinnunen.

- Olisi hyvä miettiä, voitaisiinko potilaille tarjota palvelua äidinkielellä omalääkärin ja omahoitajan avulla. Suomessa asuu noin 150 000 maahanmuuttajataustaista ihmistä, joilla on myös oikeus saada palvelua omalla äidinkielellään tai englanniksi.

Kourallinen sairaaloita katoaa

Miltä aluesairaalakartta voisi näyttää lähitulevaisuudessa? Arvioiden mukaan Hyvinkää, Lohja, Salo ja Porvoo jatkavat nykyiseen malliin.

Muutoksen kautta jatkanevat esimerkiksi Loimaan, Länsi-Uudenmaan, Oulaskankaan, Pietarsaaren ja Raahen aluesairaalat.

Yhdeksi uudeksi konseptiksi aluesairaaloille maalaillaan lääkärikeskusta, jossa vastaanottoaan pitävät erikoislääkärit. Jossain riittänee terveyskeskus, jonka kupeessa on akuuttiosasto.

Joidenkin arvioiden mukaan 4-5 aluesairaalalla saattaa pian olla edessään tilanne, jossa viimeinen lähtijä saa sammuttaa valot. Jos huonokuntoiset rakennukset peruskorjataan, entisistä sairaaloista voi sukeutua uusien yrittäjien käsissä esimerkiksi asuintaloja tai terveys- ja kauneuspalvelukeskuksia. Jos väestöpohja riittää. n

Aluesairaalassa ei pärjää tempuntekijänä

Sisätautien erikoislääkäri Jukka Sjöblom on vanhan ajan yleissisätautilääkäri, jonka työmaa Loimaan aluesairaalassa on monenkirjava. Pääosin potilaat ovat sepelvaltimotautipotilaita.

- Sellaisesta itse pidänkin, jotta potilastyö ei pirstaloidu liikaa. Uskon myös potilaiden arvostavan sitä, ettei jokaista tutkimusta ja hoitoratkaisua tee aina eri lääkäri, Sjöblom sanoo.

Hän kohtaa potilaitaan sekä poliklinikalla että osastolla - ja parhaimmillaan useiden vuosien ajan.

- Kaikki lääkärit eivät välttämättä pidä siitä, että potilas pysäyttää sairaalan käytävällä tai kaupan kassalla, mutta pyrin ajattelemaan, että se kertoo luottamuksesta.

- Olemme reumatologiaan erikoistuvan vaimoni kanssa päättäneet jäädä asumaan Loimaalle, sillä täällä eläminen on perheelle monella tapaa helpompaa ja mukavampaa kuin esimerkiksi Turussa. Välimatkat kun eivät Varsinais-Suomessa ole kohtuuttomat, Sjöblom sanoo.

Kiitosta ei heru

Jukka Sjöblom on ollut aluesairaalamies jo vuosikymmenen. Koko tämän ajan on Loimaan aluesairaalan kohtalosta keskusteltu. Keskustelu ei ole aina ollut kovinkaan mieltä ylentävää seurattavaa.

- En ole esimerkiksi koskaan nähnyt Loimaan kaupungin virkamies- tai luottamushenkilöjohdon kiittävän meitä julkisesti ja toteavan, että sairaala on kaupungille tärkeä, Jukka Sjöblom toteaa.

Aluesairaalatyön aliarvostus näkyy myös nuorempien lääkäreiden parissa. Harva jää pitkäksi aikaa. Erikoistuminen suppeisiin erikoisaloihin myös vaikeuttaa työuran käynnistymistä aluesairaaloissa, joissa on pystyttävä tekemään kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Pienessä sairaalassa harvoin pärjää tempuntekijänä.

- Pitää siis nähdä metsä puilta, Sjöblom kuvailee arkeaan.

- Lääketieteen pirstaloituessa myös aluesairaalatyö pirstaloituu. Joskus kollegoiden kanssa pohdimme, miten harvoin oikeastaan tapaamme toisiamme missään. Jokainen puurtaa omiaan, vaikka työyhteisön ja oman työn kannalta kohtaaminen ja yhdessäolo olisi tärkeää.

Sjöblom huomauttaa, että pirstaloituminen näkyy myös tiedonkulussa. Aivan liian usein omaa työpaikkaansa koskevia päätöksiä saa lukea lehdistä. Loimaan aluesairaala ei ole tällä hetkellä liipaisimella, mutta valtakunnan tason ja sairaanhoitopiirin vaihtuvien suunnitelmien keskellä eläminen ja työn tekeminen ei aina ole kovinkaan kannustavaa.

Silti Sjöblom ei vaihtaisi paikkaa yliopistosairaalan kollegan kanssa. Aluesairaalassa on valtaa ja vastuuta sopivassa suhteessa, jolloin työstä tulee mielekäs kokonaisuus. ulla.jarvi@fimnet.fi