Lehti 39: Ajan­kohtai­sta 39/2001 vsk 56 s. 3918

Apulaisylilääkäri Jari Välimäki Loimaalta: Hyvä hoito ei aina riipu sairaalan koosta

Loimaan aluesairaalassa tehtiin viime vuonna 196 tekonivelleikkausta. Uuden ohjeistuksen lukemiin siis päästään niukasti. Tekonivelkirurgia ei kuitenkaan Loimaalta lopu.

- Meillä on periaatteessa nyt ihan hyvä tilanne, koska saimme toisen ortopedin sairaalaan, kertoo apulaisylilääkäri, ortopedi Jari Välimäki. Hän teki viime vuoden leikkauksista itse puolet ja oli toisen vuosipuoliskon lisäopissa TAYS:ssa.

- Oleellista tekonivelkirurgiassahan on lääkärin henkilökohtainen ammattitaito, jonka merkitystä ei koskaan saa väheksyä! Välimäki painottaa. Hänen mielestään on turha syyttää välineitä, hoitotiimiä tai muita olosuhteita, jos ortopedille sattuu paljon epäonnistumisia.

Jari Välimäki sanoo taitojen kehittyvän vain tekemällä työtä ja hankkimalla koko ajan lisätietoa. Kotimaiset koulutustilaisuudet ja ainakin kerran vuodessa opintomatka ulkomaille ovat hänen mielestään välttämättömiä pienenkin sairaalan ortopedille. Työskentely yliopistosairaalassa opettaa myös, huomasi Välimäki puolen vuoden keikastaan.

Hyvä esityö korvaa puutteet

Välimäki on ehdottomasti tekonivelkirurgian keskittämisen kannalla. Silti pienessäkin sairaalassa pystytään hänen mielestään tekemään hyvää laatua, kunhan siihen ollaan valmiita panostamaan.

- Tietenkään pienessä sairaalassa esimerkiksi implanttivalikoimaa ei voi pitää niin suurena kuin isossa yksikössä. Mutta tässäkin kohtaa lääkärin kokemus vaikuttaa lopputulokseen. Potilaan ennakkotutkimuksissa asiansa osaava lääkäri pystyy kyllä valitsemaan sopivimman implantin, jonka sitten leikkaukseen varaa, vakuuttaa Välimäki.

Lue myös

Hän toki myöntää, ettei paraskaan ortopedi kokonaan välty virhearvioilta. Ja vaikkei niitä sattuisi kuin yksi tai kaksi vuodessa, on sekin potilaan kannalta liikaa.

- Ortopedia on varmasti lähivuosina muuttumassa ihan toisennäköiseksi. Laatuvaatimukset kasvavat, potilasmäärät lisääntyvät, menetelmät ja välineet kehittyvät. Mitä todennäköisemmin tekonivelkirurgia tulee meillä Suomessa keskittymään jopa alle kymmeneen osaamiskeskukseen. Potilaat tulevat toimenpiteeseen pitkiäkin matkoja, mutta samalla epäonnistuneiden toimenpiteiden määrä vähenee. Potilaille se on ehdottomasti tärkeämpää kuin sairaalamatkan pituus, uskoo Välimäki.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030