Ajan­kohtai­sta

Denguekuume lisääntynee myös Suomessa

Suomessa on tänä vuonna todettu kymmenen denguekuumetapausta. Jos tämä tahti jatkuu, lisääntyy denguetapausten määrä edellisvuosiin verrattuna. Vuosina 2002 ja 2004 tapauksia oli 11, vuonna 2003 kahdeksan.

Professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta sanoo, että lisääntymistrendistä ei näin pienten lukujen ja lyhyen ajan takia kuitenkaan voi puhua.

Myös HUSLABissa työskentelevä Vapalahti arvioi, että terveydenhuollon herkkyys havaita denguekuume samoin kuin matkustajien halukkuus hakeutua tutkimuksiin ovat parantuneet viime vuosina.

Tauti lienee yhä alidiagnosoitu Suomessa. Väkiluvultaan liki kaksi kertaa suuremmassa Ruotsissa todetaan serologisesti varmistettuja denguetapauksia vuosittain 50–100.

Kansanterveyslaitoksen akatemiatutkija Hanna Nohynek pitää hyvin mahdollisena, että denguekuumetapausten määrä lisääntyy Suomessakin lähivuosina.

Suomalaisten matkailu taudin endeemisille alueille, etenkin Kaukoitään ja Etelä-Amerikkaan, on lisääntynyt. Samaan aikaan denguetapausten määrä on noussut näillä alueilla.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan vuotuisia denguetapauksia saattaa olla jopa 100 miljoonaa.

– Kaikilta trooppisilta alueilta raportoidaan denguetapauksia enenevässä määrin, itsekin rajun denguekuumeen sairastanut Nohynek sanoo.

Mitä enemmän kaupunkioloja endeemisille alueille syntyy, sitä todennäköisemmin dengue lisääntyy. Denguekuumetta levittävä Aedes aegypti -hyttysen toukat viihtyvät etenkin lätäköissä ja muissa pienissä vesikertymissä.

Denguekuumetta vastaan ei ole lääkitystä. Rokotetta kehitetään eri puolilla maailmaa. Rokotetyössä on joukko ongelmia ratkottavana. Dengueviruksen serotyyppejä on neljä. Nohynekin mukaan on ”aika työ” kehittää näiltä kaikilta suojaava rokote. Myöskään taudin tarkkaa syntymekanismia ei vielä kovin hyvin tunneta.

Denguekuumeelle sairastumisen riskiä voi vähentää vain mekaanisesti: hyttysen pistolta tulee suojautua vaattein ja hyttysen lisääntymistä edistävät vesipisteet pitää hävittää asutuksen ja muiden oleskelupaikkojen läheltä.

Janne Ora

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030