Ajan­kohtai­sta

E-vitamiini ja seleeni eivät ehkäise dementiaa

Yhdysvaltalaistutkimukseen osallistui yli 7 000 miestä.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Antioksidantit kuten E-vitamiini ja seleeni eivät ehkäise yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan dementiaa. JAMA-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 7 540 miehen vointia viiden vuoden ajan. Noin puolet miehistä osallistui tutkimukseen vielä kuuden lisävuoden ajan. Kaikki miehet olivat iältään yli 60-vuotiaita tutkimuksen alkaessa.

Miehille annettiin E-vitamiinia, seleeniä tai molempia. Osa miehistä sai lumelääkettä. Miehillä ei ollut havaittu dementian oireita ennen tutkimuksen alkua.

Tutkimukseen osallistuneista miehistä 325:llä todettiin lopulta dementia. Sairastuneiden määrä ei vaihdellut neljän verrokkiryhmän välillä.

Lue myös

– E-vitamiinin tai seleenin käyttö ravinnelisänä ei ehkäise dementiaa. Siksi niiden syöminen ennaltaehkäisevän vaikutuksen toivossa ei ole suositeltavaa, artikkelissa todetaan.

Tutkijat kuitenkin myöntävät tutkimuksen puutteet, koska puolet osallistujista jätti tutkimuksen kesken.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030