• Minna Pihlava

Elintoimintojen huono seuranta on johtanut kuolemiin

Elintoimintojen huono  seuranta on johtanut kuolemiin Kuva 1 / 1

Valvirassa on ollut selvitettävänä useita tapauksia, joissa potilaan elintoimintoja ei ole seurattu asianmukaisesti. Vakava tila on jäänyt huomaamatta, ja potilaita on jopa kuollut.

Puutteita on todettu sekä hoitajien että lääkärien osaamisessa ja toiminnassa.

Seurannassa on ollut ongelmia esimerkiksi leikkausten, kaatumisten ja pään lyömisten jälkeen tai yleistilan laskun yhteydessä.

Kyse on Valviran mukaan ollut joko puutteellisista lääkärin määräyksistä tai yleisohjeista, niiden noudattamatta jättämisestä, tai siitä, että potilaan voinnin muuttuessa ei ole ymmärretty seurata elintoimintoja.

Valvira kaipaa määräyksiin tai yleisohjeisiin tavoite- tai viitearvoja, joiden toteutumatta jääminen edellyttää potilaan tilan tarkempaa arviota tai hoitotoimenpiteitä.

Lisää aiheesta

Peruselintoimintojen pisteytys toimii terveyskeskusten vuodeosastoilla
Elintoimintojen huono seuranta on johtanut kuolemiin – Valviran käsittelyssä useita tapauksia
CP-lasten ja -nuorten systemaattinen lonkkaseuranta puuttuu Suomesta

Kirjoittajat
Minna Pihlava
minna.pihlava@laakarilehti.fi

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Apulaisoikeuskansleri: Kotisairaanhoito toteutettava lääkärin määräysten mukaan

Kantelijan isän kotisairaanhoito ei ollut toteutunut kaikilta osin lääkärin määräämällä tavalla, toteaa apulaisoikeuskansleri.

Ajassa
Pakolliset turvaominaisuudet tulevat reseptilääkkeiden pakkauksiin

Turvaominaisuuksien tulee olla pakkauksissa helmikuussa 2019.

Ajassa
Apulaisoikeuskansleri: Kotisairaanhoito toteutettava lääkärin määräysten mukaan

Kantelijan isän kotisairaanhoito ei ollut toteutunut kaikilta osin lääkärin määräämällä tavalla, toteaa apulaisoikeuskansleri.

Tieteessä
Nenän sivuonteloleikkausten määrässä suuria alueellisia eroja

Lääkärien määrä kunnassa vaikutti leikkausten määrään, kertoo tuore tutkimus.

Ajassa
Tartuntatautilakia halutaan selkiyttää

Hoitohenkilöstön rokotuksia koskevia kohtia on tulkittu monin eri tavoin.

Ajassa
Kelan psykoterapiakilpailutus poiki valituksen markkinaoikeuteen

Moni kokenut psykoterapeutti putosi vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksessa.

Ajassa
Synnytystoiminta Oulaskankaan sairaalassa saattaa loppua jo tänä vuonna

Valvira arvioi sairaalan mahdollisuuksia jatkaa synnytystoimintaa.

Tieteessä
Haimasyövän hoidossa eroja sairaanhoitopiirien välillä Suomessa

Tutkimustulokset puoltavat haimaleikkausten keskittämistä yksiköihin, joissa leikkausmäärä on suuri.