Lehti 27: Ajan­kohtai­sta 27/1999 vsk 54 s. 3246

Ennen kouluikää alkanut epilepsia aiheutti eniten kouluvaikeuksia

Oppimisvaikeudet ovat keskimääräistä yleisempiä epilepsiaa sairastavilla lapsilla, vaikka suurimmalla osalla heistä koulunkäynti sujuukin hyvin. Pelkkää epilepsiaa sairastaneista esiintyy kouluvaikeuksia eniten niillä, jotka sairastuivat alle 7-vuotiaina. Ongelmat ilmenevät varsinkin vieraissa kielissä ja matematiikassa, mutta myös esimerkiksi liikunnassa. Kouluvaikeudet näkyivät peruskoulun päästötodistuksen lukuaineiden keskiarvossa ja ylioppilastutkinnon suorittaneiden määrässä.

Kouluvaikeuksia selitti osaksi epilepsian vaikeahoitoisuus. Varsinkin vaikeahoitoinen epilepsia näyttää haittaavan koulunkäyntiä etenkin lapsen opetellessa perustaitoja, joihin jääneet aukot vaikeuttavat myöhempää oppimista. Ennen kouluikää sairastuneista joka toinen oli saanut peruskoulussa tukiopetusta ja joka kymmenes erityisopetusta. Myös koulukiusaamisella on voinut olla merkitystä: ennen kouluikää epilepsiaan sairastuneista puolet kertoi joutuneensa koulukiusatuksi peruskoulussa.

Epilepsialiiton tutkimuksessa on selvitetty epilepsiaa sairastavien nuorten aikuisten koulunkäyntiä, jatkokoulutusta, työllistymistä, sosiaalisia suhteita ja hyvinvointia.

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030