Ajan­kohtai­sta

Erityispuhtaiden sisätilojen käyttö voi voimistaa oireiluherkkyyttä

Asiantuntijaryhmä näkee, että sisäilmasta pitkittyneesti oireilevia on tuettava monipuolisesti ja tietoon perustuen.

Anne Seppänen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Erityispuhtaiden sisätilojen käyttö voi voimistaa oireiluherkkyyttä, eikä niiden käytölle ole lääketieteellisiä perusteita, todetaan Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman terveydenhuollon asiantuntijaryhmän kannanotossa.

Erityispuhtaiden sisätilojen käytön sijasta tulisi ennaltaehkäisevästi ja monipuolisesti tukea sisäympäristöissä oireilevia.

Kun työntekijä tai koululainen oireilee pitkittyneesti ja monimuotoisesti eri rakennuksissa, joiden sisäilmassa ei ole todettu oireita aiheuttavia tekijöitä, ratkaisuksi tarjotaan yhä useammin erityispuhtaita tiloja niin kouluissa kuin työpaikoillakin.

Jos rakennuksessa ei ole todettu oireita aiheuttavia tekijöitä, siirto erityispuhtaisiin tiloihin voi pahentaa oireilevan tilannetta. Siirto vahvistaa käsitystä, että oireilun syynä olisi tuntemattomia sisäilmaan liittyviä tekijöitä. Tämä voi johtaa pahenevaan välttämiskäyttäytymiseen, toimintakyvyn laskuun ja elinpiirin kaventumiseen. Erityisesti lasten kohdalla tästä voi seurata kauaskantoisia haittoja. Myös muiden rakennuksen käyttäjien huoli kasvaa.

– Ympäristöherkkyyden ehkäisyssä ja hoidossa on tärkeää puuttua erityisesti käsityksiin sisäilmaan liittyvistä haitoista ja vaaroista. Tämä edellyttää kaikilta toimijoilta, kuten viranomaisilta, terveydenhuollon ammattilaisilta, päättäjiltä, medialta ja järjestöiltä, vastuullisuutta toiminnassa ja annetuissa suosituksissa, sanoo ylilääkäri Risto Vataja HUS:sta tiedotteessa.

Oireet selvitettävä terveydenhuollossa

Pitkittyneet, toimintakykyä haittaavat oireet tulee asiantuntijaryhmän mukaan selvittää terveydenhuollossa ja potilaalle tulee tehdä tarvittava hoito- ja kuntoutussuunnitelma.

Lue myös

– Haittaava oireilu on huolellisesti selvitettävä terveydenhuollossa. Tyypillisesti oireilu johtuu monista tekijöistä, joten hoito ja kuntoutus pitää räätälöidä yksilöllisesti. Poikkeustilanteissa tiettyjä sisätiloja voidaan välttää, mutta vain väliaikaisesti osana muuta hoitoa ja kuntoutusta. Pitkään jatkuva välttäminen voi voimistaa reagointia tavanomaisille ympäristöille ja johtaa normaalia elämää vaikeuttavaan ympäristöherkkyyteen, sanoo ylilääkäri Maritta Kilpeläinen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta tiedotteessa.

Kannanotto ei käsitellyt tilanteita, joissa rakennuksen kaikki käyttäjät, oireistaan riippumatta, siirtyvät väliaikaisesti muihin tiloihin, esimerkiksi rakennuksen korjauksen ajaksi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030