Lehti 24: Ajan­kohtai­sta 24/2006 vsk 61 s. 2588

Euroopan ensimmäinen PET/CT-kamera Turkuun

Ulla Järvi

Tutkimushuoneessa potilas makaa kädet ylhäällä kameran sisällä. Peti liikkuu edestakaisin. Muutamassa minuutissa kuvaus on ohi.

Itse kuvaus on kestänyt kerrallaan vain muutamia sekunteja. Siinä ajassa ehditään paljon, sillä kamera tekee kolme kierrosta sekunnissa.

Tuloksena on still-kuvia, mutta myös kolmiulotteista liikkuvaa kuvaa potilaan sydämestä, verisuonten seinämien rakenteesta ja sydänlihaksen kunnosta. PET/CT-järjestelmä tuottaa kuvallista tietoa myös sydämen veren virtauksesta levossa ja rasituksessa sekä sepelvaltimoiden ahtaumista ja kalkkeutumista.

- Kun tavallinen TT-kamera tuottaa kuvia kalkkeutuman ahtauttamasta sepelvaltimosta, PET/CT-kamera näyttää, missä osissa sydäntä veri pääsee vielä kiertämään, sanoo Turun PET-keskuksen johtaja professori

Juhani Knuuti

.

Viikon verran Turussa kliinisessä käytössä ollut kuvantamislaite on Europaan ensimmäinen. Toinen sijaitsee Harvardissa USA:ssa, mutta vuoden sisällä kameroita tullee eri puolille maailmaa 30-40.

64-kerroksinen Discovery VCT-kuvantamisjärjestelmä, lyhennettynä PET/CT, on maksanut noin 2,2 miljoonaa euroa. Turun PET-keskus palvelee koko maata, ja vaikka kaikki neljä kameraa ovat jatkuvassa käytössä, jonotusajat ovat parin viikon luokkaa.

- Nykyisin pystymme tarjoamaan myös muutamia päivystysaikoja, Knuuti sanoo.

Lue myös

Uusin kamera soveltuu parhaiten juuri sydämen toiminnan tutkimiseen. Kuvauksesta hyötyvät Knuutin mukaan eniten ne potilaat, joiden sepelvaltimotaudin todennäköisyys on korkeintaan kohtalainen. He säästyvät turhilta raskaammilta tutkimuksilta ja hoitoyrityksiltä, jos sydän toimiikin lievistä oireista huolimatta normaalisti.

- Jos taudin oireet ovat selvät, angiografia on tärkein tutkimus, koska sen yhteydessä myös ahtautumien avaaminen ja suonten stenttaaminen ovat mahdollisia, Juhani Knuuti sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030