Ajan­kohtai­sta

Hallitus teki esityksen rokotusjärjestyksen muuttamisesta

Esitys koronarokotusten järjestyksestä lähtee 13. huhtikuuta päättyvälle lausuntokierrokselle.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
Panthermedia

Hallitus päätti lähettää sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) esityksen sellaisenaan lausuntokierrokselle. Lausuntokierros päättyy 13. huhtikuuta. Hallitus päättää asetusmuutoksista lausuntokierroksen jälkeen.

Ikäryhmien rokottamisjärjestystä ja rokotteen antamiseen oikeutettuja muutettaisiin pysyvästi ja rokotteiden alueellisista kohdentamista muutettaisiin väliaikaisesti 31. toukokuuta 2021 saakka esityksen mukaan.

THL esittää, että koronarokotuksia jatkettaisiin ikäryhmittäin sen jälkeen, kun 70 vuotta täyttäneet ja taustasairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat ovat saaneet rokotuksen. Rokotuksia jatkettaisiin ikäryhmittäin myös siinä tapauksessa, että rokotejakelua kohdennettaisiin alueellisesti.

– Vakavan koronavirustaudin riski kasvaa iän myötä myös muilla kuin ikääntyneillä. Siksi rokotuksissa on syytä edetä ikäryhmittäin vanhimmista nuorimpiin. Ehdotus rokotusjärjestyksen jatkamisesta on tehty sen perusteella, että se mahdollisimman hyvin ehkäisisi vakavia tautitapauksia ja kuolemia sekä turvaisi terveydenhuollon kantokykyä, toteaa ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:stä tiedotteessa.

Riskiryhmien, sosiaali- ja terveydenhuollon koronapotilaita hoitavan henkilökunnan ja iäkkäiden henkilöiden rokottamisen jälkeen muut henkilöt rokotettaisiin koko maassa ikäryhmittäin seuraavasti: 60–69-vuotiaat, 50–59-vuotiaat, 40–49-vuotiaat, 30–39-vuotiaat ja 16–29-vuotiaat.

Myös hammaslääkäri voisi rokottaa

Rokottamisen asetusmuutos mahdollistaa myös, että rokotuksen pistoksena saa jatkossa antaa myös hammaslääkäri tai terveydenhuollon ammattiin (lääkäri, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, kätilö) opiskeleva henkilö, ammattihenkilön johdon ja valvonnan alaisena.

Tällä hetkellä rokotuksen pistoksena saa antaa vain lääkäri tai asianmukaisen rokotuskoulutuksen saanut sairaanhoitaja, terveydenhoitaja tai kätilö.

Lue myös

Rokotteita mahdollista kohdentaa alueellisesti

THL huolehtii rokotteiden jakamisesta alueille tällä hetkellä asetuksen mukaisessa rokotusjärjestyksessä olevan väestömäärän mukaisesti.

Rokotusjärjestyksen mahdollisen muuttamisen jälkeen THL voisi jakaa osan yksittäisistä rokote-eristä kohdennetusti siten, että rokotemäärä on suhteutettu sairaanhoitopiirin alueen väestön lukumäärään, 14 edeltävän päivän COVID-19-tapausmäärään ja 14 edeltävän päivän erikoissairaanhoitoon joutuneiden määrään keskenään yhtä suurella painotuksella.

Kohdentaminen olisi mahdollista silloin, kun alueella 14 edeltävän päivän aikana todennettujen tartuntojen ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden on vähintään 100. Kohdentamisen edellytyksenä olisi, että riskiryhmät ja yli 70-vuotiaat henkilöt ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen. Lisäksi kohdentaminen ei saisi estää tai viivästyttää henkilöä saamasta rokotussarjaan kuuluvaa toista rokoteannosta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030