Lehti 33: Ajan­kohtai­sta 33/2018 vsk 73 s. 1733

Harvempi tähystystahti riittää Lynchin oireyhtymässä

Hertta Vierula

Suolistosyöpä on Lynchin syndrooman kantajien yleisin syöpä. Sitä on pyritty ehkäisemään säännöllisillä paksusuolen tähystyksellä ja hyvänlaatuisten esiasteiden poistolla.

Gastroenterology-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa vertailtiin Suomessa, Hollannissa ja Saksassa tehtyjä tähystyksiä. Suomessa Lynchin syndrooman kantajien seurantaväli on pitkään ollut 2–3 vuotta, Hollannissa 1–2 vuotta ja Saksassa vuoden. Hoitosuosituksissa väliksi ohjeistetaan 1–2 vuotta.

Tulosten mukaan paksusuolisyövän ilmaantuvuudessa tai todettujen syöpien edenneisyydessä ei ollut eroa seurantastrategioiden välillä.

Lue myös

– Tulos panee tarkastelemaan 1–2 vuoden tähystysvälisuositusta ja kansallisia käytänteitä, koska vuosittaisesta tähystyksestä ei ollut etua, sanoo yksi tutkimuksen ensimmäisistä kirjoittajista, Toni Seppälä Helsingin yliopistosta ja HYKS:stä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030