Havaintoja lääkärilakosta III (pääkirjoitus 36/2001)
Lääkärilakko oli pääosin jaksotettu avainlääkäriryhmien lakko. Tällä ”pirulliseksikin” kutsutulla lakon rakenteella pyrittiin vähentämään lakkojärjestön menoja. Näin meneteltiin tietoisena siitä, että mallin työnantajalle aiheuttamat taloudelliset menetykset tulisivat olemaan totaalilakkoon verrattuna pienemmät, eli lakko ei välttämättä olisi kovin tehokas. Vaikka tätä kirjoitettaessa on vasta alustavaa tietoa joidenkin sairaaloiden todellisista menetyksistä, näyttää ilmeiseltä, että lakosta työnantajalle aiheutuneiden taloudellisten menetysten vähyys tulee yllättämään monet ja selittänee osaltaan lakon pitkittymistä.HUS, jossa lakko pyöri koko viiden kuukauden ajan, laskee nyt, että lakosta aiheutuneiden kustannusten ja saamatta jääneiden tulojen kokonaismäärä on 140–150 miljoonan markan luokkaa. Summan suhteellisuutta on arvioitava HUS:n talouden mittakaavassa. Samaan aikaan, kun HUS:n johto miettii lääkärilakon aiheuttaman alijäämän kattamista, sillä on mietittävänä 120–130 miljoonan markan täysin lääkärilakosta riippumaton, omasta normaalitoiminnasta aiheutunut alijäämä. Vuodelta 2000 alijäämää jäi 74,4 Mmk huolimatta tilivuoden aikana tehdyistä useista budjettitarkistuksista, ja kuluvana vuonna alijäämää arvioidaan syntyvän 55 Mmk. HUS:n edeltäjän HYKS:n tilinpäätöksissä on nähty tämänvuotista summaa reippaasti suurempiakin alijäämiä.
Kukaan ei tietenkään ole onnellinen lakon yhdellekään sairaalalle aiheuttamasta lisämenosta, mutta jos sitä on viiden kuukauden lakolla aiheutettu suunnilleen sama määrä, kuin tässä referenssitapauksessa on normaalivuoden taloussuunnittelun osuvuustaso, lakon ei voi väittää todellisuudessa aiheuttaneen kovin dramaattisia uusia tai ennennäkemättömiä taloudellisia ongelmia HUS:n palvelujärjestelmän toimivuudelle. Keskeisesti lääkärilakon myrskyn silmään joutuneen sairaalan tilanteesta voitaneen vetää yleistävät johtopäätökset koskemaan myös muita lakkosairaaloita.
Lakko lisäsi kiireetöntä hoitoa odottavien määrää, eli jonot kasvoivat jonkin verran. Ne on purettava lähikuukausina, joissakin tapauksissa ”normaalitilaan palaamisen” on sanottu vievän vuosiakin. Kun terveydenhuolto elänee myös lähivuosina erittäin niukoilla resursseilla, kuntien rahakirstunvartijoiden kiusaus selittää kaikkien puutteiden johtuvan ”lääkärilakon jälkihoidon” aiheuttamista lisäkuluista, on erittäin todennäköinen. Suomessa kuitenkin oli jonoja jo ennen lääkärilakkoa ja olisi varmasti edelleenkin, vaikka lakkoa ei koskaan olisi ollutkaan.
Lääkärilakko jätti terveydenhuoltoon varmasti nämä kaksi negatiivista merkkiä, eli sairaaloille taloutensa tasapainottamistarpeen ja jonojen jonkinasteisen kasvun. Lakon positiiviseen saldoon on sen sijaan toivon mukaan kirjattavissa se tosiasia, että lakko nosti yleiseen keskusteluun ainakin joitakin terveydenhuoltomme ns. suurista ongelmista.
Lakko oli tuskin ehtinyt loppua, kun valtiovallan edustajat pääministerin johdolla ilmoittivat käynnistäneensä maan terveydenhuollossa selvitysprojektin, jonka on määrä pureutua lähes kaikkiin viime vuosina esiin nousseisiin ongelmiin. Vaikka tätä ”pelastusprojektia” on varmasti mietitty jo ennen lakkoa, sen käynnistymisen ajoitus on syytä panna merkille. Lakon aikana lähes irvailtiin siitä, että sen alussa lääkärit puhuivat huonoista työolosuhteistaan, mutta lopussa riidan ytimessä oli vain pelkkä raha. Jos tältä tilanne ulospäin näytti, on selitys siihen perin yksinkertainen: neuvotteluissa työnantaja ei ollut juuri muusta työolosuhdeasiasta kiinnostunut kuin lääkärien saamisesta vuorotyöhön. Irvailuhakuisesta kirjoittelusta huolimatta kukaan ei ryhtynyt kiistämään lääkärintyön raskautta ja vaativuutta.
Vahvin työriidan substanssiin välittömästi liittymätön viesti lakosta varmasti oli, että terveydenhuoltomme nykyistä palvelutasoa ei voida ylläpitää nykyisen tasoisella julkisella rahoituksella. Sen paremmin lääkäreistä kuin muustakaan henkilöstöstä ei ole moraalisesti oikein eikä fyysisesti mahdollista repiä enää lisää tehokkuutta viime lamavuosikymmenen tapaan. Terveydenhuollon jatkuva kehitys ja sen vaatima lisäresursointi on rahoitettava täysimääräisesti tai sitten luovuttava siitä ja hyväksyttävä järjestelmän alkava rapautuminen. Vastuuta tästä asiasta eivät kanna lääkärit, vaan ensisijaisesti poliittista valtaa kunnissa käyttävät päättäjät, joiden on nähtävä oikein asemansa ja tehtävänsä julkisen terveydenhuollon ylläpitäjänä.
Tämä viesti lakosta todella lähetettiin, ja jotenkin tuntui siltä, että se meni paremmin perille kuin monesta muusta tilanteesta, jossa sama asia on sanottu.
TAITO PEKKARINEN
taito.pekkarinen@fimnet.fi
