Havaintoja lääkärilakosta IV: Lääkärit ja Lääkäriliitto lakon jälkeen (pääkirjoirus SLL 37/2001)
Yleisin lakkojärjestölle työtaistelun jälkeen esitetty kysymys on, onko lakkokassa tyhjä, eli mitkä olivat lakon vaikutukset järjestön talouteen ja vakavaraisuuteen. Tätä kysyvät myös Lääkäriliitolta sekä jäsenet että ulkopuoliset. Vaikka näiden asioiden julkinen penkominen ei olekaan Lääkärilehden tehtävä, voi asiasta varmasti sen verran sanoa, ettei kenenkään pidä jatkossakaan laskea sen varaan, että Lääkäriliiton taloudelliset edellytykset hoitaa päätehtäväänsä olisivat päättyneen lakon myötä heikentyneet.Lakon aikana spekuloitiin ehkä kaikkein eniten mahdollisuudesta sopia lääkärien työehdoista nykyistä laajemmin paikallisesti. Vaikka nämä keskustelut eivät johtaneet mihinkään konkreettiseen lopputulokseen, paikallista sopimista on pidettävänä yhtenä mahdollisena tulevan edunvalvonnan kehityskulkuna. Asiasta eivät lääkärit tietenkään päätä yksipuolisesti, työnantajapuolen kommentteja asiasta ei juurikaan ole julkisuudessa näkynyt. Voisi kuitenkin kuvitella, että työvoiman saannin turvaaminen terveydenhuoltoon – miksei myös muihin julkisiin virkoihin – painaa neuvottelujärjestelmän kehitystä nykyistä hajautuneempiin ja sitä kautta joustavampiin ratkaisuihin. Toteutuessaan tämä kehitys vaatii Lääkäriliitolta uudelleen järjestäytymistä. On luotava rakenteet, jotka mahdollistavat alueellisen ja jopa työpaikkakohtaisen neuvottelutoiminnan. Nykyisen, keskeisten lääkäriryhmien varaan rakentuneen liiton päätöksentekojärjestelmän ja sitä palvelevan toimiston tehtäviä ja toimintatapoja on muutettava uutta tilannetta paremmin palvelevaksi. Ylisummaan voi arvioida, että niiden nykyinen keskeinen rooli neuvottelujen kulussa vähenee ja toiminta muuttuu paikallisaktiviteetteja tukevaksi. On kuitenkin muistettava, että keskustelua paikallisen ja keskittyneen sopimustoiminnan suhteesta on käyty koko nykymuotoisen virkaehtosopimusjärjestelmän olemassaolon ajan eikä ole realistista uskoa tässä asiassa kovin nopeisiin muutoksiin.
Jos seurasi vaalityötä, jota eri lääkäriryhmät tekivät valtuuskunnan vaalien aikaan, ei voinut välttää epäilyjä liiton mahdollisuuksista yhtenäiseen esiintymiseen edunvalvonnassa. Tämä lakko osoitti kuitenkin nämä epäilyt perusteettomiksi. Liiton johto pystyi asettamaan lakon tavoitteet ja viemään neuvotteluja käytännössä eteenpäin lähes matemaattisella eri lääkäriryhmiä koskevalla tasapuolisuudella, jonka takia lakosta ei jäänyt kaappeihin turhia ”luurankoja”. Lääkärien järjestölliseen yksituumaisuuteen lakko vaikutti kuten ulkoisilla kriiseillä on tapana: lakko yhtenäisti aatteellisesti Lääkäriliiton jäsenkuntaa.
Kun lääkärien lakko vuodenvaihteen 1983–84 jälkeen alkoi käydä ilmeiseksi, liiton silloisia johtajia askarrutti, saadaanko lääkärit mukaan lakkoon vai hajoaako operaatio käsiin lääkärien erotessa joukolla liitostaan. Kysymystä, hyväksyykö jäsenkunta lakon eettisenä ratkaisuna, oli tuolloin pohdittava vakavasti kahdestakin syystä. Suunniteltu lakko koski suurinta osaa ammattikunnasta, ja se oli kokemuksena uusi kaikille siihen osallistuville. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi. Vain muutama kymmen lääkäriä erosi liitosta eettisistä syistä. Nyt käydyn lakon yhteydessä asiasta ei tarvinnut enää keskustella samalla vakavuudella. Lakkoa periaatteellisista syistä vastustavia ja sen takia liitosta eroa haluavia oli tällä kertaa vain pari, kolme. Tästä voinee päätellä, että 1970-luvun alussa kunnallisten virkamiesten saama lakko-oikeus on hyväksytty kautta ammattikunnan yhdeksi elementiksi lääkärien ay-toimintaa.
Mielipidekyselyissä Lääkäriliittoa pidetään useimmiten jäsentensä etuja tehokkaasti puolustavana järjestönä. Viiden kuukauden lähes päivittäinen esilläolo mediassa ei voine olla vaikuttamatta puoleen tai toiseen kansalaisten mielipiteissä. Julkisuuskuvansa kannalta liitto teki lakon aikana muutaman todella hyvän ratkaisun. Tärkein niistä oli Saloniuksen ehdottaman pakkosovintolautakunnan torjuminen tekemällä ehdotus työriitalain mukaisesta lautakunnasta, ulostulo tyytymisestä 11,5 %:n korotustasoon ja lakon keskeyttäminen saman tien kolmeksi viikoksi. Lakon ulkoinen kuva ja Lääkäriliiton asema siinä muuttuivat parin vuorokauden aikana ratkaisevasti. Itse lakko ohjautui ilmiselvästi lopetusputkeen. Vahvaksi vaikutelmaksi jäi, että tämä lakon käänne vahvisti Lääkäriliiton ja sen johdon julkista mainetta ja arvoantoa myös reaalipolitiikan tekoon kykenevänä järjestönä. Puheet ”nuoresta, militantista, turkulaisesta työmaakymppi Pälveestä” loppuivat.
Jokaisen Suomen Lääkäriliiton jäsenen kannalta oikeutettu ydinkysymys on, oliko lakko edunvalvonnallisesti kannattava. Yleisesti näin uskotaan olevan, kunhan kaikki sopimuskaudella tapahtuvaksi sovittu on toteutunut.
Tähän päättyvällä neljän pääkirjoituksen sarjalla olen yrittänyt verekseltään tavoittaa lakossamme palkkaratkaisuun liittyvän kädenväännön ohella tapahtuneita asioita ja esiin nousseita ajatuksia. Niistä on mainitsematta vielä yksi. Suomalaisen lääkärikunnan suuri enemmistö uskoo, että julkinen terveydenhuoltojärjestelmämme on yksi yhteiskuntamme perusturvarakenteita, ja haluaa edelleen tehdä työtä sen kehittämiseksi. Rivimiehenä tunnettu huoli sen tulevaisuudesta on aitoa. Työtaistelu kuormittaa valitettavasti myös näitä tuntoja. Jos lääkäri ei pidä potilaansa hoitamisesta, hän ei tee tätä työtään hyvin. Lääkärin ikiaikaisen tehtävän hoitaminen on kohtalonyhteys, joka syvimmällä tasolla yhdistää lääkärin ja hänen julkisen työnantajansa intressin lakossakin – pakosta.
TAITO PEKKARINEN
taito.pekkarinen@fimnet.fi
