Tämän Lääkärilehden pääkirjoituksessa LL Antti Dahlberg ja LT Kirsi Valtonen esittävät selkäydinvammojen hoidon, kuntoutuksen ja seurannan keskittämistä valtakunnallisesti. Erityisosaamista tarvitaan mm. siksi, että selkäydinvamman aiheuttamat vaivat saattavat lisääntyä vuosien varrella kehossa niin vamman ylä- kuin alapuolellakin.

Dahlberg ja Valtonen tietävät, mistä puhuvat. 52-vuotias Dahlberg vammautui vuonna 1974 ja 35-vuotias Valtonen vuonna 1994.

- Minut kutsutaan HUS:n urologin kontrolliin joka toinen vuosi, mutta muut vamman seuraukset ovat omalla vastuulla, kertoo Dahlberg seurannastaan.

Valtosta ei ole kutsuttu koskaan mihinkään kontrolliin. Molemmat toteavat, että jokainen selkäydinvammapotilas pitäisi ehdottomasti kutsua säännöllisille seurantakäynneille, jolloin selvitettäisiin yleisimmät vamman aiheuttamat terveysongelmat.

Molemmat arvelevat, että hoidon saatavuudessa voi olla alueellisia eroja, jotka johtuvat kunnan suhtautumisesta ja sairaanhoitopiirin aktiivisuudesta.

Osaaminen ei kartu

Koska potilaita saattaa suuressa yliopistosairaalassakin tulla lääkärille vain muutamia vuodessa ja keskussairaaloissa vielä harvemmin, kokemus vamman seurauksista ja sen aiheuttamista komplikaatioista ei voi millään karttua. Osaamisvaje koskee kaikkia henkilöstöryhmiä.

- Nyt esimerkiksi vamman akuuttivaiheen hoidossa potilaalle voi tulla vaikeita painehaavoja tai keuhkokuume pelkästään sen vuoksi, ettei potilasta hoideta oikein, Dahlberg sanoo.

- Krooninen kipu, rakko- ja suoliongelmat sekä sukupuolielinten toimintahäiriöt ovat ne tärkeimmät pulmat, jotka alentavat selkäydinvammaisen elämänlaatua. Moniin ongelmiin on jo olemassa hyvää hoitoa ja kuntoutusta, mutta kaikkea sitä ei Suomessa pystytä antamaan, koska missään sairaalassa ei ole selkäydinvammaan erikoistuneita yksikköjä, sanovat Dahlberg ja Valtonen.

Oulussa järjestetäänkin 15. lokakuuta selkäydinvamman hyvää hoitoa ja kuntoutusta käsittelevä seminaari terveydenhuollon ammattilaisille.

Dahlberg pitää hyvänä esimerkkinä Tanskaa ja Norjaa, jossa selkäydinvammaiset kutsutaan säännöllisesti kontrolliin selkäydinvammayksikköihin. Hänen mukaansa kontrollikutsu tavoittaa nekin, jotka eivät itse osaa tai tohdi ottaa vaivoissaan yhteyttä mihinkään.

Suomessa on noin 4 000 selkäydinvammaista, joista enemmistö on miehiä.

- Naisten osuus kuitenkin kasvaa, joten naisten erityisongelmiin liittyvää osaamista pitäisi kartuttaa, Kirsi Valtonen jatkaa.

Käpylä on kuntoutuksen keskiössä

Käytännössä kaikki selkäydinvammapotilaat käyvät peruskuntoutusjaksolla Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksessa. Varsinaista jonoa ei ole, sillä odotusaika on keskimäärin kuukausi. Käpylän ammattitaitoa arvostetaan, eikä selkäydinvammapotilailla ole ollut vaikeuksia saada kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä maksusitoumuksia Käpylään.

- On tavallaan erikoista, että yksityissektorin sairaala vastaa yhdestä potilasryhmästä valtakunnallisesti, mutta osaamisen keskittämisessä on selvä etu, sanoo kuntoutuskeskuksen johtaja, ylilääkäri Aarne Ylinen.

Aarne Ylinen tuli Käpylään Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä, jonne oli Ylisen aloitteesta syntynyt selkäydinvammapoliklinikka. Hän veti myös työryhmää, joka jätti kuntoutuksen kehittämisraportin STM:lle vuonna 2006. Siinä ehdotettiin mm. selkäydinvammapoliklinikkojen perustamista yliopistosairaaloihin.

- Olin jo silloin sitä mieltä, että Käpylää tarvitaan, mutta osaamista pitää kartuttaa muuallakin. Kahden ison osaamiskeskuksen malli olisi varmaan meille ihanteellinen. Lisäksi tarvitaan pienempiä alueellisia selkäydinvammayksiköitä, jotka konsultoisivat osaamiskeskuksia, Ylinen hahmottelee.

Toimivia malleja on olemassa

Hyvin toimivia polikliinisia yksiköitä onkin syntymässä eri puolille maata - yleensä aktiivisen lääkärin aloitteesta. Esimerkiksi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, Seinäjoen keskussairaalassa ja Jyväskylän keskussairaalassa on jo nyt Ylisen mukaan erittäin hyvin toimivat yksiköt.

- Käpylän tehtävä on viedä tietotaitoa keskussairaaloihin. Kutsumme lääkäreitä ja hoitajia tänne, mutta meiltä myös jalkaudutaan potilaan luokse häntä hoitavaan sairaalaan, Ylinen kertoo.

Käpylän kuntoutuskeskuksen osastonylilääkäri Eija Ahoniemi muistuttaa, että HUS-piiriä lukuun ottamatta selkäydinvammaisten polikliininen seuranta on järjestynyt kaikissa yliopistosairaaloissa ja useissa keskussairaaloissa. Kaikki HUS-piirin potilaat käyvät Käpylän poliklinikalla peruskuntoutusjakson jälkeen noin kolmen kuukauden kuluttua seurantakäynnillä. Myöhemmin käyntejä on tarpeen mukaan.

- Käpylässä toteutuvat myös kertausjaksot, neliraajahalvauksen saaneille yleensä vuosittain. Silloin tarkistetaan myös ihmisen kokonaistilanne ja jatkokuntoutustarpeet. Vastaavanlaiset kertauskuntoutusjaksot ovat muissa maissa harvinaisia.

Lue myös pääkirjoitus sivulta 2912.