Ajan­kohtai­sta

HS: Suomalaistutkijat ovat kehittäneet vasta-ainetestin

Testi paljastaa, ketkä ovat jo sairastaneet koronaviruksen aiheuttaman taudin ja parantuneet.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Helsingin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet yhdessä yhdysvaltalaisen Mount Sinain lääketieteellisen yliopiston kanssa testin, joka paljastaa, ketkä ovat sairastaneet koronaviruksen aiheuttaman taudin, kertoo Helsingin Sanomat.

Vasta-ainetesti tunnistaa myös ne, jotka ovat selvinneet tartunnasta lievin oirein tai oireitta.

Testistä olisi apua esimerkiksi sen selvittämisessä, keillä lääkäreillä ja hoitajilla on vastustuskyky sairautta vastaan.

Testin kehittämiseen osallistunut virologian dosentti ja akatemiatutkija Jussi Hepojoki arvioi Helsingin Sanomien jutussa, että testi olisi mahdollista saada käyttöön kuukaudessa.

Lue myös

Muitakin SARS-CoV-2-viruksen vasta-aineiden tunnistamiseen sopivia testejä on kehitteillä maailmalla. Tutkimuskäyttöön soveltuvia testejä on jo olemassa. Nyt kehitetyn menetelmän hyvä puoli on, että näytteiden käsittely voidaan automatisoida, ja suuria määriä näytteitä on mahdollista käsitellä nopeasti, lehti kertoo.

Testi ei korvaa käytössä olevaa viruksen tunnistavaa testiä, joka kertoo tartunnasta jo alkuvaiheessa. Epidemian seurannassa vasta-ainetesti olisi kuitenkin hyvä työkalu.

Tutkijat julkaisivat menetelmän vertaisarvioimattomana Medrxiv-julkaisussa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030