1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. HUS:ssa ollaan tyytyväisiä psykoterapian laaturekisteriin
Ajan­kohtai­sta 36/2019 vsk 74 s. 1934

HUS:ssa ollaan tyytyväisiä psykoterapian laaturekisteriin

Rekisteriin on kerätty vuodessa 1 600 potilaan seurantatietoja.

HUS:ssa ollaan tyytyväisiä psykoterapian laaturekisteriin Kuva 1 / 1

Psykoterapian laaturekisteriin on kerätty tietoja HUS psykiatrian potilaiden psykoterapioista. Rekisteri otettiin käyttöön syyskuussa 2018, ja tähän mennessä siihen on kerätty 1 600 potilaan seurantatietoja.

Laaturekisteri tarjoaa kattavaa faktatietoa potilasmääristä, hoitopoluista ja hoidon vaikuttavuudesta. Rekisterin avulla voidaan myös pureutua esimerkiksi hoidon viiveiden syihin.

Laaturekisteriin kerätään tietoja niin potilaalta kuin terapeutiltakin. Näin saadaan pelkkien oiremittarien lisäksi tietoa myös yhteistyön sujumisesta.

– On kansainvälisestikin harvinaista, että myös potilaalta kysytään rutiinisti esimerkiksi yhteistyösuhteen laadusta sekä tavoitteista, kertoo ylilääkäri Suoma Saarni HUS:sta.

Saarni myöntää, että terapeuttien kirjaamistaakkaa laaturekisteri lisää jonkin verran, sillä kaikkea tietoa ei saada potilasrekistereistä.

Tulossa käyttöön koko maassa

Saarni kertoo, että tähän asti terapioista on ollut vaikea saada strukturoitua ja vertailukelpoista tietoa. Tavoitteena on, että tietojen avulla saataisiin jatkossa oikeat potilaat oikeaan hoitoon oikeaan aikaan.

– Yksittäisiä terapeutteja ei tämän tiedon perusteella voida asettaa paremmuusjärjestykseen. Sen sijaan voisi esimerkiksi käydä ilmi, että potilaille, joilla on tiettyjä oheissairauksia, kuten vaikkapa samanaikainen ahdistuneisuushäiriö ja ADHD, sopii erityisen hyvin tietyn terapeutin hoito.

Lue myös

Psykoterapian laaturekisteri on rakennettu kaikkien yliopistosairaaloiden yhteistyönä, ja se on käytössä myös TYKS:ssä ja OYS:ssa. Myös muut sairaanhoitopiirit valmistelevat sen käyttöä. Saarni on tyytyväinen siihen, että koko Suomeen saadaan yhdenmukainen järjestelmä. Koko maan kattava vertailu paljastaa esimerkiksi sen, miten alueellinen tasavertaisuus toteutuu.

Toistaiseksi rekisterissä on niiden potilaiden tietoja, jotka on ohjattu erikoissairaanhoidosta ostopalvelupsykoterapiaan tai sairaanhoitopiirin itse tuottamaan psykoterapiaan. HUS:ssa on tehty myös pienimuotoinen kokeilu, jossa HUS Psykiatriasta Kelan korvaamaan kuntoutuspsykoterapiaan ohjatut potilaat ja joukko Kelan kuntoutuspsykoterapiaa tuottavia psykoterapeutteja on saatu mukaan.

Tavoitteena olisi tiivistää yhteistyötä Kelan kanssa ja saada Kelan korvaamat kuntoutuspsykoterapiat laajamittaisesti mukaan. Vuosittain noin 40 000 suomalaista saa kuntoutuspsykoterapiaa.

Kirjoittajat
Hertta Vierula

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Poikkeusaika ei vähentänyt päivystysleikkauksia

Päivystyskirurgian saatavuus on turvattava myös poikkeusaikoina, osoittaa TAYS:n johtama tutkimus koronakeväältä.

Ajassa
Suomessa aletaan tutkia koronavirusepidemian vaikutusta syöpäpotilaisiin

Tutkimuksessa selvitetään, miten koronavirustartunta vaikuttaa syöpien diagnosointiin, syöpähoitojen aloittamiseen, annettuihin syöpähoitoihin, niiden haittavaikutuksiin sekä potilaiden elämänlaatuun ja elinaikaan.

Ajassa
Avi asetti uhkasakon – Nurmeksen yöpäivystys pitää lopettaa

Määräykseen sisältyy 200 000 euron uhkasakko.

Tieteessä
Laihduttamisyritykset kasvattivat riskiä lihoa ja sairastua tyypin 2 diabetekseen

Alun perin normaalipainoiset laihduttajat lihoivat enemmän 11 vuoden aikana kuin ne normaalipainoiset, jotka eivät laihduttaneet.

Ajassa
Missä maskisuositus viipyy?

Lääkärit suosittelevat Twitterissä suojaamaan maskilla itseään ja muita koronavirukselta.

Ajassa
FinnHELP tarjoaa tukea päivystyksen työntekijöille korona-aikana

- Korona on tehnyt terveydenhuollon ammattilaiset näkyviksi kokonaisina, sanoo Sari Ridell.