Ajan­kohtai­sta

Hyksin Oy ja Mehiläinen aloittavat yhteistyön – Klinikoita eri puolille Suomea

HUS:n tytäryhtiö valmistautuu valinnanvapauteen laajenemalla.

Miia Soininen
Kuvituskuva 1

HUS:n tytäryhtiö Hyksin Oy laajentaa toimintaansa ja käynnistää yhteistyön Mehiläisen kanssa.

Hyksin Oy aikoo avata erikoissairaanhoidon klinikoita eri puolille Suomea. Mehiläinen tulee vähemmistöosakkaaksi yhtiöön, ja Invalidisäätiö luopuu osasta omistustaan. HUS:n omistusosuus Hyksin Oy:sta on edelleen 70 prosenttia.

Uudellamaalla yhtiön yhteistyö Mehiläisen kanssa tähtää hoidon saatavuuden parantamiseen.

– HUS haluaa olla maan johtava sairaala myös niiden potilaiden osalta, jotka hyödyntävät valinnanvapauttaan. Hyksin Oy:n valtakunnallinen verkosto lisää potilaiden mahdollisuuksia hakeutua hoitoon HUS:iin. Yhteistyöllä yksityissektorin kanssa voimme myös varmistaa, että hoitoon pääsyn indikaatiot pysyvät yhtäläisinä eri puolilla Suomea, HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindén sanoo tiedotteessa.

Mehiläisen mukaan yhteistyö lähti liikkeelle siitä, että HUS:ssa haluttiin parantaa hoidon saatavuutta.

Lue myös

– Suhtaudumme ennakkoluulottomasti yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöhön, kun sillä tähdätään hoidon saatavuuden ja hoitoketjujen sujuvuuden parantamiseen. Yhteistyön osalta edetään varovaisesti pilottien ja kokeilujen kautta. Jos uudet palvelumallit osoittautuvat toimiviksi, voidaan toimintaa laajentaa hallitusti, Mehiläisen liiketoimintajohtaja Johanna Asklöf sanoo.

– Yhteistyön kautta voimme nyt lisätä vastaanottotoimintaamme ja pilotoida palvelumalleja niin vapaanvalinnan potilaille kuin yksityisesti hoitoon tuleville potilaille. Yhteistyö kasvattaa mahdollisuuksiamme tarjota lisää palveluita myös kansainvälisille potilaille, Hyksin Oy:n toimitusjohtaja Markus Orava sanoo.

Kuva: Sami Perttilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030