1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Joka kolmas nuori on harkinnut itsemurhaa
Ajan­kohtai­sta

Joka kolmas nuori on harkinnut itsemurhaa

Nuorten itsetuhoisuus on lisääntynyt.

Joka kolmas nuori on harkinnut itsemurhaa Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Nuorista joka kolmas kertoo harkinneensa itsemurhaa, ilmenee MIELI ry:n teettämästä tuoreesta kyselystä. Kaikista suomalaisista lähes joka viides on harkinnut itsemurhaa.

Itsemurhaa vuoden sisällä yrittäneistä joka neljäs oli 18–34-vuotias. Joka neljäs itsemurhaa yrittäneistä asuu vanhempiensa luona.

– Myös tilastotietojen valossa nuorten itsetuhoisuus on yleistynyt. Nuorten hyvinvointiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota, sanoo MIELI ry:n Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen tiedotteessa.

Puolet miehistä ei hae apua

Melkein puolet itsemurhaa, 44 prosenttia, harkinneista ei ollut hakenut apua itsetuhoisiin ajatuksiin. Miesten kohdalla jopa yli puolet, 51 prosenttia, ei ollut hakenut apua.

Nuorista, jotka olivat hakeneet apua, 13 prosenttia koki saamansa avun riittämättömäksi.

Lue myös

Kyselyn mukaan taloudellinen tilanne on yhteydessä itsetuhoisiin ajatuksiin sekä masennukseen. 30 prosenttia vakavasti itsemurhaa harkinneista ja 27 prosenttia masentuneista asuu vuosituloiltaan alle 30 000 euron taloudessa.

Kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää vietetään tiistaina 10. syyskuuta.

Kuva: Adobe / AOP

Kirjoittajat
Tiiamari Pennanen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Hyvää kesää

Lääkärilehden uutistuotanto jää kesätauolle juhannuksena.

Tieteessä
Kotimittaus toimiva vaihtoehto verenpaineen vuorokausirekisteröinnille

Sen sijaan kajoamattomasti arvioidun sentraalisen verenkierron paineen mittaus ei näyttänyt tuovan lisähyötyä diagnosointiin.

Ajassa
Lääkekorvaukset ylittivät 1,5 miljardia euroa

Kelan maksamat lääkekorvaukset kasvoivat viime vuonna 91 miljoonaa euroa.

Ajassa
Biopankkien toimintaa yhtenäistetään

Biopankkilain uudistuksessa sovitettiin yhteen biopankkilainsäädännön ohjausryhmän tunnistamat muutostarpeet ja EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämät muutokset.

Ajassa
Klamydia, tippuri ja kuppa leviävät

Seksitautien määrä lisääntyi selvästi vuonna 2019.

Ajassa
Aloittaako HUS kohdunsiirrot?

HUS suunnittelee pilottitutkimuksen aloittamista ja kohdunsiirtoryhmän perustamista.