• Minna Pihlava

Juha Tuominen: "Menemme kansalaisten odotusten ehdoilla aiempaa enemmän"

HUS:n tuleva toimitusjohtaja haluaa kehittää asiakaslähtöisyyttä.

Juha Tuominen: Kuva 1 / 1

Selkeys, asiakaslähtöisyys, laatu, kustannustehokkuus.

Näitä asioita HUS:n tammikuussa aloittava toimitusjohtaja, dosentti ja sisätautien erikoislääkäri Juha Tuominen haluaa Suomen suurimman sairaanhoitopiirin toiminnassa vahvistaa.

– Niitä varmasti HUS:ssa onkin, mutta luulen, että pystyn tuomaan siihen oman lisäpanoksen, hän sanoo.

Kilpailu lisääntyy ja potilaat ovat palvelun käyttäjinä yhä valveutuneempia.

– Emme voi enää elää organisaatioiden ehdoilla. Tulemme menemään kansalaisten odotusten ehdoilla aiempaa enemmän. Siihen meidän kaikkien pitää valmentaa itseämme, Tuominen sanoo.

Asiakaslähtöisyys tarkoittaa käytännössä esimerkiksi digitaalisten palvelujen kehittämistä. Tuominen ei halua nimetä yksityiskohtaisesti, mitä digipalveluja HUS kenties alkaa tarjota nykyistä enemmän.

Lähtökohta on, että palvelu tulee potilaalle helpommin lähestyttäväksi ja asiointi helpommaksi.

– Myös ammattilaisen työ helpottuu, kun potilaan polku selkiytyy, Tuominen sanoo.

Hän on työskennellyt HUS:ssa aikaisemminkin. Hän siirtyi HUS:n johtajaylilääkärin paikalta Terveystalon johtavaksi ylilääkäriksi vuoden 2010 alussa.

Potilaista on kilpailua

Potilaista on julkisessa erikoissairaanhoidossa tullut kilpailua, kun terveydenhuoltolaki avasi potilaan valinnan mahdollisuuksia. Tuominen toivoo, että päällekkäisyyksiä ei rakennettaisi "ihan mahdottoman paljon".

Viittaatko Pirkanmaan sairaanhoitopiirin aktiiviseen toimintaan Helsingin alueella?

– Se on selvästi ollut asia, joka on hiertänyt HUS:n ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin välejä. Toisaalta se on varmasti tehostanut ja dynamisoinut näitä kyseisiä palveluja, Tuominen muotoilee.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on markkinoinut muun muassa sydänhoitoja ja tekonivelleikkauksia myös Pirkanmaan ulkopuolella asuville potilaille.

"Tiedän, että olen suurennuslasin alla"

Juha Tuomisella on kolmen kuukauden irtisanoutumisaika nykyisestä tehtävästään Terveystalon johtavana ylilääkärinä. Yksityiskohdat lopettamisesta ovat vielä sopimatta. Yksi asia on kuitenkin hänelle selvä. Terveystalon omistuksista hän luopuu kokonaan, ennen kuin aloittaa uudessa pestissä.

Mitä sanot niille, jotka arvelevat sinun suosivan Terveystaloa mahdollisissa palveluhankinnoissa?

– Tiedän, että olen suurennuslasin alla. Tulen tekemään kaikkeni, että luottamus säilyy, hän sanoo.

Valintaprosessiin sisältyi mutkia. HUS:n hallitus esitti kesäkuussa tehtävään äänestyksen jälkeen HUS:n Lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtajaa Jari Petäjää. Valtuusto päätti tiistaina toisin ja äänesti toimitusjohtajaksi Juha Tuomisen äänin 595,1 – 484,1. Helsingin Sanomien tietojen mukaan rekrytointiyhtiö oli suositellut tehtävään Tuomista.

Mitä ajattelit prosessista?

– Ei kahta sanaa etteikö ollut jännittävä. Olihan tämä henkilökohtaisesti kuluttava. Tämmöisessä isossa asiassa syntyy tunteita ja joutuu kestämään sellaistakin arviointia, jota ei aina itse pidä oikeudenmukaisena. Mutta isossa mitassa kaikki meni erittäin ammattimaisesti.

Kuva: Mikko Käkelä

Lisää aiheesta

Juha Tuominen: Kansalaisten odotukset korostuvat
Hoitoa lapsen näkökulmasta
Kätilöopiston kohtalo sinetöitiin

Kirjoittajat
Minna Pihlava

Lisää aiheesta

Luetuimmat

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi

Etusivulla juuri nyt

Tieteessä
Muistisairaudet kiinnostavat heikosti tutkijoita

Lääketieteen Säätiö sai eniten apurahahakemuksia sydän- ja verisuonitaudeista.

Tieteessä
Alzheimerin taudin ja metabolisen oireyhtymän riskitekijät saattavat kasautua jo lapsena

Riittävä uni, liikunta ja terveellinen ruokavalio voivat puolestaan vähentää perinnöllisiä haittoja.

Tieteessä
Muistisairaudet kiinnostavat heikosti tutkijoita

Lääketieteen Säätiö sai eniten apurahahakemuksia sydän- ja verisuonitaudeista.

Ajassa
Suositukset vauvoille annettavasta D-vitamiinista muuttuvat

Muutokset koskevat äidinmaidonkorviketta saavia alle 1-vuotiaita lapsia.

Ajassa
Äiti voi parantaa syntymättömän lapsensa aivotoiminnan kehitystä syömällä kalaa

Runsas rasvaisen kalan määrä äidin ruokavaliossa voi vahvistaa vauvan aivojen ja näkökyvyn kehitystä.

Ajassa
THL julkaisi mallin muistihäiriöiden torjumiseksi

FINGER-toimintamalli auttaa tukemaan muistitoimintojen säilymistä.

Ajassa
Äidin klamydia tarttui lapseen synnytyksissä harvoin

Klamydia tarttui äidistä lapseen alle 2 prosentissa synnytyksistä, selviää väitöstutkimuksesta.

Kommentti
Pirtusammion äärellä

– Lääkis on monelle juomisen korkeakoulu, kirjoittaa Pauliina Paananen.