Lääketieteen opiskelijalla on aimo annos intoa ja yleviä tavoitteita tiedekuntaan tullessaan. Suomalaistutkimus osoittaa, että eettinen pohdinta vähenee työntäyteisten opiskeluvuosien edetessä.

Olet päivystämässä terveyskeskuksessa illalla. Aikuinen tytär tuo muistiongelmista kärsivää äitiään terveyskeskuksen päivystykseen. ­Tytär vaatii äidille lähetettä erikoissairaanhoidon tutkimuksiin.

Tällaisen tilanteen saivat pohdittavakseen lääketieteen opiskelijat Oulussa ja Turussa. Kysyjänä oli filosofian tohtori Anna Levy , jonka väitöskirjatutkimus lääketieteen opiskelijoista tarkastettiin Oulun yliopistossa maaliskuussa.

Miten opiskelijoiden tapa suhtautua ja hoitaa tilanne muuttuu vuosien varrella?

”En haluaisi, että potilas poistuisi terveyskeskuksesta ajatellen, ettei häntä kuultu eikä palveltu”, kirjoittaa ensimmäisen vuosikurssin opiskelija.

”Todellisuudessa tällaiset ihmiset, jotka tulevat päivystysaikana pitkään jatkuneiden ­oireiden vuoksi ovat ärsyttäviä”, kirjoittaa kolmannen vuosikurssin opiskelija.

Kuudennella vuosikurssilla opiskeleva vastaa: ”Ihmisillä on yleinen mielipide terveyskeskuksesta arvauskeskuksena, jota vastaan on välillä vaikea taistella.”

Lääkäriksi kasvamista tutkittu vähän

Lääketieteen tutkimuksessa pääpaino on aina ollut kliinisessä lääketieteessä. Kuitenkin 15 viime vuoden aikana ammatillisuutta ja koulutusta koskevien tutkimusten määrä on kymmenkertaistunut. Medlineen ilmestyy nykyisin jo viitisenkymmentä tutkimusta vuosittain.

Anna Levy keräsi tutkimusaineistonsa Turussa ja Oulussa syksyn 2005 aikana ensimmäisen, kolmannen ja kuudennen vuosikurssin 424 opiskelijan parista.

Tutkimus koostuu yleisen opiskeluorientaation mittaamisesta, hyvän lääkärin ominaisuuksien nimeämisestä ja lyhyen kirjallisen potilastapauksen ratkaisemisesta. Potilastapaus on juuri tuo tämän jutun alussa mainittu iäkkään äidin kohtaaminen päivystysvastaanotolla.

– Opiskelijat suhtautuivat jokaisella vuosikurssilla opintoihinsa omistautuneesti ja käytäntöön orientoituneesti. Omistautuneisuus korostui erityisesti ensimmäisenä opiskeluvuotena. Opiskelujen edetessä taas käytännön orientaatio voimistui, kuvailee Anna Levy suhtautumisen muutoksia.

Arkikielellä voisi myös todeta, että ­ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoilla oli vielä hyvin ihanteellinen kuva lääkärin mahdollisuuksista ja opiskelijat korostivat lääkärin ihmissuhde- ja kommunikaatiotaitoja hyvän lääkärin mittareina. Kolmannella vuosikurssilla opiskelun tahti on kovaa, opinnot etenevät tiiviisti lukujärjestyksen mukaan eikä valinnanvapautta juuri ole. Harjoittelun ansiosta he jo tietävät, miten paljon tiedollista pääomaa lääkäriltä odotetaan. Kuudennella vuosikurssilla käytäntöön orientoituneisuus korostuu. Vuorovaikutustaidot pysyvät yhä lääkärin tärkeinä ominaisuuksina, mutta tasaveroisemmin ovat rinnalle jo nousseet myös lääkärin persoonallisuus ja ammattitaito.

Etiikasta syytä puhua koko opiskeluajan

– Ammattietiikan merkitys väheni opintojen edetessä ja käytännön työ­kokemuksen lisääntyessä, mitä voi pitää merkkinä tietynlaisesta kyynistymisestä.

Tässä tutkimuksessa kyynisyys ilmeni opiskelijoiden mielipiteissä potilaan ja hänen omaisensa kuulemisen laiminlyöntinä ja potilaan niin sanottuna pinnallisena hoitamisena. Taustalla voi olla myös ahdistuneisuutta, joka taas voi heikentää oppimista. Vastaavansuuntaisia tuloksia on saatu kansain­välisistäkin lääketieteen opiskelijoiden tutkimuksista sekä suomalaisista lääkärikyselyistä, kertoo Anna Levy.

Ulla Järvi