Keski-Suomen keskussairaalan yleiskirurgi Mikko Tuuliranta jää eläkkeelle syksyllä 2013. Samalla eläköityy paljon laaja-alaista taitoa. Mikä on yleiskirurgian tulevaisuus?

Mikko Tuulirannan kirurgin ura alkoi 1970-luvun lopussa. Tuolloin jokainen kirurgi valmistui ensin yleiskirurgiksi kuudessa vuodessa ja jatkoi sitten suppealle erikoisalalle. Tuuliranta havitteli hetken ortopediksi erikoistumista Töölössä, mutta Mäntän aluesairaalan pestin aikana Hämeeseen asettunut perhe ei halunnut muuttaa Helsinkiin.

Mäntässä Tuuliranta työskenteli 15 vuotta.

- Jossain välissä minua sitten alettiin sanomaan yleiskirurgiksi. Itse ajattelen että olen maalaiskirurgi, hän hymähtää Keski-Suomen keskussairaalan anestesiologien kansliassa odottaessaan potilaan valmistelua leikkaukseen.

Pöydällä on 50-vuotias mies, jonka napatyrän Tuuliranta leikkaa tottuneesti seuraavan puolen tunnin aikana. Yleiskirurgi Tuuliranta on itse asiassa perehtynyt suonikohju- ja tyräleikkauksiin. Suonikohjuleikkaukset hän tosin siirsi hiljattain verisuonikirurgeille.

Mäntän aluesairaalassa 1980-luvulla oli toisenlaista:

- Oli kunnia-asia, että kirurgi leikkasi kaikkea, jopa hampaat tekohampaiden tieltä. Käytännössä vain sydän- ja neurokirurgia oli aluesairaaloiden ulkopuolella. Se oli jotain aivan uskomatonta, hän puhaltaa.

Tuulirantakin leikkasi kaikkea: välilevyn pullistumat, eturauhaset, sapet sekä rintojen, mahalaukun ja suoliston syövät.

- Jälkikäteen ajatellen se ei ollut aivan viisasta, mutta niin aluesairaaloissa tuolloin toimittiin. Parin vuoden päästä aloin jättämään sellaisia leikkauksia pois, joihin ei harvalukuisuuden takia tullut rutiinia.

Riittääkö runkokoulutus?

Kirurgiassa otettiin edistysaskeleita ja vuonna 1999 voimaan tulleella erikoislääkärikoulutuksen muutoksella haluttiin varmistaa, että haastavammaksi käyneille erikoisaloille löytyy erikoisosaajia.

Tuuliranta oli siirtynyt vuotta aiemmin Keski-Suomen keskussairaalaan ja supisti leikkauksiaan entisestään: tyriä, alaraajalaskimoiden kirurgiaa ja kroonisia haavoja oli riittämiin yhden leiviskäksi.

Kirurgian runkokoulutus nipsaistiin lähes puoleen, jotta suppeiden erikoisalojen pariin päästäisiin mahdollisimman pian. Pian heräsi huoli, että kahden vuoden ja kolmen kuukauden aikana hankitulla runkokoulutuksella ei välttämättä pärjätä keskussairaaloiden päivystyksissä. Huoli osoittautui aiheelliseksi: jakamattomiin kirurgian päivystyksiin ei ole saatu tekijöitä vähään aikaan.

- Yksi ihminen ei voi osata ja leikata kaikkea, Mikko Tuuliranta sanoo kokemuksensa perusteella.

Osaamisvaje iskee päivystykseen

Nyt pohditaankin, mitä yhden ihmisen pitäisi vähintään osata.

- Jos kirurgi kieltäytyy päivystämästä vedoten osaamattomuuteen oman erikoisalan ulkopuolella, jotain on pielessä, sanoo Pohjois-Karjalan keskussairaalan kirurgian ylilääkäri Tapio Hakala.

Etenkin pienten keskussairaaloiden pehmytkudoskirurginen päivystys on uhattuna. Yliopistosairaaloissa riittää erikoislääkäreitä ympärivuorokautisesti ja keskussairaaloissakin eri alojen spesialisteja on päiväaikaan. Hakala toteaa, että pehmytkudospäivystyksen jakamiseen väki ei kuitenkaan riitä.

- Jakamattomat takapäivystykset tulevat jäämään pois. Olen itse arvioinut, että niiden jälkeenkin pitkien etäisyyksien maassamme tulee olemaan noin 15 kirurgista päivystyspistettä. Pienimmät jäävät pois ja keskisuurilla on pula osaavista päivystäjistä, Hakala summaa.

Vanhan koulukunnan peruskirurgeja vastaava koulutus - sellainen kuin Tuulirannalla - on tänä päivänä yleiskirurgian erikoislääkäreillä. Heillä on takanaan kuusi vuotta perehtymistä eri erikoisalojen leikkauksiin. Sydän- ja aivokirurgiaan ei kosketa vieläkään.

Professori Olli Meretoja arvioi tuoreessa selvityksessä HYKS-alueen erikoislääkäritarpeesta, että yleiskirurgia on katoava erikoisala, jolle ei juuri kouluttauduta. Jos yleiskirurgeja saataisiin koulutettua lisää, ehkä he päivystäisivät?

- Mahdotonta. Meillä Joensuussa on 24 kirurgin virkaa, joista korkeintaan neljä voisi olla yleiskirurgeja. Yleiskirurgeja tarvitaan, mutta he eivät ratkaise osaamisvajetta. Se voidaan ratkaista ainoastaan runkokoulutusta pidentämällä, Hakala sanoo.

Runkokoulutus pidentymässä vähän

Hakala oli jäsenenä Suomen kirurgiyhdistyksen työryhmässä, joka vuonna 2010 esitti runkokoulutuksen pidentämistä terveyskeskusjakson jälkeen vähintään kolmeen vuoteen. Syksyllä lausuntokierroksella käyneessä erikoislääkäriasetuksessa runkokoulutuksen pituudeksi esitettiinkin kolmea ja puolta vuotta. Terveyskeskusjakso kuitenkin vie tästä valtaosan, ja sen jälkeen peruskirurgisten taitojen oppimiseen jää vain neljä kuukautta nykyistä enemmän.

Tuuliranta ja Hakala kiinnittävät huomiota myös runkovaiheen opetukseen. Tuulirannankin palkasta puolet tulee kliinisen opettajan tehtävästä.

- Käytännössä ehdin usein tehdä vain omat leikkaukseni, sellaiset, joita ei voi jättää tai ei ole mielekästä opettaa kokemattomalle erikoistuvalle lääkärille. Jotta ehtisin opettamaan nuoria erikoistuvia lääkäreitä hyvin, pitäisi palkata joku tekemään se toinen puolikas työajastani.

Tuulirannan mukaan käytännön opetuksen järjestäminen on ollut hankalaa sen jälkeen, kun yleiskirurginen toiminta hajautettiin vuodeosastojen lakkautuksien myötä.

Huomio runkokoulutuksen laatuun

Hakala pitää runkokoulutusvaiheen auditointia välttämättömyytenä: Opetuksen tulisi olla koko maassa tasalaatuista ja yhtenevää. Hän haluaa kaikille samanlaisen runkokoulutuksen erikoistumispaikasta riippumatta.

- Pelkään joissakin paikoissa sen menevän niin, että erikoistuva lääkäri ilmoittaa heti aluksi aikovansa esimerkiksi ortopediksi ja hän työskentelee ortopedialla käytännössä koko runkokoulutuksen. Hän oppii hyvin sen alan asiat, mutta perusosaaminen kärsii, Hakala sanoo.

Hakalan asemapaikalla Pohjois-Karjalan keskussairaalassa työskentelee kolme tulevaa yleiskirurgia - nykyään harvinainen tilanne. Kotiyliopistojen kanssa tehdyn sopimuksen voimin he opiskelevat valtaosan kolmevuotisesta eriytyvästä vaiheesta Joensuussa.

- Fiksuja, motivoituneita tyyppejä. Muilla erikoisaloilla koko eriytyvä vaihe tehdään yliopistosairaaloissa. Kolmen vuoden eriytyvän vaiheen aikana keskussairaalassa opitut yleiskirurgiset taidot pahimmillaan unohtuvat, Hakala puuskahtaa.

Myös yleiskirurgeja tarvitaan

Yleiskirurgien määrän lisääminen ei poista ongelmia, joita heikosti valvottu ja liian lyhyt runkokoulutus aiheuttaa. Meretojan povaamaa erikoisalan häviämistä ei kuitenkaan haluta vain katsoa vierestä. Sekä Hakala että Tuuliranta näkevät, että yleiskirurgeilla on sijansa pienissä keskussairaaloissa.

Osittain yliopistosairaalan tontilla työskentelevää Keski-Suomen keskussairaalaa Tuuliranta pitää yleiskirurgeille liian isona - toimenkuva jää suppeaksi. Maakunnissa yleiskirurgi osaisi hänen mielestään leikata paljon, ehkä kolme neljästä keskussairaalatason päivystysleikkauksesta. Samaan on päätynyt Kuopion yliopistollisen sairaalan gastrokirurgian professori Hannu Paajanen.

- Nivustyrät, rintasyövän hoito, suonikohjuleikkaukset, sappikivitaudin hoito sekä rannekanavan ahtauma olisivat hyvää yleiskirurgin työsarkaa. Nämä ovat yleisimpiä kansan kirurgilta haluamia leikkauksia. Ongelma on siinä, että toisilla erikoisaloilla pääsee parempiin ansioihin privaatissa ja ne sitovat työhön vähemmän, Paajanen sanoo.

Paajanen huomauttaa, että yleiskirurgiaa elvytetään maakuntien takia.

- Vaikka moni yliopistosairaalan professori olisi siirtämässä kaikki leikkaukset yliopistosairaaloihin, kolme miljoonaa suomalaista asuu niiden ulkopuolella.

- Yleiskirurgia olisi määriteltävä valtakunnallisesti. Muuten yleiskirurgille saattavat jäädä vain leikkaukset, joista muut eivät ole kiinnostuneita, sanoo Mikko Tuuliranta.

Koordinaatiolle on tilausta

Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila kaipaa erikoislääkäreiden koulutukseen valtakunnallista ohjausta. Nykyisellään koulutusmäärät perustuvat paikallisten toimijoiden näkemyksiin tulevasta tarpeesta. Peruskoulutuksen jälkeen opintie erikoislääkäriksi jatkuu yksinkertaisesti kirjautumalla opinto-ohjelmaan. Eri asia on tietysti se, mistä erikoistuvan lääkärin koulutusvirka heltiää.

Yleiskirurgien tarvetta on Halilan mukaan vaikea arvioida, sillä heidän toimenkuvastaan ei ole yhteistä käsitystä.

- Yleiskirurgialla on vain vähän suosiota nuorten lääkärien keskuudessa. Syy on siinä, että yleiskirurgien toimenkuva on hahmottumaton. Ensin pitäisi päättää mitä yleiskirurgit tekevät, ja sen jälkeen selviää sekin, kuinka paljon heitä tarvitaan, Halila sanoo.