Tomi-Pekka Tuomainen sanoo, että ikääntymiseen liittyvä medikalisaatio tarvitsee aina tuekseen rahaa. Siellä, missä ihmisillä ei ole rahaa ostaa lääkkeitä, siellä niitä ei myöskään markkinoida.

Naiseutta elvytetään estrogeenilla, mieheyttä terästetään testosteronilla. Onko meillä enää lupa vanheta, lihoa tai rupsahtaa? kysyvät kansanterveystieteilijä ja kulttuuriantropologi.

Ulkonäkö on miljardibisnes. Laihdutustuotteet tekevät kauppansa, sillä joka vuosi kolmasosa aikuisista naisista ja neljäsosa miehistä laihduttaa. Naiset laihduttavat ennen kaikkea ulkonäkösyistä, sillä lihavuudella on häpeällinen leima, mikä käy ilmi tuoreesta Stiina Hännisen väitöstutkimuksesta.

– Lievä ylipainokin on niputettu lihavuudeksi, mistä seuraa yleinen käsitys, että jo pieni pulskuus tai raskasrakenteisuus tulkitaan terveyttä vakavasti vaarantavaksi. Tuloksena ovat valtavat markkinat, muistuttaa myös UKK-instituutin entinen johtaja, LKT Ilkka Vuori uudessa Tules-vuosikymmenen päätteeksi julkaistussa kirjassa.

Onko kyse aina vain rahasta?

Sota on aina hyvä bisnes, niin on läskisotakin. Lihavuuden lääkehoito vain on osoittautunut vaikeaksi palaksi, mutta markkinoita löytyy myös ikuisen nuoruuden tavoittelusta. Ilmiöön liittyy tieteellisten pyrkimysten lisäksi myös taloudellisia intressejä. Tehdäänkö esimerkiksi hypogonadismista, andropaussista tai miehen normaalista ikääntymisestä ongelmaa tai peräti lääkittävissä olevaa sairautta?

Kansanterveystieteilijä Tomi-Pekka Tuomainen Itä-Suomen yliopistosta huomauttaa, ettei ainakaan paussi-nimitys kuvaa tilaa tieteellisesti oikein. Vaikka medikalisaatiokriitikko onkin, Tuomainen ei silti lääkärinä halua luokitella tätäkään ilmiötä vain lääketeollisuuden keksinnöksi.

– On hyvä muistaa, että jokaiseen tautiin tai elimistön tilaan liittyy ääripäitä. Kun me epidemiologit näemme ryhmiä, joissa ilmenee jotain sairautta, näemme samaan aikaan sekä pienen joukon todella sairaita ihmisiä, suuren joukon lievästi sairaita, että valtavan joukon heitä, joille tauti on vasta riskin asteella, hän toteaa.

– Lääketieteilijä on luonnollisesti kiinnostunut sairauksista ja haluamme pystyä niitä hoitamaan. Hoitoa etsittäessä löytyy riskitekijöiden ja erilaisten esiasteiden ja alkavien oireiden joukko, jotka johdattavat tutkijaa sairauden syntysijoille. Kaikki mitattavat, numeeriset arvot kiinnostavat riskimittarien tekijöitä. Niinpä verenpaine, kolesteroli, testosteroni tai bodymass-indeksi ovat käteviä suureita.

– Mitä suurempi joukko saadaan jonkin sairauden riskin piiriin, sitä kiinnostuneemmaksi myös lääketeollisuus käy. Vielä kiinnostavampaa on, jos tuo ihmisjoukko asuu maapallon vauraammassa osassa, Tuomainen sanoo.

Kuritus ja tehostus vuorottelevat

Lääketeollisuuden intresseistä huolimatta lääkkeitä ei myydä kenellekään väkisin, joten ilmiöön liittyy myös kulttuurisia tekijöitä, joille niin potilaat kuin lääkäritkin altistuvat.

– Elämme erittäin suoritus- ja ulkonäkökeskeisessä ilmapiirissä, jossa kehoa vuoroin kuritetaan, vuoroin ”buustataan” huippusuorituksiin, sanoo kulttuuriantropologian professori Taina Kinnunen Oulun yliopistosta.

– Puhuin taannoin gynekologeille tutkimuksistani ja kysyin, mitä te hoidatte hoitaessanne naisten vaihdevuosia. Kysymys hämmensi lääkäreitä, jotka muistuttivat naisten oireiden olevan todellisia ja pelottaviakin. Toki vaihdevuosioireet ovat todellisia, mutta vain silloin kun niille annetaan yhteiskunnassa lupa, painottaa Kinnunen.

Hän muistuttaa maailmassa olevan vauraitakin maita, joissa naisten vaihdevuosioireista vaietaan yhä. Esimerkiksi japanilainen ja islamilainen kulttuuri ovat naisen seksuaalisuuden ja siihen liittyvien oireiden suhteen pidättyväisempiä kuin vauraat länsimaat. Toisaalta meilläkin vanhojen ihmisten seksuaalisuus on yhä erittäin tabu asia, ja siihen liittyvät sairaudet tai ongelmat häveliäisyyden piirissä.

Isossa-Britanniassa on tänä syksynä keskusteltu naisten seksuaalisen haluttomuuden ja tyydyttymättömyyden medikalisoinnista. Lääketeollisuuden pyrkimykset ovat toistaiseksi karahtaneet kiville. Epäonni ei silti estä jatkamasta kokeiluja – eikä etsimästä vaikutusvaltaisia tukijoita, joilla voidaan ratsastaa julkisuudessa, kuten australialainen tutkija Ray Moynihan kirjoitti lokakuussa British Medical Journalissa.

Ulla Järvi

Kuva: Lehtikuva / Sari Gustafsson