Kriisipuhelimeen soittajien murheet aina vain rankempia Yksinhuoltajat ja lapset soittavat yhä useammin
Samaan aikaan kun Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen soitetaan entistä enemmän, vähenee se joukko, joka puheluihin vastaa. Tänä vuonna puheluita kirjattaneen lähes 50 000.
- Terveydenhuollon ja sosiaalialan työllisyyden paraneminen on näkynyt vapaaehtoisjoukkomme harvenemisena, toteaa SOS-palvelun johtaja Anni Kauppinen. Kriisipuhelintyö on myös erittäin raskasta, eikä sitä jaksa tehdä esimerkiksi auttajan henkilökohtaisten kriisien keskellä. Kaikkiaan vastaajia on ringissä tuhatkunta; arkiöisin päivystäjiä on yhtäaikaa töissä kaksi.
- Selkeä viesti vastaajilta on, että suomalaisten ongelmat ja sen vuoksi puhelutkin ovat tulleet selvästi aiempaa rankemmiksi, huomauttaa kriisipuhelimen koordinaattori Sinikka Lappalainen. Hän korostaa, että toki vaikeita asioita on tapahtunut ihmisille aina, mutta yhteiskunnan palvelujen ja turvaverkkojen luhistuminen näkyy ongelmien moninaisuudessa. Suomalaiset ovat myös rohkaistuneet kertomaan kipeistäkin asioista suoraan.
- Linjoilla on mm. entistä enemmän mielenterveyspotilaita, jotka katsovat jääneensä vaille tarvitsemaansa hoitoa. Palveluiden leikkaaminen näkyy hätänä heidän joukossaan, kertoo Lappalainen.
Kriisipuhelimessa näkyy siis sama trendi kuin muissakin palvelupisteissä, esimerkiksi terveyskeskusten päivystyksissä.
Yksinhuoltajille ei löydy pika-apua
Toinen kasvava kriisipuhelimeen soittelijoiden joukko ovat lapset, jotka ovat joutuneet ottamaan vastuuta pahoinvoivista vanhemmistaan. Lappalainen huomauttaa heidän auttamisensa olevan erityistä ammattitaitoa vaativaa. Lapsi on lojaali vanhemmilleen, mutta toisaalta lasta ei voi edellyttää etsimään hoitoa perheen aikuisille; se on aikuisten tehtävä.
- Kolmas aiempaa huonommin voiva ryhmä ovat yksinhuoltajat. Heidän taloudellinen, sosiaalinen ja terveydellinen asemansa tuntuu kovasti heikentyneen. He tarvitsisivat apua nopeasti, koska heillä on huoli itsensä lisäksi lapsistaan. Yhteiskunnalla ei kuitenkaan näytä olevan tarjota heille nopeasti mitään tukea tai palvelua, Sinikka Lappalainen sanoo. Jaksamisensa äärirajoilla täysin yksin kamppailevalle vanhemmalle ei riitä vastaanotto-aika jossain viikon, kahden tai kolmen kuluttua.
- Jos yhteiskunnan resurssit ovat riittämättömät, niin samassa jamassa on Mielenterveysseuran kriisipuhelinkin. Meille tulee koko ajan viestejä, että linjat ovat tukossa. Puhelinpäivystäjiä on yksinkertaisesti liian vähän. Laadun kehittäminen on ehdoton edellytys, mutta laatu vaatii koulutusta, kehitystyötä - ja sitä rahaa, huomauttaa Mielenterveysseuran kehittämisjohtaja Liisa Saarela.
